Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Tehdäänpä pieni huoleton veikkaus  (Luettu 4496 kertaa)

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: Töiden ulkoistaminen
Nykyinen edusmies paljastumassa todelliseksi "yrittäjäksi" tundran takaa.
Työt teetetään muilla ja korkea sekä kohtuuton tukitaso mahdollistaa itselle vain toimusjohtajana leikkimisen.

Laman pitkittyessä ja syvetessä, tukirahojen vähetessä, mites edusmies tulee omalta osaltaan vaikuttamaan minne tukipottia entisestään suunnataan ja painotetaan.

No sitä minäkin.

Kukahan haluaisi luopua saavutetuista eduista ja makeasta elämästä.

Voi voi ja vielä voi voi kuinka suurta katkeruutta joidenkin osaaminen herättää muutamissa ja kukahan täällä on mellastanut saavutettujen etujen logiikalla. Tuollaistahan kannattavan bisnesmaatalouden tulee ollakin. Kun ei itse voi tehdä kaikkea ja tilan ulkopuolisissa töissä tienaa paremmin, on parempi ulkoistaa kaikki tilan työt. TaloVeetihän riehaantui eilen tästä asiasta ja unohti autuaasti sen että omalla tuotantosuunnalla ulkoistaminen on helpointa. Viljatilan ei tarvitse välttämättä omistaa yhtään konetta eikä rakennuksia. Peltotyöt voi ulkoistaa ja sadon myydä pystyyn kotieläintilalliselle. Rahan tuloa ei voi estää ja ainoaksi huoleksi jää tulojen hummaaminen.

Onkohan veronmaksaja samaa mieltä että tukea pitäisi maksaa tällaisille ulkoistajille jotka saavat elantonsa jostain muualta? Mielestäni juuri tällaisilta pitäisi tuet poistaa eikä niiltä jotka tekevät itse työnsä!

Oletkos ajatellut että kun tila ulkoistaa työt ja isäntäväki käy palkkatyössä, maksavat he itsekin veroja ja itse asiassa aika paljon ja maksavathan työmiehetkin veroa.

Viimeksi muokattu: 28.04.09 - klo:09:10 kirjoittanut Luomujussi

maanviljelija

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4350

Minä ajattelen niin että jos tuetulla tuotannolla on varaa teettää työt jollain muulla niin silloin tuet ovat ylimitoitetut. Esim viljelijän eläkemaksuja tuetaan valtion rahoista, työntekijöiden ei. Tämänkin tuen voisi poistaa ulkopuolista työvoimaa käyttäviltä. Minulla jäi viime vuonna maatalouden verotettavaksi tulkoksi reilu 100 €. Kuinka monta työtuntia sillä saa maksettua työntekijälle?
Jos tunnelin päässä näkyy valoa...se on juna.

sorkkahessu

  • Vieras

No joo , asiaa oikeistaan kirjoitat . Veli tekee systerin ja hänen  miehensä viljatilan peltohommat kokonaan . Kannattaisi varmaan harkita tilanteessa jossa viljelipariskunta hankkii muualta yhteensä 200.000 ekee peltotukien kokonaan poistamista etenkin silloin kun ei peltotöitä tehdä ollenkaan .
Tuolla kriteerillä ei taida tippua kuin Nalle ja Herlin ja muutama muu. Tuet pitäisi suunnata perheviljelmille, jos ulkopuolisen työn osuus yli 50% tuet pois.

Onhan noita paljon jotka käyvät tilan ulkopuolella töissä . Maitotiloilla on melko harvinaista tilan ulkopuolella töissä käyminen . Siitähän tämä kiista alkoi .
Viljanviljeliöitten mielestä maitotilallinen on niin saatanan syntinen , miks .

Odottelen viljanviljeliä urakoitsiaa , oli lehmiä ennen . Miksi lopetti ?

