Mä laitan usein linkin johon asia perustuu.
Mutta sille asialle en mahda mitään, jos on niin hieno hippiäinen ettei kestä mitään arvostelua. Minä en voi ymmärtää kuinka jotkut 25-35 vuotta vanhat asiat kaihertaa.
Kuten euroon siirtyminen. Jos siinä on rikos tehty, niin kävelee poliisilaitokselle ja tekee tutkintapyynnön. Jos poliisi ei tutki, niin sit voi laittaa asian vireille oikeuteen itse. Tässä maailman tilanteessa markka olis köykäistä valuuttaa.
[/quote]
Hyvä Eläkelläisviljelijä!
Kiitos tästä kommentistasi. Olisit heti tuon kirjoittanut, sillä en ollenkaan ymmärtänyt aikaisempia kommenttejasi.
Lihavoin kommenttiisi muutamia kohtia. Vastaan niihin.
Ensiksi kohtaan
... niin hieno hippiäinen ettei kestä mitään arvostelua.
En ole herkkähipiäinen.
Toiseksi kohtaan
Kuten euroon siirtyminen. Jos siinä on rikos tehty, niin kävelee poliisilaitokselle ja tekee tutkintapyynnön. Jos poliisi ei tutki, niin sit voi laittaa asian vireille oikeuteen itse. Tässä maailman tilanteessa markka olis köykäistä valuuttaa. .
Euroon siirtyminen on valtiopetos, rikos, joka ei vanhene.
Olen tehnyt sotilasvalanmukaisen ilmoituksen.
Ei johtanut mihinkään.
Olisi pitänyt, sillä mitä merkitystä sotilasvalalla muuten on.
Kaksi ystävääni teki tutkintapyynnön poliisille.
Poliisi ilmoitti, ettei asian tutkiminen kuulu heille.
Valtiopetos käsitellään valtakunnanoikeudessa, johon poliisi/syyttäjä ei voi asiaa viedä käsiteltäväksi.
Valtakunnanoikeuden käynnistäminen on erilainen projekti. Tarvitaan 10 kansanedustajaa.Seuraavaksi dokumentointia viitteineen:
Suomi velkaantuu rajusti ja säästösyistä perustuslakiin kirjoitettuihin kansalaisen perusoikeuksiin puututaan leikkauksin.Velkaantuminen ja laittomuus alkoi vuonna 1992, jolloin olisi pitänyt käyttää Suomen Pankin keskuspankkirahoitusta.
Presidentti Koivisto ei antanut, sillä ETA-sopimukseen kirjoitettu
EMU 2 kielsi kansallisen keskuspankkirahoituksen.Huom. Tuolloin ei eduskunta ollut vielä edes hyväksynyt ETA-lakia, muta se oli allekirjoitettu Portosssa jo 2.5.1992.
Ei ainakaan eduskunnan mandaatilla!
Eläkelläisviljelijä kirjoitti:
... niin hieno hippiäinen ettei kestä mitään arvostelua.
"Tässä maailman tilanteessa markka olis köykäistä valuuttaa.
Ei markka olisi köykäistä valuuttaa. Verrataanpa Ruotsin kruunuun ja Ruotsin julkisen sektorin velkamäärään.
[/quote]
Kuva on Taloussanomista.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010363904.htmlUlkomaan velkaa ei, eikä 1990-luvun leikkauksia olisi Suomessa tarvinnut tehdä, sillä homma olisi hoidettu Suomen Pankin keskuspankkirahoituksella. Eikä leikkauksia tarvitsisi tehdä nytkään.
Siis markka ei ollut vain maksuväline, vaan instrumentti, johon liittyi päätösvalta, jota Ruotsi kruunun ja keskuspankin avulla käyttää edelleen.
Eläkelläisviljelijä on monien muiden tavoin presidentti Koiviston harjoittaman kognitiivisen konnotaation uhri: Markka on vain lastu laineilla.
Presidentti Koivisto määrääsi jo keväällä 1966. Todiste devalvaation pitkittämisestä, sitaatti kotisivultani:
”Koiviston itsensä kertoma
todiste on muistiosta "TAVOITTEET JA MAHDOLLISUUDET" sos.dem. puoluetoimikunnalle 19.3.1966. Siis pari kuukautta ennen kuin Paasio pyysi Koiviston hallituksensa valtiovarainministeriksi eduskunnan ulkopuolelta.
