Adam Smith -nimimerkillä tällä oli vuosia sitten aktiivinen foorumilainen, joka oli kans tämmönen isosti investoiva, nuori ja yritteliäs maidontuottaja, miten mahtaa tyypillä mennä nykyään?

Ne ei taida suuret enää keritä kirjoittelemaan  Eipä oo "apemiestäkään" vuosiin näkynyt. Vieläköhän navetta on suomen suurin. Luulisin , että täs lähellä saattaa olla samanmoinen robola. Taisi omistajapohjakin jossain välissä muuttua, eli toinen yrittäjä luovutti. Ei oo kait enää niin erikoinen, joten ei lehdet kirjoittele.

Tuo on muuten totta. Moni "iso tilallinen" on niin kiireinen ettei ehdi edes puhelimessa tarinoida. Itsellä on kavereille aina aikaa. Jos ei heti niin hetken päästä.

Adam Smith -nimimerkillä tällä oli vuosia sitten aktiivinen foorumilainen, joka oli kans tämmönen isosti investoiva, nuori ja yritteliäs maidontuottaja, miten mahtaa tyypillä mennä nykyään?

Joku (en tunne yksityiskohtia) heitti pyyhkeen kehään.

Tässä oheisessa linkissä on vähän samanlainen esimerkki kuin Youtube-tähden Haaralan tilan kohdalla, rakennemuutos ja pikainen kasvu ovat ensin pääosissa, sitten tulee seinä vastaan, väsyminen, burnout  ja jarrutetaan toiminta alas, lopulta sukupolvenvaihdoksetkin peruuntuvat.

https://www.maaseutumedia.fi/elamani-farmarina-maajussin-testamentti/

Alle kaksi vuotta tuon tekstin julkaisun jälkeen kirjoittaja poistui keskuudestamme ikuiseen lepoon.

Suomesta pitäisi saada 500 000 hehtaaria peltoa pois käytöstä, se olisi ainut järkevä maatalouspoliittinen ratkaisu. Vaikka metsittää tuo määrä. Valtava huutohan siitä tulisi, koska taas koskettaisiin monien etuihin mutta mitä sitten, nykytilanne, missä yritetään muutosta ilman ettei kukaan suutu, johtaa vain kaikkien lisääntyvään "kärsimykseen".

Mitä on ne asiat, joilla puolustellaan, ettei mikään saa koskaan muuttua:
-huoltovarmuus
-aluepolitiikka
-koko maan asuttuna pitäminen.
-maalaismaiseman avoimena pitäminen
-peltoja pitää olla reservissä.
-hiilen säilyttäminen maaperässä
-omavaraisuus.
-kepun äänestäjien pitäminen leivän syrjässä kiinni.
-MTK:n jäsenmäärän säilyttäminen.

Niin siis Suomessahan on _liian vähän_ peltoa, tai ainakin meikäläisen seudulla. Muuten minullakin olisi tuplasti isompi hehtaarimäärä, eli sellainen jolla nykypäivänä tässä hommassa pärjäilee, kun pelaa kortit oikein. Sinänsä oikein hyvä listaus sinulla, nimittäin kannatettavia ajatuksia jok'ikinen.

Niin siis Suomessahan on _liian vähän_ peltoa, tai ainakin meikäläisen seudulla. Muuten minullakin olisi tuplasti isompi hehtaarimäärä, eli sellainen jolla nykypäivänä tässä hommassa pärjäilee, kun pelaa kortit oikein. Sinänsä oikein hyvä listaus sinulla, nimittäin kannatettavia ajatuksia jok'ikinen.

Suomessa ei ole liian vähän peltoa. Rajoittamattomalla viljelyllä viljavuoret, voivuoret, munavuoret, lihavuoret, ym.  olisivat jälleen tosiasia. Kyse on siitä, että laajentavalle viljelijälle ei ole elintilaa eli Lebensraumia otettavissa vapaaehtoisilla vuokrasopimuksilla ja kaupoilla. Jos palattaisiin takaisin esimerkiksi 1980-luvulle, tätä ongelmaa yritettiin ratkaista maatalousmaan ostoluvilla, jotka ohjattiin luottamusmieslähtöisesti sellaisille viljelijöille, jotka katsottiin sopiviksi jatkamaan maatalouselinkeinoa.

Toinen tapa ratkaista resurssiongelmaa oli pellonraivaus, joka joutui nopeasti vastatuuleen, kun jotkut viljelijät tekivät 200 ha ja suurempiakin raivioita. Koska peltoa ei ollut liian vähän. Tämän raivausmanian kipuilua monet viljelijät vieläkin potevat, kun raivausmaksut iskivät kiinni, ja raivioiden ottamista tukien piiriin on viivytelty.

