Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Turpeen vero nouse-näin kepu tyhjentää maaseutua  (Luettu 7606 kertaa)

Töveli

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2622
Eipä näytä Helsssinki kelpaavan enää... https://yle.fi/uutiset/3-11547951

JäyhäJököttäjä

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 282
Kertoo aikapaljon ajatusmaailmasta, hukkalämpö!

Joskus minusta tuntuu, että te ette tiedä maailmasta tarpeeksi? Kotonurkista vain?

https://yle.fi/uutiset/3-8398301

Tuo juttu on siis vuodelta 2015.

"Miksi Google lämmittää Suomenlahtea? Datakeskusten hukkalämmöllä lämmittäisi ainakin miljoonan ihmisen omakotitalot

Suurin osa datakeskuksista puskee jäähdyttämisessä syntyvän hukkalämmön mereen ja ulkoilmaan, vaikka sitä voisi hyödyntää talojen lämmityksessä. Suomessa datakeskukset käyttävät jo kolme prosenttia kaikesta sähköenergiasta. Kaikella sillä voisi tuottaa myös lämpöä."

"Suomeen on noussut muutamassa vuodessa suuri joukko datakeskuksia, ja vielä suurempi joukko voi olla pian rakenteilla.

Konesalit ovat uutta teollisuutta, josta kilpaillaan nyt kynsin hampain. Ne ovat myös suuren luokan sähkönkuluttajia. Muun muassa Googlen, Microsoftin ja Yandexin jättimäisissä konesaleissa ruksuttavat palvelimet vievät jo kolme prosenttia kaikesta Suomen sähköenergiasta."

"– Jos konesali kytketään kaukolämpöverkkoon, siitä saadaan noin 1,3 kertaa enemmän lämpöä ulos kuin mitä se kuluttaa, Innanen sanoo."

"Esimerkkejä löytyy jo. Venäläisen Yandexin konesalin hukkalämpöä virtaa Mäntsälän energian kaukolämpöverkkoon. Sillä lämmitetään Yandexin mukaan jopa 5 000 omakotitaloa. Tiedon ja Elisan konesalit lämmittävät Fortumin kautta noin tuhat espoolaiskotia vuodessa. Telecity pyörittää Helsingin keskustassa kahta konesalia, joiden jäähydytysvesi palaa Helsingin Energian lämpöverkkoon.

Myös Sonera on ilmoittanut keräävänsä talteen hukkalämmön, kun jättimäinen konesali valmistuu vuonna 2017 Helsinkiin.

Mutta Suomessa on yhteensä noin tuhat konesalia."

"Kaiken kaikkiaan Suomen datakeskusten hukkalämmöstä otetaan talteen tällä hetkellä enintään viisi prosenttia, Innanen arvioi. Koko potentiaalia voi arvioida tarkkojen lukujen puutteessa maan sähkönkulutuksen pohjalta. Konesalien kuluttama kolme prosenttia vastaa noin 11 terawattituntia.

– Jos tämä kunnolla löisi läpi, arviolta puolet kaikista konesaleista voisi tuottaa lämpöä. Sillä lämmittäisi arviolta 330 000 sähkölämmitteistä omakotitaloa. Jos niissä on jokaisessa neljä ihmistä, se tarkoittaa yli miljoonan ihmisen asuintaloa, Innanen laskee.

Konesalit ilmoittavat usein niin sanotun tehon tarpeensa. Esimerkiksi Sonera on kertonut rakentavansa 30 megawatin konesalia. Mittaluokka vastaa Googlen salia. Sillä lämmittäisi jopa parikymmentätuhatta omakotitaloa.

– Helsingin Energia tarvitsisi yhden voimalaitoksen vähemmän, Jari Innanen heittää karkean arvion."

"Näin on toimittu esimerkiksi Tiedon konesalin ja Fortumin tapauksessa Espoossa, jossa jäähdytys ja lämmön talteenotto luotu yhteistyössä energiayhtiön kassa. Jäähdystyjärjestelmä on siis liitetty kaukolämpöverkkoon jo rakennusvaiheessa.

– Kyllä se on taloudellisesti kannattavaa ja hyvä ratkaisu sekä konesalille että meille, Fortumin kaukolämmön aluemyyntipäällikkö Susanna Huuskonen sanoo.

Hän kertoo, että Fortumin kaukolämpöverkko on parin vuoden ajan ollut avoin muullekin hukkalämmölle. Konesalien lisäksi puhdistetun jäteveden lämpö sekä Espoon sairaalan lauhdelämmöt virtaavat verkkoon."

