Kyllähän se ihmisen aikojen alussa on muodostunut evolutiivinen ero etelän asukkeista niihin ihmisiin, jotka ovat pohjoista pallonpuoliskoa asuttaneet ja jotka ovat tykänneet pohjoisemmista oloista. Tällainen toivomuslähde -tyyppinen auttaminen, jossa paremmat ja elititiset ihmiset heittävät pohjattomaan lähteeseen rahaa oman mielensä parantamiseksi, ei auta ketään pitkällä tähtäimellä.
Mm. Irakista tulleista pakolaisista oli niin mukavaa tulla Suomeen, kun täällä ei tarvitse tehdä mitään elantonsa eteen. Tietenkään tällaiset ajatukset eivät koske kaikkia turviksia, mutta se on kuitenkin yksi houkutin tulla Suomeen. Tällaisesta loisimisesta on merkkinä turhautuminen ja hilluminen. Jotka aiheuttavat taas riehumista.
Tämähän on selvästi huomattavissa myös hilluvista suomalaisissa. Heillä on kuitenkin valttina suomen kielen osaaminen, joten jokapäiväinen elämä on vilkkaampaa. Tai ainakin siihen on paremmat lähtökohdat. Tähän liittyy hyvin myös maatalouden tukeminen. Siinä tukien ajatus ei koske pelkkää halpaa ruokaa, vaan myös niskalenkkiä. Tukimallit myös edesauttavat tuotantosuuntien ja -alueiden välistä vääntöä, koska työmäärältään isommalle duunille halutaan aina enemmän tukea.
Tämä poliittinen eliitti, joka vetää suuria linjoja maailmassa, on aina toisenlaisten poliittisten eliittien hampaissa ja päinvastoin.
Jos maailma päästettäisiin anarkiaan, mitä nämä hauskat järjestöt usein toivovat, voittajiksi selviytyisivät ne joilla on parhaat pommit ja jotka saavat jostain syötävää. Tällainen valtakausi saattaisi olla aika lyhyt.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.