Olisi hyvä ollut kertoa ja perustella, miksi se monimuotoisuus on äärimmäisen tärkeätä. Samalla olisi ollut hyvä kertoa, että maalaisetkin voivat käydä virkistäytymässä ikimetsässä, eikä vain kaupunkilaiset.
Ohjelmalla ei ollut minkäänlaista dokumentaarista arvoa. Se oli lehdessä julkaistu puunhalaajan mielipidekirjoitus, josta oli tehty filmi. Visuaalinen ilme oli ihan hieno.
Puunhalaajien pitäisi miettiä asioita isossa kuvassa. Ilman suomalaista metsää, täällä ei olisi ihmisiä. Ja nykypäivänäkin metsä näyttelee yhä suurempaa taloudellista tekijää suomalaisessa yhteiskunnassa.
Aktivistien pitäisi nähdä myös se, että nämä ihmisten tekemät luontoraiskaukset ovat pientä verrattuna luonnon aiheuttamien jääkausien myllerrykseen. Ohjelman faktoina esitettyjen asioiden perusteella mitään elävää eliötä ei Suomessa voisi olla olemassa, kun ne kerran on kaikki useaan kertaan tapettu jääkerroksella.
Vaikka se takapihan "ikimetsä" raiskataan ja siitä mieli pahoitetaan, ei luontoa kiinnosta se pätkääkään. Luonto sopeutuu ja hakee tasapainoa sen mukaisesti.
Korppien kiusatessa kotkaa, olisi hyvä muistaa sekin että jos kotka korpilta silmän irti raapaisee, kukaan ei luonnossa sitä mene auttamaan tai nopeasti lopettamaan. Tämä luonnon raakuus, joka itse luonnolle on täysin luonnollista, on päässyt ihmisiltä unohtumaan.
Yhtä luonnollista ja haitallista on suden ampuminen kuin hyysääminenkin, jos näitä luontoaktiivien teesejä noudatettaisiin. Luontoaktiivit eivät vain näe hyysäämistä luonnolle haitallisena.
Erittäin outoa oli se, että YLE oli tämän ohjelman toimittanut ja tilannut. Tai ei se outoa ole YLEltä, mutta yleisradion nimi pitäisi muuttaa tiedonantajaksi, koska tällaisenkin ohjelman yleishyödyllinen arvo on tasan nolla. Ei siinä, etteikö YLE toimita kaikkea muutakin höttöä, mutta vähän tarkemmin pitäisi pitää journalistisista periaatteista kiinni. Mutta niin kuin niin monta kertaa ennenkin, YLE se osaa tuottaa propagandaa.
Vielä oudompaa on se, että Pertti Salolainen piti ohjelmaa hyvänä ja kannusti sen pohjalta heräämään. Näinkö tyhmiä ihmisiä on meillä ollut päättäjissä, joilla ei ole mitään objektiivista näkökulmaa. Vai haettiinko sillä äänestäjiä. Toivon että viimeinen vaihtoehto, koska ei noin tyhmää porukkaa saisi olla missään päätäntävallassa. Katsohan Pertti ohjelma pari kertaa uudelleen ja korjaa twiitti uusiksi.
Taitaa kuitenkin olla, että eduskunta on aina täynnä kaikenlaista hiihtäjää. Tai seiväshyppääjää.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.