No nelipäiväisen työviikon ideahan on juurikin siinä, että katsotaan työajan sijaan lopputulosta.
Monella alalla, etenkin julkisen sektorin palveluammateissa, työajan vähennys viidenneksellä tarkoittaa samalla työnteon vähenemistä viidenneksellä, koska työn suorituksessa on olemassa aikataulutus. Hoitajamitoitus on aikaan sidottu, eli kuudestakymmenestä minuutista 48 minuuttiin muuttuva työtunti on sen 12 minuutin osalta sitten tehtävä lisähenkilöllä. Kouluissa oppitunnit ovat samanmittaiset edelleen. Toki ryhmäkoon suurentamisella saadaan tuottavuus parannettua. Tai vähennetään kouluvuoden koulupäiviä. Mutta sekään ei kuulemma ole hyvä, kun Kotivalo ei osaakaan lukea peruskoulun päättäessään. Kaupan kassalla viidenneksen vähennys työaikaan tarkoittaa viidenneksen vähäisempää läpäisyä kassoilla. Mopoilijan mainitsemat rahdinkuljetus, linja-auton, raitiovaunun ja junan kuljettaminen, lentokoneen miehistö, kaikkiin voidaan sovitella - ja on soviteltukin - urakka- tai km-hinnoittelua, mutta tekniikka ja etenkin liikennelainsäädäntö estävät todellisuudessa idean toteutuksen. Kuormien suurennuksellekin on raja silloissa ja tien rakenteessa.
Teollisuudessa ei ole ollut mitään ongelmaa tehdä puolessa työajassa tuntityöläisen hommat.
Salaisuus on urakkahinnoittelu ja solutyö, jota laiskat työntekijät vihaavat. Urakassa jotkut vain ovat PALJON nopeampia kuin muut, tiimien välillä voi olla kaksinkertaisia suorituksia hitaimpiin verrattuna. Olen minäkin täysurakkaa tehnyt metallitehtaassa linjatyössä. Siinä on ansainnan mahdollisuus, mutta urakat lasketaan lopputuotteen kilpaillusta hinnasta, joten hidastelija ja kömpelö ei todellakaan pärjää. Tuntityöläisenkin tuotos niissä tehtaissa on näkyvissä, montako laatikkoa, lavaa, lavakehikkoa saa päivän aikana aikaiseksi. Jos ei pysty ns. "normaalijoutuisuuteen" , ei lopputuloskaan ole standardin mukainen. Monessa työssä, kuten ammattisiivouksessa on tämä normaalijoutuisuus jo puolen vuosisadan aikana määritelty siten, että
...kun työtä tehdään normaalijoutuisuudella, sitä jaksaa tehdä koko työpäivän liiaksi kuormittumatta. Jos kahdeksan tunnin keikka juostaan läpi kuuteen tuntiin, alkaa vammoja tulla.
Suomen teollisuus ja yritysmaailma ei voi keskittyä jonkin "ajoneuvon ohjauselektroniikan erikoishuoltoon", jossa käsityö voikin olla murto-osa suoritteesta, lähinnä myydään tietoa, jota muilla ei ole. Hyvät niille. Tässä juonteessa nähty artikkeli onkin julkinen ilmoitus yrityksen myymästä valohoidosta, josta kate muodostuu. Eikä kestä kauan, kun joku innokas ottaa härkää sarvista ja tekee yksin koko tuon nelipäiväisen kokeiluporukan työt.
Eli palataan siihen, että lähes kaikki
menobudjetoitu toiminta sopii mainiosti lyhennetyn työajan malliin, se pystyy rahoittamaan toimintansa määrittelemällä sen, kuinka leppoisasti haluaa ns. työt tehdä, ja sen jälkeen parasiittinä imee tarvittavan rahamäärän esimerkiksi veronmaksajan kukkarosta, jollei vapaaehtoisesti, niin sitten väkivalloin. Hyvänä esimerkkinä valtionhallinnon omasta väkivaltakoneistosta on Verohallinto, jossa 5126 työntekijän voimin kerätään tarvittavat rahat, vaikka sitten yksipäiväisen työviikon rahoitukseen. Vaikka kuinka tärkeää verojen keruu työnä onkaan, niin tuossa tapauksessa pääasiassa verojen kerääjä määrittelee rahantarpeensa itse ja tarvittavien työntekijöitten määrän. Tuollaisessa tapauksessa "tuottavuutta" ei voi mitata, koska tällaisen menobudjetoidun organisaation tuottavuus on se rahamäärä, jonka se onnistuu kuluttamaan vuoden aikana.
Varsinkin lupaviranomaisten ja muidenkin hallintoalamaisten kyykyttäjien tuottavuuden sopisi olla mahdollisimman
alhainen. Se on kansalaiselle paras tilanne, aivan kuin nukkuva lapamato olisi - ja arkijärjellä ajatellen onkin - isännälleen paras tilanne.
-SS-
