• Tavallinen aihe

Aihe Tukioikeudet ja kiinteistön osto  (Luettu 3144 kertaa)

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16189
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Tukioikeudet ja kiinteistön osto
Mikähän se mahdoton byrokratia nyt sitten on ? Tukioikeuden siirtolomake ?

Miksipä tukioikeuksien yleensäkin piti olla arvopapereita, kun ne ilman luovutettiinkin ?
Jos tukioikeus oli tarkoitettu nimenomaan maata viljelevälle maanviljelijälle, olisi heti aluksi pitänyt
ilman viljelysmaata jäävältä tukioikeudet ottaa välittämästi pois sille, joka ne alun perin myönsikin,
ja siirtää ne välittömästi maata viljelevälle.

Oikeastaan tukioikeuksien jakaminen samalla tavalla kuin 2006 olisi voitu järjestää
automaattisesti jokavuotiseksi. Tukihakemuksessa tehty ilmoitus viljelystä olisi
aktivoinut varannosta tukioikeudet sille vuodelle.  Mitään todellista syytä, miksi tuo ei
olisi toiminut, ei voida näyttää.

Se, että tehtiin muulla tavalla, osoitti tarkoituksen, että pyrittiin tekemään nimenomaan haittaa
viljelysmaan hankinnalle niiden uusien viljelijöiden kohdalla, jotka olivat tulossa vuokraamaan
tai ostamaan maatalousmaata viljelläkseen, koska tukioikeuksia saattoi alkuperäisnen vuokralainen
vapaasti pihdata, vuokranantajien ja mahdollisten myyjien kiristämiseksi, ja "ulkoiluttaa niitä" 
ylimääräisiä oikeuksia sillä tavalla, että ne edes eivät menneet ylipäiväisiksi.

Maatalousala saattoi menettää myös osan Suomeen tuleviksi tarkoitetuista tuista,
koska tukia pihdattiin kassakaapissa pystymättä osoittamaan vastaavan alan viljelyä,
kun taas toisaalla viljeltiin ilman tukia.

-SS-

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6220
Vs: Tukioikeudet ja kiinteistön osto
Mikähän se mahdoton byrokratia nyt sitten on ? Tukioikeuden siirtolomake ?

-SS-

Itte ajattelin tuon virkamieskoneiston työllistämisen siinä vaiheessa , kun etsittiin "porsaan reikiä" ja yritettiin vääntää talonpoikaisjärkeä mukaan eu-sääntöihin. Ja kai noista jossakin käräjöitiinkin.
Ja vaikka se tukioikeuksien siirtolomake ei nyt yhdelle viljelijälle mikään ylivoimainen täytettävä olekaan, niin lisäähän se töitä tuolla hallinnossa, niitä lippuja sinne siirtyy vuosittain jokunen kappale. Osa vielä soittelee ohjeita yms. Ja osa luovuttajista ei luota , kuin virkamies koneiston tekemiin papereihin ( kokemusta).
Tämä nyt oli samaa sarjaa, kuin aikoinaan pysyväksi nurmeksi muuttuminen. Kynnettiin nuoria nurmia ja kylvettiin viljalle. Nyt tuon saman voi tehdä tukia menettämättä ilmoittamalla lohko viljalle ja kasvattamalla nurmea. Tukihan on sama :)

Green New Dealer

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 156
Vs: Tukioikeudet ja kiinteistön osto
Mikähän se mahdoton byrokratia nyt sitten on ? Tukioikeuden siirtolomake ?

Miksipä tukioikeuksien yleensäkin piti olla arvopapereita, kun ne ilman luovutettiinkin ?
Jos tukioikeus oli tarkoitettu nimenomaan maata viljelevälle maanviljelijälle, olisi heti aluksi pitänyt
ilman viljelysmaata jäävältä tukioikeudet ottaa välittämästi pois sille, joka ne alun perin myönsikin,
ja siirtää ne välittömästi maata viljelevälle.

Oikeastaan tukioikeuksien jakaminen samalla tavalla kuin 2006 olisi voitu järjestää
automaattisesti jokavuotiseksi. Tukihakemuksessa tehty ilmoitus viljelystä olisi
aktivoinut varannosta tukioikeudet sille vuodelle.  Mitään todellista syytä, miksi tuo ei
olisi toiminut, ei voida näyttää.

Se, että tehtiin muulla tavalla, osoitti tarkoituksen, että pyrittiin tekemään nimenomaan haittaa
viljelysmaan hankinnalle niiden uusien viljelijöiden kohdalla, jotka olivat tulossa vuokraamaan
tai ostamaan maatalousmaata viljelläkseen, koska tukioikeuksia saattoi alkuperäisnen vuokralainen
vapaasti pihdata, vuokranantajien ja mahdollisten myyjien kiristämiseksi, ja "ulkoiluttaa niitä" 
ylimääräisiä oikeuksia sillä tavalla, että ne edes eivät menneet ylipäiväisiksi.