Sitten kolmas tapa yrittää nostaa rajatun peltoresurssin tuottoa oli alkaa nostaa satotasoja kovalla lannoituksella. Lannoitukseen sijoitetulla markalla kolme takaisin. No, ei mennyt kauan kun tuli lannoiteverot, markkinoimismaksut, palkkio- ja pakkokesannoinnit ja lähestyvä maatalousbudjetin konkurssi, maatalous oli viemässä lamanjälkeisessä Suomessa maan budjettikriisiin.

Ymmärrän, että monet silloin 1970- ja 1980-luvulla tuolileikissä istumaan päässeet ja heidän jälkeläisensä pitävät omaa asemaansa ansaittuna, ja EU on mörkö, kun antoi pientilalliselle mahdollisuuden yleensäkään jatkaa viljelyä ja peltoresurssien vähittäistä hankkimista. Se ennen EU-aikaa vallinnut tilanne oli semmoinen maatalousruletti, jossa piti joka kierroksella osua oikeille numeroille, järjestyksessä:  1. maatilalainakelpoisuus 2. ostoluvat 3. sukupolvenvaihdoksen luopujien ikä kohdallaan, 55-60 v 4. tila valmiiksi ns. elinkelpoinen, mutta ei liian suuri. 5. sopiva (alue)poliittinen työntö  tai sitten ainakin tupailloissa piti tulla juttuun päättävien kellokkaiden kanssa.

-SS-

Lainaus käyttäjältä: SJJ - 13.08.25 - klo:19:59

Niin siis Suomessahan on _liian vähän_ peltoa, tai ainakin meikäläisen seudulla. Muuten minullakin olisi tuplasti isompi hehtaarimäärä, eli sellainen jolla nykypäivänä tässä hommassa pärjäilee, kun pelaa kortit oikein. Sinänsä oikein hyvä listaus sinulla, nimittäin kannatettavia ajatuksia jok'ikinen.

Suomessa ei ole liian vähän peltoa. Rajoittamattomalla viljelyllä viljavuoret, voivuoret, munavuoret, lihavuoret, ym.  olisivat jälleen tosiasia. Kyse on siitä, että laajentavalle viljelijälle ei ole elintilaa eli Lebensraumia otettavissa vapaaehtoisilla vuokrasopimuksilla ja kaupoilla. Jos palattaisiin takaisin esimerkiksi 1980-luvulle, tätä ongelmaa yritettiin ratkaista maatalousmaan ostoluvilla, jotka ohjattiin luottamusmieslähtöisesti sellaisille viljelijöille, jotka katsottiin sopiviksi jatkamaan maatalouselinkeinoa.

Toinen tapa ratkaista resurssiongelmaa oli pellonraivaus, joka joutui nopeasti vastatuuleen, kun jotkut viljelijät tekivät 200 ha ja suurempiakin raivioita. Koska peltoa ei ollut liian vähän. Tämän raivausmanian kipuilua monet viljelijät vieläkin potevat, kun raivausmaksut iskivät kiinni, ja raivioiden ottamista tukien piiriin on viivytelty.

Sitten kolmas tapa yrittää nostaa rajatun peltoresurssin tuottoa oli alkaa nostaa satotasoja kovalla lannoituksella. Lannoitukseen sijoitetulla markalla kolme takaisin. No, ei mennyt kauan kun tuli lannoiteverot, markkinoimismaksut, palkkio- ja pakkokesannoinnit ja lähestyvä maatalousbudjetin konkurssi, maatalous oli viemässä lamanjälkeisessä Suomessa maan budjettikriisiin.

Ymmärrän, että monet silloin 1970- ja 1980-luvulla tuolileikissä istumaan päässeet ja heidän jälkeläisensä pitävät omaa asemaansa ansaittuna, ja EU on mörkö, kun antoi pientilalliselle mahdollisuuden yleensäkään jatkaa viljelyä ja peltoresurssien vähittäistä hankkimista. Se ennen EU-aikaa vallinnut tilanne oli semmoinen maatalousruletti, jossa piti joka kierroksella osua oikeille numeroille, järjestyksessä:  1. maatilalainakelpoisuus 2. ostoluvat 3. sukupolvenvaihdoksen luopujien ikä kohdallaan, 55-60 v 4. tila valmiiksi ns. elinkelpoinen, mutta ei liian suuri. 5. sopiva (alue)poliittinen työntö  tai sitten ainakin tupailloissa piti tulla juttuun päättävien kellokkaiden kanssa.

-SS-

Aika vähän niitä kauppoja tuolloin tehtiin. Ainakaan täällä. Sukupolven vaihdokset oli niitä joita tapahtui. Ehkä tämä oli parempien viljelyalueiden ongelma sitten..

