Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Luomun pikakurssi  (Luettu 7630 kertaa)

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3626
Vs: Luomun pikakurssi
Itse vaihdoin aikanaan luomuun hetken mielijohteesta. Kaikki lannoitteet oli hankittuna ja peitatut sekä harmaat siemenet, sekä nurmille kasvinsuojeluaineet. Sinä vuonna tässä talossa tehtiin suurin osa kylvöistä huhtikuussa. Lähes kaikki nurmet saatiin lannoitetta ennen siirtymistä, sekä harmaat siemenet levitettiin lannoitteenlevittimellä kynnökselle apulantojen kanssa ja vähän kun pellon pinta kuivahti niin äestettiin.

Siinä sitten olikin tarkastaja ihmeissään kun tehtiin luomun aloitustarkastusta, ei ollut tullut vastaan tälläistä luomunaloittajaa. Nurmille levitettiin keväällä tonni salpietaria kerralla, silloin tuli ennätyssadot.

Olin muutama vuosi sitten hävittänyt kemiallisesti kaikki apilat nurmista kun kyllästyin vetelään paskaan emoilla, en juuri nytkään viljele apilanurmia mistä teen rehua,  parhaissa lohkoissa ei ole apilaa, saan niistä kuivaaheinää tehtyä helposti ja käytössä on naapureiden lietettä sekä Soilfoodin lietteitä. Nytkin ajetaan keväällä kerralla kesän lannoitteet pellolle, ykkössato on yleensä hyvin runsas, nytkin menee 200kg typpeä keväällä ja odelma lähtee erittäin hyvin kasvuun heinän jälkeen taikka laitumissa tuollaisella lannoituksella
Eikö tuo 200kgN/hehtaarille ole liikaa kerta-annoksena?

Paalimies

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1547
Vs: Luomun pikakurssi
Voipi olla, hyvin kasvaa. Hitaasti liukenevaa typpeä se on

junttieinari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4696
  • Savo savolaisille!

Luomusta tietysti mitään ymmärrä, mutta jotenkin tuntuu että tuommoinen toimnta sotii aika montaakin luomun periaatetta vastaan, vaikka paperilla olisikin ok.  ::)
"Jos fundamentalistien kanssa pystyisi keskustelemaan järkevästi, ei maailmassa olisi fundamentalisteja."
                                                       -Tuomas Holopainen-

Paalimies

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1547
Vs: Luomun pikakurssi
Joo varmasti tekeekin niin ja taitavammat viljelijät tekevät toisin, mutta homma toimii näinkin tälläisellä tumpelolla.

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5107
  • Kouvola, Kymenlaakso

Mitä hemmetin merkitystä sillä on jos täyttää pykälät? Ideologia ei ketään ruoki..
Kyliltä kuultua.... "maatalous vaatii välillä kovempaa ryyppäämistä"...

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64945
Vs: Luomun pikakurssi
ja kiva kun luomuilijat hakee takas valiolle maitonsa kans..

metsajussi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4367
  • En tiedä mistä on kysymys, mutta vastustan!
Vs: Luomun pikakurssi

Mitä hemmetin merkitystä sillä on jos täyttää pykälät? Ideologia ei ketään ruoki..

Jos oikein pitkälle miettii niin ei ne pykälätkään ketään ruoki.
Ainoastaan se on ruokaa mitä maasta on satoa korjattu :-)

Ymmärsin kyllä ajatuksen viljelijän omasta tulotasosta.

junttieinari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4696
  • Savo savolaisille!
Vs: Luomun pikakurssi
Itse vaihdoin aikanaan luomuun hetken mielijohteesta. Kaikki lannoitteet oli hankittuna ja peitatut sekä harmaat siemenet, sekä nurmille kasvinsuojeluaineet. Sinä vuonna tässä talossa tehtiin suurin osa kylvöistä huhtikuussa. Lähes kaikki nurmet saatiin lannoitetta ennen siirtymistä, sekä harmaat siemenet levitettiin lannoitteenlevittimellä kynnökselle apulantojen kanssa ja vähän kun pellon pinta kuivahti niin äestettiin.

Siinä sitten olikin tarkastaja ihmeissään kun tehtiin luomun aloitustarkastusta, ei ollut tullut vastaan tälläistä luomunaloittajaa. Nurmille levitettiin keväällä tonni salpietaria kerralla, silloin tuli ennätyssadot.