Mutta että hukkalämmössä on potentiaalia. Todellista potentiaalia. Tuo 11 TWh on suurusluokaltaan sellainen, että jos se suhteutetaan tähän

"Kaukolämmön myynti kasvoi edellisestä vuodesta 10 % ja oli 6 633 GWh. Kaukolämpöliittymien määrä jatkoi kasvamistaan ja oli 15 182 kpl."

Helsingin Energia kaukolämmön myyntiin niin se on kaksinkertainen kun eikös 1.000 GWh ole 1 TWh? Mutta että pelkästään kaikkien pääkaupunkiseudun konesalien saaminen kaukolämpöverkkoon voisi oikeasti tarkoittaa yhtä (hake)voimalaa vähemmän. Ja tuo 11 TWh sähköenergiaa kulutetaan joka tapauksessa. Se pitää siis jotenkin tuottaa riippumatta siitä, saadaanko sitä talteen vai ei. Kannattaisi siis ottaa se talteen. Eikös?

Mutta kannattaa ottaa asioista selvää, eikä vain naureskella, että "hukkalämpöä, hah-haa".

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26008
  • vastustan

tuohan on soininvaaran ja varmaan sorkiksenki ajatusmaailmassa uusiutuvaa energiaa.

mutta mistä ja millä tuommoset määrät sähköä helsinkiin, vihreäthän ei missään tapauksessa voi hyväksyä sitä että sähkö ja lämpö tulee fossiilisista polttoaineista, kemian tai metsäteollisuuden sivutuotteena tai vesivoimana, ei missään tapauksessa :o :o :o :o :o
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Moottoripolkupyörä Man

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4242
Laitetaan kiasman tilalle konesali. Ollaan pääkallopaikalla.

Kyllähän paskan tuottamisesta kannattaa se lämpö käyttää kaukolämpönä, jos se on mahdollista. Ei sitä voi kukaan kiistää. Joskus vaan mietityttää tuo uusi normaali, jossa energian säästöllä ei ole mitään merkitystä jos kyse on digistä. Kaikki tieto mitä käytetään etänä, seurataan etänä tai sovelletaan etänä, vievät sähköä. No sitä nykyaika on.

Mutta sitä eivät viherhörhöt ymmärrä, että jollakin se konesalin sähkö on tuotettava. Ja jos vaikka helsinki lämmitettäisiin jollain konesalin hukkalämmöllä, olisi se viherpesun huippu. Se olisi niin vihreä teko, että muita kaupunkeja ja maakuntia katsottaisiin pitkin nenän vartta.

Uskallan veikata, että osa näistä vihersekolaisista eivät edes tajua, että jollain se konesalin tuottama lämpö pitää jauhaa.

Mutta ilman muuta, jos lämpöä on saatavilla sopivan matkan päässä, sitä kannattaa kaukolämpönä käyttää. Mielenkiintoista olisi nähdä, että riitäisikö guuglelle tällainen hukkalämmön käyttö pelkkänä pr-tempauksena vain pitäisikö energiayhtiön maksaa guuglelle lämpimästä vedestä. Kyllä herra guuglekin rahan päälle ymmärtää.

Tällaiselle kapeakatseiselle yhdyskunnalle, kuten helsingin kaupunki, sopisi aivan hyvin että kämpät lämpiäisivät pornolla ja BB:lla
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.

piapo

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 105
Kertoo aikapaljon ajatusmaailmasta, hukkalämpö!

Joskus minusta tuntuu, että te ette tiedä maailmasta tarpeeksi? Kotonurkista vain?

https://yle.fi/uutiset/3-8398301

Tuo juttu on siis vuodelta 2015.

"Miksi Google lämmittää Suomenlahtea? Datakeskusten hukkalämmöllä lämmittäisi ainakin miljoonan ihmisen omakotitalot

Suurin osa datakeskuksista puskee jäähdyttämisessä syntyvän hukkalämmön mereen ja ulkoilmaan, vaikka sitä voisi hyödyntää talojen lämmityksessä. Suomessa datakeskukset käyttävät jo kolme prosenttia kaikesta sähköenergiasta. Kaikella sillä voisi tuottaa myös lämpöä."

"Suomeen on noussut muutamassa vuodessa suuri joukko datakeskuksia, ja vielä suurempi joukko voi olla pian rakenteilla.