Eu aika vapautti todellakin markkinan. Ja loi samalla pellosta tuottavan omaisuuserän. Mitä enemmän cap kausia on menty niin sitä kauemmas tuotantosidonnaisuus on viety tuista. Pelkkä pellon omistaminen takaa tukien muodossa ihan kelpo tuoton. Varsinkin kun se investointi eli pelto on jo maksettu.

Ei ole tämäkään systeemi oikein toimiva, jos ei SS:n kuvaamakaan tapa. Jotain muuta pitäisi keksiä...

Lainaus käyttäjältä: SJJ - 13.08.25 - klo:19:59

Toinen tapa ratkaista resurssiongelmaa oli pellonraivaus, joka joutui nopeasti vastatuuleen, kun jotkut viljelijät tekivät 200 ha ja suurempiakin raivioita. Koska peltoa ei ollut liian vähän. Tämän raivausmanian kipuilua monet viljelijät vieläkin potevat, kun raivausmaksut iskivät kiinni, ja raivioiden ottamista tukien piiriin on viivytelty.

Tiedän useammankin paikan missä on jäänyt kesken silloin ennen pellonraivauskieltoa innolla lykättyjen kannokoiden pelloksi teko.
Osassa on kantokarheet edelleen levittämättä ja viljelykasvina ollut pääasiassa ikihömppä, osa kasvaa taas luontaisesti tullutta uutta metsää.

Raivaushan on hyvin kaksiteräinen miekka. Se olisi edelleen tarpeellinen tilusrakenteen parantamiseksi mutta kääntöpuolella on sit peltoalan lisääntyminen ja jos kun ne raiviot halutaan tukien piiriin niin pienenevää potti on jakamassa isompi ala.

Ja onhan se nurinkurista et vieressä raivataan ja ojan toisella puolella metsitetään. 
Ehkä joissain tilanteissa tämäkin voi olla tilusrakenteen parantamista mut kai kohtuu harvoin.

Suurin vahinko on tapahtunut jo joskus ennen muinoin. Kenties noin sata vuotta sitten tai ainakin 80 vuotta sitten. Siihen maailman aikaan varmaan tarpeellinen toimi mut näin jälestäpäin katsottuna huono. Noiden tapahtumien satoa korjataan edelleen ja myöhempien vuosien toimilla ongelmaa on pidetty vain yllä ja nyt homma lipeää toiselta laidalta metsään..

Siirtolais- ja rintamamiesten pikkutilojen raivaaminen ei enää ollut mikään ongelma , kun 1960-luvun lopussa siirryttiin laajamittaiseen peltojen paketointiin. Siellä ne nyt metsää kasvavat, jollei sitten raivaus ole löytänyt niistä uutta alkua pellolle.

Raivausinto on aina jonkinlainen systeemin ilmiö; jokin maatalouspolitiikassa tehty muutos synnyttää toimintaa, joka ei välttämättä ole kokonaisuuden edun mukainen.

Sanoisin, että nykyinen tukijärjestelmä on sellainen, että siinä ei ole yksittäiselle tilalle täyttä lopetusehtoa tukien kasvulle, joten jos keinolla millä hyvänsä pystyy hankkimaan tukialaa tai tuen alaisia resursseja, lisää, niitä hankitaan. Olikohan siitä jo melkein 15 vuotta, kun eräs suurempi tila Pohjanmaalla totesi, että tiettyihin eläintukiin tullut tukikatto lopetti kasvun siihen paikkaan.

Sama Etelä-Ruotsin vai oliko sen Tanskan kartanoyhdistys julisti, että konkurssin menevät, jos tulee tukikatto. Kyseessä on todella haavoittuva järjestelmä, joka muistuttaa addiktiota, jota ei voi rajoittaa, jos tukien aleneminen tuottaisi liian vakavia vieroitusoireita.

-SS-

bouli tuossa edellä jo kirjoitteli raivaamattomiksi jääneistä aikeista. Näitä riittää,melko sokeita löytyi jotka hakkas mettän päältä ja sitten alkoi löytymään lehmän kokoisia kiviä raiviosta ja monessa paikassa olisi saanut ajaa paikalle ensin murskan. Melkoinen kiima oli osalla  porukasta. Nyt puskee jotain puuta luontaisesti...

bouli tuossa edellä jo kirjoitteli raivaamattomiksi jääneistä aikeista. Näitä riittää,melko sokeita löytyi jotka hakkas mettän päältä ja sitten alkoi löytymään lehmän kokoisia kiviä raiviosta ja monessa paikassa olisi saanut ajaa paikalle ensin murskan. Melkoinen kiima oli osalla  porukasta. Nyt puskee jotain puuta luontaisesti...

Paras jonka minä tiedän oli 70-luvulla (?) raivattu huonotuottoinen pelto jonka perikunta metsitti uudelleen.
Sitten sama alue vaihtoi omistajaa ja uusi omistaja totesi lohkosta että metsä on kehittynyt niin heikosti että raivataanpa tuo uudelleen pelloksi. Ei tietysti ollut kovin työläs toimenpide se.

