Itse en luomussa ole mutta kylvin maanparannusmielessä valkomesikkää parille lohkolle. Kuinka yleistä on mesikän käyttö luomussa?
Juttujen mukaanhan se on ihan valtavan hyvä typensitoja. Tänä vuonna nään miten kasvaa. Viime vuonna kylvin kauran kanssa.
Ei omia kokemuksia mut mitä kuullut niin talvehtiminen kanssa ollut ongelmia. Jostain syystä ei ole yleistynyt. Kenties pelätään sitä et siitä jää "rikkakasvi" peltoon joka sitten hajallaan pilaa viljan..
Sinänsä luomuviljan hinnan putoaminen ja kysynnän tökkääminen ei tule yllätyksenä, sanoin sitä jo vuosia sitten kun oli valtava luomurynnistys että on iso riski että näin tulee käymään, toki näin rajua myllerrystä ei pystynyt ennustamaan.
Juu kylhän tuo oli nähtävissä kun n. 5v sitten oli kohtuu reilu rynnistystä luomuun. Silloin hintasuhteet oli hieman erilaiset. Itse ainakin silloin tiedostin et hinnat voi muuttua mut en arvannut koronaa, sotaa jne joka nyt enemmän vaikuttanut siihen kysyntään. Yleisesti siis vain varsinkin Suomessa kysyntä laskenut.
Nyt sit pitää miettiä et lähteekö pois vai luottaako et riittävän moni muu lähtee, talous kääntyy nousuun ja silloin kenties luomun kulutuskin elpyy jne. Jos nyt jättäytyy pois niin 2 vuoden karenssi tais tulla ja sit 2v siirtymäaikaa eli uudestaan luomua joskus v.2027.