Eilen kerrottiin uutisssa surullinen uutinen, että jopa pienten vauvojen huostaanotot ovat viime päivinä lisääntyneet, kun vanhemmat ovat "unohtaneet" itsensä terasseille kajoittelemaan. Tuntuu siltä, että helle ei sovi lainkaan tälle katajaiselle kansalle, heti kun lämpömittarin lukema nousee yli 20 celsiusasteen, niin mopo karkaa käsistä moniltakin. Esimerkiksi vaatetusta vähennetään liikaakin, puolialastomina kuljetaan kaduilla ja kaupoissa, valkosen tai auringon punaiseksi polttaman ihon peittämät läskit vain pursuavat ja löllyvät, kun ylipainoinen kansa kantaa kaupasta kaljaa ja kännää terasseilla.
Lisäksi hukkuneiden määrä tulevina hellepäivinä varmasti taas nousee suureksi. Onneksi Suomen suvi on lyhyt, ja pakkanen ja pimeys taas rauhoittavat kummasti tätä pohjolan perämetsien metsäläiskansaa.