Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Viinaveroa olisi korotettava  (Luettu 11402 kertaa)

Repliikki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 442
Viinaveroa olisi korotettava
Juuri äken sanottiin uutisissa, että Suomen kansa on tehnyt ennätyksen juopottelussa. Nyt on ohitettu jo Tanskankin kulutusluvut. Julkijuopottelun lisäksi on tullut lukematon määrä uusia kaappijuoppoja.
Viinan turmiollinen vaikutus näkyy tilastoissa. Yhä enemmän on hoitoa tarvitsevia alkoholisteja, joita hoidetaan yhteiskunnan verovaroilla. Rattijuopot terrorisoivat teillä ja aiheuttavat kolareita. Kaiken tämän eräs maksaja olet sinä, joka tätä luet. Jos viinaa ei olisi, niin verosi olisivat nykyistä pienemmät.
Viina on viisasten juoma. Tyhmät saavat siitä krapulan. Näitä krapulaisia on sitten työpaikoillakin. Luin juuri lehdestä, että rattijuoppo linja-auton kuljettaja oli ajanut pitkän matkan aika kännissä. Oli siinä matkustajilla ollut naurussa pitelemistä, kun kuskilla olivat promillet pyörineet päässä.
Suomalainen mies ei osaa ottaa viinaa kohtuudella. Toisten mielestä mies on liikaa juovuksissa, mutta omasta mielestään ei tarpeeksikaan.
Nykyisin ovat tasa-arvoon pyrkivät naiset ottaneet tavakseen matkia miehiä. Rattijuoppoja naisia ei ole aikaisemmin juuri ollut. Nyt niitäkin on jo ilmestynyt liikenteeseen.
Viinaveron reipas korotus toisi rahaa Ukko Kruunun pohjattomaan rahapussiin.

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: Viinaveroa olisi korotettava
Sopii. Ei muuta kuin viinavero tappiin, ei haittaisi mitenkään, samalla tupakkaverokin kunnolla ylös.
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Reino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 581
  • Hämeen hitain.
Vs: Viinaveroa olisi korotettava
Sopiva hinta kossulle olis zemmonen 40€
Vinkut 20€-30€
kaljapullo 8€

Ja tupakki aski 100€

TyttöMaalta

  • Vieras
Vs: Viinaveroa olisi korotettava
Sopiva hinta kossulle olis zemmonen 40
Vinkut 20-30
kaljapullo 8

Ja tupakki aski 100
    Mutta eikö viinan voimalla, eli sen vaikutuksen alaisena jopa tapeta ihmisiä? Eikai tupakalla saada ihmistä läheskään niin sekaisin.....

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8660
  • You're a slave to money then you die
Vs: Viinaveroa olisi korotettava
Sopiva hinta kossulle olis zemmonen 40€
Vinkut 20€-30€
kaljapullo 8€

Ja tupakki aski 100€
No, sitten olisi vain kotipoltto kunniassa..
Nothing is Something Worth Doing

sorkkahessu

  • Vieras
Vs: Viinaveroa olisi korotettava
Sopiva hinta kossulle olis zemmonen 40€
Vinkut 20€-30€
kaljapullo 8€

Ja tupakki aski 100€
No, sitten olisi vain kotipoltto kunniassa..

Nam ! :D

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Viinaveroa olisi korotettava
Muuten ihan hyvä mielipide, mutta miksi piti erikseen vielä miehiä mollata ????
Eiköhän alkoholismi ongelmana ole molempia sukupuolia koskeva juttu.
Ilmeisesti kirjoittaja on joku vanha akan raato, jonka äijä pieksää sitä humalassa ajankuluksi ....

Reino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 581
  • Hämeen hitain.
Vs: Viinaveroa olisi korotettava
Ei, kun viinavero pitäisi poistaa kokonaan.
Katsottaisi kuinka tyhmin kansanosa joisi itsensä hengiltä.
Se olisi vaan onneksi isänmaalle :D :D :D

Ensin pitäisi kuitenkin poistaa alkoholisteilta oikeudet ilmaiseen terveydenhuoltoon, tulis muuten kalliiksi :P

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Viinaveroa olisi korotettava
suomi ykkösenä skandinaviassa koska maailman ykkönen ::)

NUMBER ONE
terveydenhuolto pois enint morfiinia kivunlievitykseen.

Viimeksi muokattu: 19.05.09 - klo:08:53 kirjoittanut apilas

Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

vestyttö

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 18
Vs: Viinaveroa olisi korotettava
Viinan vieroitusoireet kun kestää, tärinän ja tutinat... niin sitten et tarvii tupakkaa et viinaa. Ja verenpaineen nousun jynkytykset, silloin voit unohtaa :viinan, tupakan ja naiset, sen jälkeen voit unohtaa viinan hinnan..olipa se sitten mitä tahansa. :D

Repliikki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 442
Vs: Viinaveroa olisi korotettava
Paras tulos saavutettaisiin, jos Virossa ja Suomessa korotettaisiin viinaveroa saman verran. Silloin ei tulisi pelättyä viinarallia Virosta Suomeen. Kummassakin maassa on valtion kassa melko tyhjä. Viinaveron korotuksella saataisiin rahaa. Valtiot eivät joutuisi enää niin paljon kustantamaan alkoholihaittojen kuluja.
Vakuutusmaksutkin alenesivat, jos rattijuoppojen törmäilyt vähenesivät.
Kaiken tämän voisi päättää Viron ja Suomen hallitukset.
Tupakkaveron korotus toisi terveyttä. Keuhkosairaudet vähenisivät.
Tässä olisi hyviä vaalivaltteja EU vaalien ehdokkaille.

Paalinpyörittäjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6908
Vs: Viinaveroa olisi korotettava
Ei, kun viinavero pitäisi poistaa kokonaan.
Katsottaisi kuinka tyhmin kansanosa joisi itsensä hengiltä.
Se olisi vaan onneksi isänmaalle :D :D :D

Ensin pitäisi kuitenkin poistaa alkoholisteilta oikeudet ilmaiseen terveydenhuoltoon, tulis muuten kalliiksi :P
Tässä vaan se ongelma, miten määritellään alkoholisti?
Poistetaanko samalla terveydenhuolto, ylipainoisilta, tupakoitsijoilta, mielenterveysongelmaisilta....?????

Ps. Viinan hintaa ylös, siihen riittää kyllä aina rahaa ;D

    Yhdyn sydämestäni tähän mielipiteeseen! Halvin puteli 100 euroa ja siitä ylöspäin.

Jooo, samalla maahan luotaisiin varsin kattava pimeän viinan myyntiverkosto, raja vuotaa Venäjälle joka suunnasta ja sieltä tavaraa kyllä tulee, kun kate saadan kohdalle ....

   Niin, samakai se on, pilaako ittensä laillisella viinalla, vai laittomalla. Se vain, et kun laillisesta viinasta maksetaan verot, jolla sitten hoidetaan, ku puliukot tai jotkut muut saavat maksakirroosin, tai saavat myrkytyksiä yms, yms.... Tai yhteiskunta maksaa näiden oikeudenkäyntikuluja, kun tappavat kavereitaan päissään. Huh huh...