Konesalit ovat uutta teollisuutta, josta kilpaillaan nyt kynsin hampain. Ne ovat myös suuren luokan sähkönkuluttajia. Muun muassa Googlen, Microsoftin ja Yandexin jättimäisissä konesaleissa ruksuttavat palvelimet vievät jo kolme prosenttia kaikesta Suomen sähköenergiasta."

"– Jos konesali kytketään kaukolämpöverkkoon, siitä saadaan noin 1,3 kertaa enemmän lämpöä ulos kuin mitä se kuluttaa, Innanen sanoo."

"Esimerkkejä löytyy jo. Venäläisen Yandexin konesalin hukkalämpöä virtaa Mäntsälän energian kaukolämpöverkkoon. Sillä lämmitetään Yandexin mukaan jopa 5 000 omakotitaloa. Tiedon ja Elisan konesalit lämmittävät Fortumin kautta noin tuhat espoolaiskotia vuodessa. Telecity pyörittää Helsingin keskustassa kahta konesalia, joiden jäähydytysvesi palaa Helsingin Energian lämpöverkkoon.

Myös Sonera on ilmoittanut keräävänsä talteen hukkalämmön, kun jättimäinen konesali valmistuu vuonna 2017 Helsinkiin.

Mutta Suomessa on yhteensä noin tuhat konesalia."

"Kaiken kaikkiaan Suomen datakeskusten hukkalämmöstä otetaan talteen tällä hetkellä enintään viisi prosenttia, Innanen arvioi. Koko potentiaalia voi arvioida tarkkojen lukujen puutteessa maan sähkönkulutuksen pohjalta. Konesalien kuluttama kolme prosenttia vastaa noin 11 terawattituntia.

– Jos tämä kunnolla löisi läpi, arviolta puolet kaikista konesaleista voisi tuottaa lämpöä. Sillä lämmittäisi arviolta 330 000 sähkölämmitteistä omakotitaloa. Jos niissä on jokaisessa neljä ihmistä, se tarkoittaa yli miljoonan ihmisen asuintaloa, Innanen laskee.

Konesalit ilmoittavat usein niin sanotun tehon tarpeensa. Esimerkiksi Sonera on kertonut rakentavansa 30 megawatin konesalia. Mittaluokka vastaa Googlen salia. Sillä lämmittäisi jopa parikymmentätuhatta omakotitaloa.

– Helsingin Energia tarvitsisi yhden voimalaitoksen vähemmän, Jari Innanen heittää karkean arvion."

"Näin on toimittu esimerkiksi Tiedon konesalin ja Fortumin tapauksessa Espoossa, jossa jäähdytys ja lämmön talteenotto luotu yhteistyössä energiayhtiön kassa. Jäähdystyjärjestelmä on siis liitetty kaukolämpöverkkoon jo rakennusvaiheessa.

– Kyllä se on taloudellisesti kannattavaa ja hyvä ratkaisu sekä konesalille että meille, Fortumin kaukolämmön aluemyyntipäällikkö Susanna Huuskonen sanoo.

Hän kertoo, että Fortumin kaukolämpöverkko on parin vuoden ajan ollut avoin muullekin hukkalämmölle. Konesalien lisäksi puhdistetun jäteveden lämpö sekä Espoon sairaalan lauhdelämmöt virtaavat verkkoon."

Mutta että hukkalämmössä on potentiaalia. Todellista potentiaalia. Tuo 11 TWh on suurusluokaltaan sellainen, että jos se suhteutetaan tähän

"Kaukolämmön myynti kasvoi edellisestä vuodesta 10 % ja oli 6 633 GWh. Kaukolämpöliittymien määrä jatkoi kasvamistaan ja oli 15 182 kpl."

Helsingin Energia kaukolämmön myyntiin niin se on kaksinkertainen kun eikös 1.000 GWh ole 1 TWh? Mutta että pelkästään kaikkien pääkaupunkiseudun konesalien saaminen kaukolämpöverkkoon voisi oikeasti tarkoittaa yhtä (hake)voimalaa vähemmän. Ja tuo 11 TWh sähköenergiaa kulutetaan joka tapauksessa. Se pitää siis jotenkin tuottaa riippumatta siitä, saadaanko sitä talteen vai ei. Kannattaisi siis ottaa se talteen. Eikös?