Olin muutama vuosi sitten hävittänyt kemiallisesti kaikki apilat nurmista kun kyllästyin vetelään paskaan emoilla, en juuri nytkään viljele apilanurmia mistä teen rehua,  parhaissa lohkoissa ei ole apilaa, saan niistä kuivaaheinää tehtyä helposti ja käytössä on naapureiden lietettä sekä Soilfoodin lietteitä. Nytkin ajetaan keväällä kerralla kesän lannoitteet pellolle, ykkössato on yleensä hyvin runsas, nytkin menee 200kg typpeä keväällä ja odelma lähtee erittäin hyvin kasvuun heinän jälkeen taikka laitumissa tuollaisella lannoituksella
Eikö tuo 200kgN/hehtaarille ole liikaa kerta-annoksena?

Luomusta tietysti mitään ymmärrä, mutta jotenkin tuntuu että tuommoinen toimnta sotii aika montaakin luomun periaatetta vastaan, vaikka paperilla olisikin ok.  ::)
Mitä hemmetin merkitystä sillä on jos täyttää pykälät? Ideologia ei ketään ruoki..

Ei oo multa mitenkään pois, ihmetyttää vaan miten tuommoinen tilan ulkopuolelta tuleva ravinnedumppaus sopii luomun ideologiaan.  ;D
"Jos fundamentalistien kanssa pystyisi keskustelemaan järkevästi, ei maailmassa olisi fundamentalisteja."
                                                       -Tuomas Holopainen-

Paalimies

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1547
Vs: Luomun pikakurssi
Jos ideologiana on kannattavuus

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19863
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Luomun pikakurssi
Luomu ei ole ideologia, ainoastaan kuluttajapuolelle se markkinoidaan niin. Tuotantopuolella ympäri maailman ollaan käytännöllisiä. Enää luomu ei ole pienen perheen kotitarveviljelyä muutaman elukan kanssa, vaan luomujärjestelmä kirjataan virallisesti ja toteutetaan teollisesti sitten sitä sertifiointijärjestelmää. Joissakin maissa voi saman tilan myynti jakautua tavanomaiseen ja sertifioituun, jotta tuotanto ja kulutuskysyntä pysyisi tasapainossa.

Luomussa ei "kemiallisen viljelyn" tai "kemiallisen teollisuuden"  sivuvirrat ole ongelma. Mitä enemmän ongelmia tulee, sitä enemmän poikkeuksia hyväksytään, jolloin kohta voi olla sellainen tilanne, jossa luomutuki - tavanomaisen viljelyn ympäristötuen ja -korvauksen ohella - on tavallaan maataloustuen jatke, hieman erilaisella dokumentointijärjestelmällä ja pakollisella hallinnon maksullisella byrokratialla varustettuna.

"Luomu" ei siis ole sama kuin "luonnon mukainen". Ei luonnossa ole maanmuokkausta, traktoreita, soiden ja metsän raivauksia pelloksi, ei keinollista viljelykasvin kylvöä, ei ihmisen käyttämiä kotieläinlajeja, ei kiviainesten louhimista, ei kemiallisia kivennäisaineita, ei ojitusta.

-SS-

bouli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5858
Vs: Luomun pikakurssi
Itse vaihdoin aikanaan luomuun hetken mielijohteesta. Kaikki lannoitteet oli hankittuna ja peitatut sekä harmaat siemenet, sekä nurmille kasvinsuojeluaineet. Sinä vuonna tässä talossa tehtiin suurin osa kylvöistä huhtikuussa. Lähes kaikki nurmet saatiin lannoitetta ennen siirtymistä, sekä harmaat siemenet levitettiin lannoitteenlevittimellä kynnökselle apulantojen kanssa ja vähän kun pellon pinta kuivahti niin äestettiin.

Siinä sitten olikin tarkastaja ihmeissään kun tehtiin luomun aloitustarkastusta, ei ollut tullut vastaan tälläistä luomunaloittajaa. Nurmille levitettiin keväällä tonni salpietaria kerralla, silloin tuli ennätyssadot.

Olin muutama vuosi sitten hävittänyt kemiallisesti kaikki apilat nurmista kun kyllästyin vetelään paskaan emoilla, en juuri nytkään viljele apilanurmia mistä teen rehua,  parhaissa lohkoissa ei ole apilaa, saan niistä kuivaaheinää tehtyä helposti ja käytössä on naapureiden lietettä sekä Soilfoodin lietteitä. Nytkin ajetaan keväällä kerralla kesän lannoitteet pellolle, ykkössato on yleensä hyvin runsas, nytkin menee 200kg typpeä keväällä ja odelma lähtee erittäin hyvin kasvuun heinän jälkeen taikka laitumissa tuollaisella lannoituksella
Eikö tuo 200kgN/hehtaarille ole liikaa kerta-annoksena?