Onhan sillä työllistävä vaikutus... kai sen kohta joku taas istuttaa puille :-)

Kyllähän pellon raivaaminen tilusrakenteen parantamiseksi tulisi edelleen olla sallittua (= ei nurmivelvoitetta, mahdollisuus saattaa kaikkien tukien piiriin). Eikös siellä Itä-Suomessa ainakin ole jo monin paikoin sellainen tilanne, että pellolle ei ottajia ole ja täytyy sitten taimet tökkiä peltoon? Niin että eikö sieltä sitä korvauskelpoisuutta sitten irtoa ilman, että tarvitsee yhteistä pottia pienentää?

Ihan uutta peltoraiviota keskelle metsää en missään nimessä kannata, mutta pitäisihän edelleen olla mahdollisuus parantaa tilusrakennetta esim. yhdistämällä vanhoja peltoja raivaamalla jonkin metsäkannaksen välistä pois.

Niin ja kaikennäköisiä "raivioita" on kyllä tullut nähtyä, osa jäänyt kesken ja tökitty uudelleen taimille, osa sitten sinnikkäästi tehty valmiiksi. Vähän kannattaisi sitä metsänpohjaakin tutkailla ennen kuin parturoi raivaus mielessä.

Paras jonka minä tiedän oli 70-luvulla (?) raivattu huonotuottoinen pelto jonka perikunta metsitti uudelleen.
Sitten sama alue vaihtoi omistajaa ja uusi omistaja totesi lohkosta että metsä on kehittynyt niin heikosti että raivataanpa tuo uudelleen pelloksi. Ei tietysti ollut kovin työläs toimenpide se.

Tuo metsän raivaaminen pelloksi oli joskus keino pistää riita poikki metsänuudistamisesta syntyneiden kiistojen katkaisemiseksi. Viranomaiset jossakin vaiheessa olivat hyvin tiukkana, että tietyillä paikoilla metsää sai uudistaa vain oppikirjan mukaan, hakkaamalla ja istuttamalla.

Edesmennyt naapuri hakkasi metsälön kuivahkolta kankaalta, mutta ei halunnut tuhlata rahaa taimiin, jolloin kun viranomaiset alkoivat vaatia uudistamista, mahdollisen pakkouudistuttamisen uhalla, kertoi isäntä ilmoittaneensa näille, että siitä tulee pelto.

Kymmenen vuoden päästä, kun nurkassa edelleen oli pari kuivanutta kantoa riivitty pinoon, "raivauksen" alkumerkkinä, kuulemma joku viranomainen oli käynyt katsomassa ja kehunut hyvää taimikkoa, hiekkamaalla kun mäntytaimikko alkaa kasvaa rikkaruohon lailla.

Paljonko naapuri itse oli lapinlisää laittanut juttuihin, en tiedä, oli vähän semmoinen ilkikurinen yleensäkin.

-SS-

Kyllähän pellon raivaaminen tilusrakenteen parantamiseksi tulisi edelleen olla sallittua (= ei nurmivelvoitetta, mahdollisuus saattaa kaikkien tukien piiriin).
.....
Ihan uutta peltoraiviota keskelle metsää en missään nimessä kannata, mutta pitäisihän edelleen olla mahdollisuus parantaa tilusrakennetta esim. yhdistämällä vanhoja peltoja raivaamalla jonkin metsäkannaksen välistä pois.

Aito pyrkimys tilusrakenteen parantamiseen saattaa olla toissijainen. Raivauksen ensisijainen tavoite EU-aikana on ollut tilan tukirakenteen parantaminen, ja kun siihen on tullut vastuksia, katkeroittaa se raivaajien mieltä, kun "tilusrakenne estää kannattavan maatalouden harjoittamisen". Koska peltoa kuitenkaan ei ole Suomessa liian vähän, metsän hävittäminen teollisen rakentamisen ja myös maatalouden tieltä on metsälain ja metsäkatoasetuksen mukaista metsän hävittämistä, ei kriittistä maatalouden huoltovarmuutta.

Tosiasiassa suurimmat teolliset tilat ovat suurimpia raivaajia, ja nautatilat niiden joukossa suurimpia. Jos toimintaa ei olisi rajoitettu millään tavalla, se ei koskaan olisi rajoittunut,  koska kasvuhalulle ei ollut selvää tukikattoa.

Suomen olosuhteissa regressiiviset pinta-alatuet saattaisivat yllättävästi muuttaa olemassa olevan tilusrakenteen puutteita siedettävämmiksi. Kymmenen aarin kiviröykkiöitä tai liittymän esteitä tai peltotien kapeikkoja voinee yksi kerrallaan parannella nytkin.

-SS-