Mutta kannattaa ottaa asioista selvää, eikä vain naureskella, että "hukkalämpöä, hah-haa".
Konesalien jäähdytyksen hukkalämpö on haaleaa, luokkaa 30 - 50 C. Vastaavia haaleita hukkalämpövirtoja löytyy vaikka kuinka paljon teollisuuden prosesseista ja muistakin kohteista.
Taajamien kaukolämpöveden lämpötila on luokkaa 100 C. Miten noista 30 - 50 C hukkalämmöistä saa 100 C kaukolämpöä? No lämpöpumpulla tietysti.
Mutta kun ne pumput maksaa turkasen paljon. Lämmön käyttäjä tietysti laskee, miten saa lämpönsä edullisimmin.
Ei tuo teollisuuden hukkalämmön hyödyntäminen ole mitään uutta, niitä on laskettu iät ja ajat että miten niitä voi hyödyntää ja kannattavat tapaukset on otettu käyttöön.
Ja jos esimerkiksi poliittisilla vero- ja tukiratkaisuilla muutetaan hintasuhteita niin voidaan saada aiemmin kannattamattomia ratkaisuja kannattaviksi.

JäyhäJököttäjä

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 282
Niinh'n minä juuri totesin, että

Ja tuo 11 TWh sähköenergiaa kulutetaan joka tapauksessa. Se pitää siis jotenkin tuottaa riippumatta siitä, saadaanko sitä talteen vai ei. Kannattaisi siis ottaa se talteen. Eikös?

JäyhäJököttäjä

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 282
Konesalien jäähdytyksen hukkalämpö on haaleaa, luokkaa 30 - 50 C. Vastaavia haaleita hukkalämpövirtoja löytyy vaikka kuinka paljon teollisuuden prosesseista ja muistakin kohteista.
Taajamien kaukolämpöveden lämpötila on luokkaa 100 C. Miten noista 30 - 50 C hukkalämmöistä saa 100 C kaukolämpöä? No lämpöpumpulla tietysti.
Mutta kun ne pumput maksaa turkasen paljon. Lämmön käyttäjä tietysti laskee, miten saa lämpönsä edullisimmin.
Ei tuo teollisuuden hukkalämmön hyödyntäminen ole mitään uutta, niitä on laskettu iät ja ajat että miten niitä voi hyödyntää ja kannattavat tapaukset on otettu käyttöön.
Ja jos esimerkiksi poliittisilla vero- ja tukiratkaisuilla muutetaan hintasuhteita niin voidaan saada aiemmin kannattamattomia ratkaisuja kannattaviksi.

Luitko tuon koko jutun? Kannattavaa jopa molemmille osapuolille tuo konesalihomma? Tekniikasta en sen enempää tiedä, mutta ilmeisesti jos kerran kannattavaa niin toimiva tekniikka on olemassa? Loviisan ydinvoimalan lämmön hyödyntämistä on mietitty moneen kertaan, mutta matka on ilmeisesti liian pitkä, ei kannata.

Mutta yleensä ottaen tuo kannattaa aina, jos mittakaava on riittävän iso. Ei kannata Taka-Hikiällä mutta kannattaa Helsingissä. Jopa ilman poliittisia päätöksiä.

eikö olekkin ihme että ydinvoimaloita tai tuulimyllyjä ei voi sijoittaa niin lähelle hesaa että saataisiin kaikki mhdollinen hyöty irti ;) :D ;D 8)
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 21949
5,5 miljoonaa suomalaista ja meidän pitäisi pysäyttää maapallon ilmastonmuutos.
Turvetta ajetaan alas, sekin korvataan muualta tulevlla.

Nyt jokainen kotomaasta saatava euro olisi elintärkeä ja tämä tyttöset-hallitus rakentaa vain pilvilinnoja.

ei pidä keikuttaa venettä sanoi eräs kokoomustähti :o :o :o :o :o
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

JäyhäJököttäjä

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 282
eikö olekkin ihme että ydinvoimaloita tai tuulimyllyjä ei voi sijoittaa niin lähelle hesaa että saataisiin kaikki mhdollinen hyöty irti ;) :D ;D 8)

Tuulimyllyistä ei paljon hukkalämpöä synny ja sähkönsiirron tehohäviöt yllättävän pienet suurillakin siirtomatkoilla. Sijoituspaikka voi siis olla eri kuin käyttöpaikka.

Ydinpaikkakunnat taas on päätetty kekkoslovakian aikaan ja aika suurella todennäköisyydellä silloisin aluepoliittisin perustein. Tosin yhtenä perusteena on ollut minimietäisyys suurempiin asutuskeskuksiin.

