Josse kourussa makaa huono siitä on nousta. Joson yrittänyt ja epäonnistunut niin ei hetisitten yritäkään. Saattaa olla joku revähtymä ja sattuu niin ei yritäkään sitte. Mun neuvoni ei nyt täs tietenkään taaskaan ole oksalle mieleen, mut kerron kuitenkin. Mää tein sellasen lavan kourun päälle kun oli tuollanen pidempään makaava lehmä. Kakkosnelosesta ja sillain että se on parteen päin viettävä, elikko ei valu sitte sinne kouruun. Nimittäin joskus aikonaan oli tapaus että makas toista viikkoa, käänneltiin useempia kertoja vuorokaudessa. Lopulta sitten nousi ja lähti laitumelle ja lkoi toipumaan.Kääntely on tarpeen ettei jalat puudu. Köyden kanssa onnistuu yksinkin.
Kun sitä yksin viikon kääntelee niin tuloo kyllä sille päälle että miksi en heti listinyt. Kaikella on hintansa mutta ei sentään lehemän hengellä. Ja mistäkö tiedän. Oli syksy 2019 ja aloin ihmettelemään että miksi yksi lehmä seisoo aina. No kerran ei seisonut ja kontti ja lopulta nousi toiselta kyljeltä ylös. Ilmoitin teuraaksi ja aamuna kun se piti hakea se löi taas maata. Ajattelin yksin kiepsautaa sen sille paremmalle kyljelle sen jälkeen kun teurasauto soitti olevansa 10min päästä pihassa. No mä käytin potkurautaa. Se nälkäkuoppaan ja pyöräytys. Viddu joo rauta irtos ja kaaduin naapuri lehmän alle ja olkapäästä pari jännettä irti. No nousi se lehemä kädettömän käskystäkin kun tarpeeksi rumasti huusin. Heinäkuus 2020 olin taas lypsyllä

Taisi olla kahareksan kuukauden saikku leikkauksineen ja noistakaan jänteistä toinen ei ottanut kiinni, koska oli vetäytynyt "äärimmäisen voimankäytön seurauksena" jo kaatumistilanteessa. Pahemminkin olis voinut käydä. Jos käytössä ei ole nostopukkia tai sitä etukuormaajaa niin sanoisin että yksin en enää ikinä ala lehemää kääntämään . Ei vaan ole sen arvoista. Ainakaan en ole kääntänyt. Pari on mennyt halvauksen takia sen jälkeen Hongan Joelle. Toinen ei syönyt ja tuo toinen ei neljänpäivän ek nostelun jälkeen noussut niin mä armahdin ... itteni.
Tuo Oksan mainittema perse looris makuu voi sinällään olla jopa parempi, kun takajalat pääsee jo vähän ponnaamaan vauhtia vaikka ei vielä ole yhtään noussutkaan. Ittellä noin ei voi olla, kun paskoja en ala talikoimaan makaavan lehmän takia, joten jos joskus on noin päässyt käymään niin kyllä se on pitänyt vetää taljalla parteen.