Luomusta tietysti mitään ymmärrä, mutta jotenkin tuntuu että tuommoinen toimnta sotii aika montaakin luomun periaatetta vastaan, vaikka paperilla olisikin ok.  ::)
Mitä hemmetin merkitystä sillä on jos täyttää pykälät? Ideologia ei ketään ruoki..

Ei oo multa mitenkään pois, ihmetyttää vaan miten tuommoinen tilan ulkopuolelta tuleva ravinnedumppaus sopii luomun ideologiaan;D
Kiertotalous kuuluu luomun ideologiaan vaikka se tuottaakin nykyisellään vähän hassuja tilanteita kun tavanomaisen sivuvirtoja hyödynnetään sillä puolen.

mooses

  • Vieras
Vs: Luomun pikakurssi
Nyt kun näyttää siltä, että Heino jeäpi ens suvena iliman apulantoja, niin oesikko jollaki kykkyö/halluo tekasta pienonen lista asijoesta mitä se luomu vaatisi. Lehemänpaskaahan meillä on ja kusta, mutta mitä muuta pitäs ottaa huomijoon. Tietennii rehun tuotto tipahtas, mutta jos yrittäs ostaa puuttuvan rehun tavanomasesti tuotetuilta, eikä maenihtisi siitä valavontakomissiolle.

Minun tyttö on oikija luomutuottaja otta parempia satoja kun monet perinnteiset ja latutavaraa Siihen vaaditaan sitä että tekee työnsä vielä paremmin kun perinteinen viljelijä.On luomu kurssia jossa kerrotaan nuot luomun salat.Kun sulla tullee elukoesta sitä paska nii sillä voet sitä maatas yrittää huijata kasvamaan Viljan tuatantoki onnistuu kun on v sitä paskaa ja j kusta.NUrmet saat  kasvamaan kun laitat nurmiin apilaa tae jotain muuta typenkerääjä kasvia Apila/timotei tms tuottaa huippusatojaTua  rikkaruoho seon työläämpi hoita kun ee voe myrkytttöää,mutta siihenki löytyyy konstit oikeilla viljely menetelmilä. Kun sulla on niitä paskantuottajia niin hyä sinun on alkaa opettelemaan luomuvilijelijäksi Ammatti taito se siinnä sen menestyksen ratkasee Niinkun aena tuassa maan viljelyssä Maata pittäää huijata kasvamaan vaan ee liikaa. Muuten se tua maa kostaa.

mooses

  • Vieras
Vs: Luomun pikakurssi
Nyt kun näyttää siltä, että Heino jeäpi ens suvena iliman apulantoja, niin oesikko jollaki kykkyö/halluo tekasta pienonen lista asijoesta mitä se luomu vaatisi. Lehemänpaskaahan meillä on ja kusta, mutta mitä muuta pitäs ottaa huomijoon. Tietennii rehun tuotto tipahtas, mutta jos yrittäs ostaa puuttuvan rehun tavanomasesti tuotetuilta, eikä maenihtisi siitä valavontakomissiolle.

Joko Heino hakkeutu kurssille Kohta mennään pellollle. Työtähän se vaatii tua pyrökratia vaan apulannasta ym oot sitte vapaa.

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5107
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Luomun pikakurssi
Nyt kun näyttää siltä, että Heino jeäpi ens suvena iliman apulantoja, niin oesikko jollaki kykkyö/halluo tekasta pienonen lista asijoesta mitä se luomu vaatisi. Lehemänpaskaahan meillä on ja kusta, mutta mitä muuta pitäs ottaa huomijoon. Tietennii rehun tuotto tipahtas, mutta jos yrittäs ostaa puuttuvan rehun tavanomasesti tuotetuilta, eikä maenihtisi siitä valavontakomissiolle.

Joko Heino hakkeutu kurssille Kohta mennään pellollle. Työtähän se vaatii tua pyrökratia vaan apulannasta ym oot sitte vapaa.

Siis kasvinviljelyluomun byrokratia on ihan helppoa ei sitä kannata pelätä. Jos viljely vielä koostuu nurmesta ja kenties yhdestä viljasta niin ei ole hankalaa yhtään..

Olen pääsyt näkemään tuota ja kuten sanoit on helppoa sillon kun ee oo eläimiä.