Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Arvostuksen muutos edessä  (Luettu 830 kertaa)

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23541
Arvostuksen muutos edessä
Vuosikymmenten saatossa, mtk;n avustuksella, kepu muutti maataloussektoreiden arvostuksen päälaelleen.
maidontuottaja pitänyt jo ajat itseään jumalasta seuraavana, ylöspäin.
Muut kotieläinsektorit eivät jää paljoa jälkeen.
Ikäänkuin olisivat jumalan valittua kansaa, ja kasvituottajat palvelijoita, ilmaisen viljan muodossa ja kotieläinsektori ikäänkuin hyvän tekijä.
Näin kepuloinen politiikka toiminut. Kasvituotanto jatkojalostuksineen jätetty lapsipuolen asemaan ja vientiä vain ylimääräisernä jalostamattomana viljana.
Tosiasiahan on, jotta kotieläintuotanto vain kasvituotannon jatke, oikeastaan muuttaa vain sadon paskaksi.
Ilman lihaa ja maitoa ihminen selviää melko pitkälle ja vähäinen määrä, selvästi nykyistä pienempi kulutus, toisi sitä vastoin ihmisille terveyttä lisää.
Mutta ilman kasvituotantoa, uhosta huolimatta, ei kotieläintuotano selviäisi kuin korkeintaan seuraavaan päivään.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71735
Vs: Arvostuksen muutos edessä
siksipä eläintilat tuottaa rehua suuret määrät pelloillaan.     ja ei kukaan ole pakottannu antamaan viljaa ilmaitteeks kellekään.    jos ei siitä saa tarpeeksi rahaa niin jättää viljelemättä.   ja tekee jotain muuta..   jos se ei kannata niin miksi pitää jatkuvasti maksaa siitä että saa viljellä viljaa?                         kyllä säärikkö keksii ajan kanssa että viljasta pitäsi maksaa jotta sitä sais..

Eläkelläisviljelijä

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8575
Vs: Arvostuksen muutos edessä
EU ehdokasmaat. Albania, Pohjois-Makedonia, Montenegro, Serbia, Turkki, Moldova, Ukraina, Bosnia ja Hertsegovina.
Näistä maista jos Ukraina pääsee jäseneksi, niin koko EU maatalous menee uusiin järjestelyihin.

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27823
  • vastustan
Vs: Arvostuksen muutos edessä
Vuosikymmenten saatossa, mtk;n avustuksella, kepu muutti maataloussektoreiden arvostuksen päälaelleen.
maidontuottaja pitänyt jo ajat itseään jumalasta seuraavana, ylöspäin.
Muut kotieläinsektorit eivät jää paljoa jälkeen.
Ikäänkuin olisivat jumalan valittua kansaa, ja kasvituottajat palvelijoita, ilmaisen viljan muodossa ja kotieläinsektori ikäänkuin hyvän tekijä.
Näin kepuloinen politiikka toiminut. Kasvituotanto jatkojalostuksineen jätetty lapsipuolen asemaan ja vientiä vain ylimääräisernä jalostamattomana viljana.
Tosiasiahan on, jotta kotieläintuotanto vain kasvituotannon jatke, oikeastaan muuttaa vain sadon paskaksi.
Ilman lihaa ja maitoa ihminen selviää melko pitkälle ja vähäinen määrä, selvästi nykyistä pienempi kulutus, toisi sitä vastoin ihmisille terveyttä lisää.
Mutta ilman kasvituotantoa, uhosta huolimatta, ei kotieläintuotano selviäisi kuin korkeintaan seuraavaan päivään.
eemeli taas parjaa eläintuottajia possumunkki suussa  :o :o :o :o

Munkkitaikina

    50 g hiivaa
    5 dl
    Valio maitoa
    2  kananmunaa
    2 dl sokeria
    2 tl suolaa
    1 rkl kardemummaa
    n. 1 kg (16 dl) vehnäjauhoja
    1½-2 dl
    Valio Oivariini® juoksevaa
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71735
Vs: Arvostuksen muutos edessä
mut onko sama resepti absilla?   ja mitä se eemeli viljalla kun koko maatalous ajettu alas nykyhallituksen avulla..