Koivisto kirjoitti muistion kirjaansa MAUNO KOIVISTO: LINJAN VETOA, Kirjayhtymä, Helsinki 1968.
Sitaatti sivulta 78:
”Valuuttakurssien muutos eli devalvaatio on selvästi poissa laskuista: niissä ei ole »perustavaa laatua olevaa epäsuhdetta». Markka on jonkin verran yliarvostettu, mutta sen aiheuttamat haitat on hoidettava pois muin keinoin.
Näyttää siltä, että EFTA on kohta tehnyt tehtävänsä ja että se saa jo pian
mennä."Koiviston demariystävien kirjoittamat muistelmat kertovat, että Koiviston ystäväpiiri koostui Suomen Pankissa ja Valtiovarainministeriössä olleista virkamiehistä.
Koivistiolla oli
taka-ajatuksena tulla yhteiskunnan taustavaikuttajaksi. Rafael Paasion kirjassa "Kun aika on kypsä" (Toim. Heikki Kymäläinen), sivulla 250 otsikon
”Ensimmäinen hallitukseni” alla on teksti:
”Mauno Koivistosta tehtiin valtiovarainministeri. Mies sai kovan postin, joka surkea hoidettavaksi kenelle tahansa. Hän oli tuolloin Työväen Säästöpankin johdossa, mutta menossa kovasti Elannon pääjohtajaksi. Minä puolestani ajattelin, ettei Koivisto mikään kauppias ole.
-Rupees vaan tutkimaan valtion budjettia, voit joutua sen kanssa tekemisiin, sanoin hänelle jo ennen hallituksen muodostamista ja niin siinä kävi. Ehkä hänellä oli Elantoon menossa sellainen taka-ajatus, että kun Väinö Tanner aikoinaan hoiti sieltä politiikkaa ja liikkui vapaasti suurissa asioissa, niin hänestäkin voisi tulla samanlainen. ”Paasio kertoo Koivistosta sivulla 263:
”Valtiovarainministeri Koivisto, joka vuoden 1968 alusta oli nimitetty Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajaksi, sanoi tammikuussa 1968:
- Minä tämän kuluneen kaksivuotiskauden aikana en ole ollut missään vaiheessa pakotettu tunnustamaan sitä, että olisi tehty joku huomattavampi talouspoliittinen virhe. Tosin silloin tulee aina mieleen se juttu äidistä, joka sanoo, että "se on kumma kun sanotaan, etteivät äidit näe vikoja lapsissaan, että kyllä minä vaan näkisin, jos niitä olisi! "
Koivisto määräsi varsin pitkälle valtiontaloudellisista uudistuksista ja toimenpiteistä. Kaikki ei mennyt aina niin kuin hän tai joku muu oli kuvitellut, mutta toimeen tultiin."Suomen Pankin pääjohtaja Klaus Waris halusi erota pääjohtajan tehtävästä kesällä 1967, koska tulossa oleva devalvaatio oli häpeällinen.
Samassa kokouksessa, jossa syksyn 1967 suurdevalvaatiosta päätettiin, valittiin uudeksi pääjohtajaksi Mauno Koivisto.
Loppu onkin erikoista historiaa. Harjoittamallaan tarkoitushakuisella vahvan markan politiikalla Koivisto loi ovelasti kansalaisille mielikuvia Suomen markan pienuudesta.”
Toinen todiste devalvaation pitkittämisestä löytyy Seppo Linblomin kirjasta ”MANUN MATKASSA”, sivujen 231-214 taitteesta. Lihavoin oleellisen.
Tässä sitaatti:
” Samalla Mauno johti taloa kuitenkin hyvin itsenäisesti ja joskus kylmänkin päättäväisesti, minkä joskus kokivat niin johtokunnan kollegat kuin myös talossa vierailevat tahot. Kun johtokunta keskusteli rahapolitiikan tärkeistä linjoituksista ja jonkun liiankin innostunut ilme kertoi puheenvuoron halusta, saattoi pääjohtaja evätä puheet jo etukäteen tyynnyttelemällä asianomaista niin käden liikkeellään kuin hiukan ärtyneellä äänellään: »Mahtaako sulla olla varmasti jotain tärkeätä sanottavaa juuri tähän käsiteltävään asiaan.»