Sähköenergian siirto onnistuukin vaikka sieltä takaperseen helvetistä. Onko se sitten oikein, että mökin mummon takapihalle voidaan laittaa mylly, mutta helsingin herran takapihalle ei voida laittaa myllyä? Ja jos joitain myllyjä helsingin sähköenergian tuotannolle tehtäisiin, kyllä niiden pitää olla edes samassa kunnassa.

Lämpöenergian siirto onkin ihan toinen juttu. Vihreiltä jää usein ymmärtämättä suhteellisuus. Eli kuinka laajaa YLLÄPIDETTÄVÄÄ infraa pitää rakentaa, jotta saadaan joku määrä esim. lämpöenergiaa siirrettyä. Tämä kokeillaan on selvää neuvostoliiton kaltaista toimintaa.

Haluan nähdä sen päivän, kun kaikki ihmiset esim. helsingissä hyväksyvät ydinvoimalan lauhdeveden käytön lämmitysmuotona. Venäjällä tämä on onnistunut, mutta siellä ei aina kysytä. Vaikka kuinka käytettäisiin toisiopiirejä, aina on mahdollisuus vuotoon. Vaikka todennäköisyys on pieni, se on olemassa ja se usein riittää.

Lämpöähän ydinvoimalasta menee harakoille hirveitä määriä, mutta jos joku kaupunki haluaa ottaa lämmön sellaisesta, siitä vaan. Mutta mitä kauemmaksi lämpöä siirretään, sitä enemmän sitä menee harakoille. Jos vaikka Loviisasta vedettäisiin putket helsinkiin ja siellä juuri ja juuri ei jäädy varpaat lattiaan, ollaan periaatteessa voiton puolella, kun ei oteta huomioon verkon rakennusta ja sen ylläpitoa. Ja miksi ottaisimme, koska se ei ole fantsua tai ihqua.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.

JäyhäJököttäjä

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 282

Kyllä se vaan on tarkoitus tehdä niin vähällä hakkeella kuin mahdollista? Pääkaupunkiseutu tekee todella paljon päästäkseen hiilestä järkevästi (ilman tai vähällä hakkeella?) eroon. Todella paljon.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006643745.html?utm_campaign=hs_tf&utm_term=2&utm_source=tf-other&share=4c617cc4b9e70d4f68d7f067b3c1815c

"Vantaan Ikean vieressä pulputtaa pian kiehuva maanalainen järvi – Lämmittäisi kokonaisen kaupungin vuoden ajan

Vantaan Energia aikoo louhia kehätien alle maailman suurimman lämpövaraston."

"Luolastoon on tarkoitus varastoida energiaa yhteensä 90 gigawattituntia. Energiamäärä on niin suuri, että sen avulla olisi mahdollista huolehtia keskikokoisen suomalaiskaupungin lämmöntarpeesta koko vuoden ajan.

Luolasto on tarkoitus louhia noin 50 metrin syvyyteen pääosin Kehä III:n alle. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi käynnistyy syksyn aikana.

Jättihankkeen suunnittelun lähtökohtana on, että se ei korota kaukolämmön hintaa, vakuuttaa Vantaan Energian toimitusjohtaja Jukka Toivonen."

"Lämpövaraston vesi lämmitetään monilla uusilla tavoilla. Vantaan Energia luopuu kivihiilestä vuonna 2022, kun Pitkäsuon jätevoimalan laajennus valmistuu. Turpeen polttamisesta yhtiö luopuu jo ensi kesänä.

Jätevoimalan laajennuksen valmistuttua Vantaan Energia on vähentänyt hiilidioksidipäästöjään vuoden 2010 tasosta jo lähes 75 prosenttia. Jätteiden lisäksi polttoaineeksi jäävät tässä vaiheessa puuhake ja kierrätyspuu Martinlaakson biokattilassa sekä maakaasu.

Energiayhtiöllä on vireillä lukuisia hankkeita, joissa ei polteta mitään. Niiden kehitystyön ja hankepäätösten esteenä on ollut se, ettei lämpöä ole tähän mennessä pystytty varastoimaan suuria määriä.

Esimerkiksi Varistossa rakennetaan parhaillaan Vantaan ensimmäistä geotermistä voimalaa, joka tuottaa parin kilometrin syvyisestä lämpökaivosta energiaa kuuden kerrostalon tarpeiden verran. Tämä määrä lämpöä saadaan vielä tallennettua kaukolämpöverkkoon, mutta uusien geotermisten yksiköiden tuotantoa ei etenkään kesällä pystyttäisi varastoimaan.