Huomasin että tuon ulkopuolisen työn voi ymmärtää kahdella tavalla. Minä tarkoitin ulkopuolisen työvoiman käyttöä tilalla en tilan ulkopuolella tehtävää työtä :-[

dexta super

  • Vieras
Vs: Töiden ulkoistaminen

Minä ajattelen niin että jos tuetulla tuotannolla on varaa teettää työt jollain muulla niin silloin tuet ovat ylimitoitetut. Esim viljelijän eläkemaksuja tuetaan valtion rahoista, työntekijöiden ei. Tämänkin tuen voisi poistaa ulkopuolista työvoimaa käyttäviltä. Minulla jäi viime vuonna maatalouden verotettavaksi tulkoksi reilu 100 €. Kuinka monta työtuntia sillä saa maksettua työntekijälle?

Toimivaa verosuunnittelua. 8)

sorkkahessu

  • Vieras
Vs: Töiden ulkoistaminen
Nykyinen edusmies paljastumassa todelliseksi "yrittäjäksi" tundran takaa.
Työt teetetään muilla ja korkea sekä kohtuuton tukitaso mahdollistaa itselle vain toimusjohtajana leikkimisen.

Laman pitkittyessä ja syvetessä, tukirahojen vähetessä, mites edusmies tulee omalta osaltaan vaikuttamaan minne tukipottia entisestään suunnataan ja painotetaan.

No sitä minäkin.

Kukahan haluaisi luopua saavutetuista eduista ja makeasta elämästä.

Voi voi ja vielä voi voi kuinka suurta katkeruutta joidenkin osaaminen herättää muutamissa ja kukahan täällä on mellastanut saavutettujen etujen logiikalla. Tuollaistahan kannattavan bisnesmaatalouden tulee ollakin. Kun ei itse voi tehdä kaikkea ja tilan ulkopuolisissa töissä tienaa paremmin, on parempi ulkoistaa kaikki tilan työt. TaloVeetihän riehaantui eilen tästä asiasta ja unohti autuaasti sen että omalla tuotantosuunnalla ulkoistaminen on helpointa. Viljatilan ei tarvitse välttämättä omistaa yhtään konetta eikä rakennuksia. Peltotyöt voi ulkoistaa ja sadon myydä pystyyn kotieläintilalliselle. Rahan tuloa ei voi estää ja ainoaksi huoleksi jää tulojen hummaaminen.

Onkohan veronmaksaja samaa mieltä että tukea pitäisi maksaa tällaisille ulkoistajille jotka saavat elantonsa jostain muualta? Mielestäni juuri tällaisilta pitäisi tuet poistaa eikä niiltä jotka tekevät itse työnsä!

No joo , asiaa oikeistaan kirjoitat . Veli tekee systerin ja hänen  miehensä viljatilan peltohommat kokonaan . Kannattaisi varmaan harkita tilanteessa jossa viljelipariskunta hankkii muualta yhteensä 200.000 ekee peltotukien kokonaan poistamista etenkin silloin kun ei peltotöitä tehdä ollenkaan .
Tuolla kriteerillä ei taida tippua kuin Nalle ja Herlin ja muutama muu. Tuet pitäisi suunnata perheviljelmille, jos ulkopuolisen työn osuus yli 50% tuet pois.

Onhan noita paljon jotka käyvät tilan ulkopuolella töissä . Maitotiloilla on melko harvinaista tilan ulkopuolella töissä käyminen . Siitähän tämä kiista alkoi .
Viljanviljeliöitten mielestä maitotilallinen on niin saatanan syntinen , miks .

Odottelen viljanviljeliä urakoitsiaa , oli lehmiä ennen . Miksi lopetti ?

Huomasin että tuon ulkopuolisen työn voi ymmärtää kahdella tavalla. Minä tarkoitin ulkopuolisen työvoiman käyttöä tilalla en tilan ulkopuolella tehtävää työtä :-[

Huomasin mistä kiista alkoi ,työvoiman käytöstä lypsykarjatilalla ja työn ulkoistamisesta lypsykarjatilalla .

Varakkaita viljanviljeliöitä Suomessa riittää .