Kun taas metsäteollisuuden etujärjestön korkeat edustajat tulivat valuuttakurssien epävarmuuden aikaan keskuspankin pääjohtajaa tapaamaan, oli kohtelu perin tylyä. Erään kerran olin todistamassa, miten paikoillensa istuutuneet vuorineuvokset keskeytettiin heidän valituksensa päästyä vasta alkuun. Päästyään hajulle siitä, mitä asiaa haluttiin kohta esittää, Mauno lausui: »Olenko ymmärtänyt oikein, että olette tulleet tänne puhumaan minulle devalvaatiosta» Kun hän sai myönteisen vastauksen, kysely jatkui: »Oliko teillä jotain muuta kerrottavaa» Hämmentyneet vieraat antoivat pään pyörityksellään kielteisen vastauksen. Sen jälkeen Mauno nousi ylös ja kätteli vieraansa poislähdön merkiksi.
Kun liikepankkien johtajat puolestaan esiintyivät julkisuudessa devalvaatiovaatimuksineen, hän kirjoitti heille kirjeen, jossa moitti nimeltä mainiten kaikkia niitä, jotka hänen laskujensa mukaan olivat asiassa esiintyneet. Hän jatkoi: »jos joku muukin on lausunut enkä ole sitä huomannut, pahoittelen laiminlyöntiäni.»Koivisto kirjoittaa vallankäytöstään muistelmakirjassaan Kaksi kautta, Kirjayhtymä Oy 1994 koko sivun 9 sitaatti:
”LUKIJALLE
Kotikaupunkini Turun ruotsinkielisen yliopiston, Åbo Akademin, valtio-opin professori Sven Lindman lähetti minulle vuonna 1975 eripainoksen mietteistänsä Presidentin asema ja perustuslakiuudistus. Tämän eri painoksen päälle hän oli käsin kirjoittanut tekstin, joka suomeksi kuuluu seuraavasti:
"Kun tässä eräänä päivänä väittelin Merikosken kanssa sanoin, että pitää ajatella tulevaisuutta. Jos esimerkiksi entinen oppilaani Mauno Koivisto valittaisiin presidentiksi, niin hänelle minä soisin vähän todellista valtaa."Sven Lindman oli siis oppinut tuntemaan Mauno Koiviston!
Toinen sitaatti:
Tarkoitukseni oli tarkastella viime vuosien taloudellista kehitystä ja harjoitettua talouspolitiikkaa vain ohimennen ja niin, että oman linjani periaatteellinen oikeutus olisi tullut kirkastetuksi. Kuitenkin tutustuessani hallussani olevaan varsin laajaan talouspoliittiseen aineistoon, tämä aineisto alkoi puhua toista kieltä, se puhui tekemistäni virhearvioinneista ja laiminlyönneistä."Kommentti viimeiseen virkkeeseen:
Koivisto kertoo tehneensä talouspoliittisia virhearviointeja ja laiminlyöntejä.
Talouspolitiikka ei kuulunut ollenkaan presidentille. Tosiasia on, että talouspolitiikan käskyttämiseen osallistuneena Koivisto järjesti 1990-luvun laman ja todellisen talouskaaoksen, joten Koivisto halusi pikkuvirheillään eli "virhearvioinneilla ja laiminlyönneillä" lieventää kirjansa lukijan silmissä tekemisten seurauksia.
Mitä kirjoittikaan Rafael Paasio kirjassaan "Kun aika on kypsä", sitaatti edeltä:
”Valtiovarainministeri Koivisto, joka vuoden 1968 alusta oli nimitetty Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtajaksi, sanoi tammikuussa 1968:
- Minä tämän kuluneen kaksivuotiskauden aikana en ole ollut missään vaiheessa pakotettu tunnustamaan sitä, että olisi tehty joku huomattavampi talouspoliittinen virhe. Tosin silloin tulee aina mieleen se juttu äidistä, joka sanoo, että "se on kumma kun sanotaan, etteivät äidit näe vikoja lapsissaan, että kyllä minä vaan näkisin, jos niitä olisi! "
Koivisto jatkoi markkaan liittyvien mielikuvien muokkaamista myös presidenttinä vaikka talouspolitiikka ei kuulunut ollenkaan presidentille.
Päädyimme katastrofiin markan ja siihen liittyvän päätösvallan kadottua.
