Trump on ryssämpi mitä edes aavistin. Trumpin syyttää viime lausunnoissaan Ukrainaa sodan aloittamisesta ja solvaa Zelenskyitä diktaattoriksi ja vaatimattomasti menestyneeksi koomikoksi.
Siis mitä odotit ? Eipä Obama tehnyt Krimin valtauksen aikana mitään, eikä Joe Biden saanut muuta aikaiseksi kuin seitsemänvuotiaiden pikkupoikien hormonihoidot, että naisistuvat riittävästi feministien kannattajiksi.
Onko Euroopalla oikeastaan mitään sanottavaa asiaan, kun ei kerran halua ryhtyä toimeen, omalla etupihallaan ? EU: n väestöpohjasta arabinuorukaisia on jo merkittävä osa, kantaväestön nuorukaiset ovat Queeria ja jotakin muuta furrya leikkimässä. Heidänkö varaansa lasket Euroopan puolustuksen ? Eurooppaa varoitettiin jo Krimin valtauksen yhteydessä ja aikaisemminkin, Putinin 2008 haastattelulausuntojen aikana, mutta täällä vain haikailtiin ilmastonmuutoksen torjuntaa, kaikkea muuta kuin sotilaallista valmiutta.
Miten omalta kohdaltasi on, taidat olla semmoista nostoväen luokkaa, että kelpaa nyt uhota, jos aloittaisit itse vaikka 1939 rajojen takaisinvaltaamisella, kyllä talvisodankin aikaan riitti maailmalla myötätuntoa, mutta todella vähän aseita ja ammuksia.
-SS-