Jättimäinen kausivarasto antaa mahdollisuuden säilöä energiaa muun muassa auringosta, tuulesta sekä hukkalämmöstä, jota kertyy muun muassa datakeskuksista.

Toivonen luonnehtiikin lämpöluolastoa tulevaisuuden hankkeeksi."

"Suomessa Helsingin energiayhtiö Helen rakentaa parhaillaan 260 000 kuution suuruista vesivarastoa Mustikkamaalle, johon on tarkoitus varastoida energiaa yhteensä 11,6 gigawattituntia.

Mustikkamaan lämpövarasto on määrä ottaa käyttöön ensi vuoden kesällä. Helen on suunnitellut vastaavankokoista vesivarastoa Kruunuvuorenrantaan."

"Energiayhtiö aloittaa ympäristövaikutusten arvioinnin myös kahdesta kiertotalouteen liittyvästä hankkeesta, jotka voisivat valmistua vuonna 2024.

Martinlaakson voimala-alueelle suunnitellaan kyllästetyn puun polttolaitosta ja Pitkäsuon voimalatontille erillistä käsittelylinjaa maalien, lakkojen ja öljyisten materiaalien käsittelyä varten.

Patomeren mukaan Suomi vie vuosittain 120 000 tonnia näitä vaikeasti kierrätettäviä aineita polttolaitoksiin pohjoismaissa ja Saksassa. Vantaan kahdessa uudessa hankkeessa näitä aineita voitaisiin käsitellä vuosittain noin 60 000 tonnia.

Tämä vähentäisi ympäristölle haitallisten aineiden vientiä ja sijoittamista kaatopaikalle."

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005859989.html

"Mustikkamaan alla on valtava luola, jota pian käytetään Helsingin lämmittämiseen – Kuvat ja video näyttävät, millaista kallion uumenissa on

Lämpövarasto auttaa Helsingin energiayhtiötä vähentämään hiilidioksidipäästöjään 21 000 tonnia vuodessa."

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006511193.html

"Jätevoimalan piippu aiotaan valjastaa biokaasun tuotantoon futuristisessa projektissa Vantaalla – Kaupunki pyristelee irti nyt myös maakaasusta

Jos hanke toteutuu, Vantaalla voidaan luopua maakaasun käytöstä kokonaan."

Mutta kyllä se insinööri on ihmeellinen ja kekseliäs? Ei kangistuta vanhoihin kaavoihin ja sanota, että "Tuo ei voi toimia". Ei, vaan tutkitaan, lasketaan ja kehitetään. Nämäkin ja muutkin hankkeet ovat kymmenien miljoonien investointeja, ei sellaisia lähdetä toteuttamaan ilman tarkkoja laskelmia toimivuudesta ja kannattavuudesta.

Mutta saattaa olla, että pääkaupunkiseutua ei sitten kuitenkaan tarvitse lämmittää hakkeella? Kiitos ihmeellisten kekseliäiden insinöörien?

Turhapuro

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 891
  • Johtaja Turhapuro
Jätteen poltto on yhtä epäeettistä ja kyseenalaista kuin puunkin poltto, kierrätys vie energiavirrat tulevaisuudessa hyvinkin nopeaa?

Kaukolämmön hinta kun ei nouse niin hoidetaanko kustannukset verottamalla esimerkiksi maaseudun pienyrittäjiä jotka tarvii vielä pitkään fossiilisia polttoaineita käyttäviä autoja ja työkoneita? Vihreät harvemmin ovat kovin maksukykyisiä kansalaisia?
Työn tekeminen on aina kiehtonut minua, siksipä voin katsoa sitä vaikka kuinka monta tuntia.

Syyllinen

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7357
  • Never Trust a Hippy
Jököttäjä kirjoitti laajasti maanalaisista lämpövarastoista, vähän siitä että miten lämpö sinne tuotetaan. Jätteidenpolton ja maakaasun varaan Helsinki turvautuu eli oikeammin venäläisen maakaasun varaan.

Tietenkin silmänlumeeksi rakennetaan vähän tuulivoimaloita ja aurinkopaneeleita, jotta ihmisille tulisi parempi mieli ja jotta joku luulisi vihreän rekvisiitan muka tuottavan Hesan energian.

Maakaasulla Hesa tulee pyörimään. Onko kukaan muka kuullut pormestari Vapaavuoren vastustavan Nordstream 2:sta?
Villi länsi,
Ronald ja Nancy,
Jippi-ai-jippi-oi