Maatalousala saattoi menettää myös osan Suomeen tuleviksi tarkoitetuista tuista,
koska tukia pihdattiin kassakaapissa pystymättä osoittamaan vastaavan alan viljelyä,
kun taas toisaalla viljeltiin ilman tukia.

-SS-
tukioikeuksien byrokratia, pääosalla viljelijöistä meni ongelmitta, mutta ne kuolinpesät, joiden haarat menee ympäri maailmaa?

Eikä tässä vielä kaikki, tukioikeuksien mahdollinen poistuminen?

Pellon kauppahinta jaetaan tukioikeuden ja pelkän pellon kesken käypien arvojen suhteessa. Tukioikeuden arvo peltokaupassa verotuksellisesti rajoitettu, mutta todellisuudessa tukioikeudella on voinut olla huomattavasti korkeampi "käypä hinta". Tämä saadaan selville, jos peltoa on samalta alueelta myyty tukioikeuksilla ja ilman. Perintö- ja lahjaverotuksessa nämä on arvostettu vuoden tasatukeen, mutta niistä on maksettu veroa.

Varmaa on se, että joku on maksanut "tyhjästä" jotain ja saattaa poikia valituksia verotuksen tai omaisuusarvojen suhteen. Riippuu paljon siitä, minkälainen uusi korvaava tukijärjestelmä on, jos se on avokätisempi, niin ei kait siitä kannata valittaa?

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16189
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Tukioikeudet ja kiinteistön osto
Kyllä sen 2006 uudistuksen takana tilatukioikeuksien ja koko maataloustukien uudelleenohjaaminen on ollut mielessä. Noin 450000 ha vuokrapeltoa oli tukioikeusuudistuksessa jäävä tukioikeuksien anastusrajan taakse panttivangeiksi. Suuressa osassa näitä tilanteita toimittiin loppujen lopuksi kunniallisesti, ja tukioikeudet palautettiin vuokra-ajan päätyttyä, näin jopa varmistettiin uusia vuokrasopimuksia, koska monet vanhatisännät totesivat, että oli sitten viimeinen vuokrasopimus tässä kylässä sille viljelijälle, joka alkaa tukioikeuksilla kiristämään peltoa itselleen. Uudet vuokrasopimukset sanelivatkin sitten jo selvästi, että tukioikeudet tulevat vuokramiehen käyttöön vain vuokra-ajaksi eli viljelyn ajaksi.

Myös kaupunki oli ehdoton maatalousmaansa osalta, tukioikeudet otettiin kaupungille takaisin, halusivatpa vuokralaiset sitä tahi eivät. Myös muunlainen kiusa, kuten hukkakauraistaminen ja pysyväksi nurmeksi lipsauttaminen on erikseen kaupungin vuokrasopimuksissa kielletty.

-SS-

AP120

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 718
Vs: Tukioikeudet ja kiinteistön osto
Peltohehtaariin sidotut tukioikeudet loppuvat 30.12.2020

ht

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2150
  • Pölhöjen pölhö
Vs: Tukioikeudet ja kiinteistön osto
Peltohehtaariin sidotut tukioikeudet loppuvat 30.12.2020

Ettei vaan olis 31.12.

Kun on näinkin napakka ja varman oloinen lausunto, olisi keskustelun asiallisena pitämiseksi syytä lisätä jonkunlainen viittaus siitä, mistä ko. tieto on peräisin. Muuten tämmöinen menee helposti Atomi-Arton tarinoiden kanssa samaan laariin.

Esson baarista? Vai Tepoilin..?
-ei kun nappi huuleen ja rinta rottingilla kohti uusia pettymyksiä...

AP120

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 718
Vs: Tukioikeudet ja kiinteistön osto
Peltohehtaariin sidotut tukioikeudet loppuvat 30.12.2020

Ettei vaan olis 31.12.

Kun on näinkin napakka ja varman oloinen lausunto, olisi keskustelun asiallisena pitämiseksi syytä lisätä jonkunlainen viittaus siitä, mistä ko. tieto on peräisin. Muuten tämmöinen menee helposti Atomi-Arton tarinoiden kanssa samaan laariin.

Esson baarista? Vai Tepoilin..?

Juu sori päivän heitti.
Torstaina mylly ja mallasohra seminaarissa Lahdessa, oli MMM:stä puhumassa tulevista tuki uudistuksista. Ja kertoi tämän, että kannattaa olla tietoinen asiasta jos suunnittelee peltokauppoja tai vuokraamista.

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2643
  • Kouvola, Kymenlaakso

Jokohan raiviot pääsee tukien piiriin?

Sitä mietin itsekkin.
En saanut vastausta siihen vielä.
Mut eiköhän vuoden päästä ala uuden tukikauden koulutukset, jos saadaan uusi kausi 2022 käyntiin. Tai sit venyy 2023.

Green New Dealer

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 156
Vs: Tukioikeudet ja kiinteistön osto
Jokohan raiviot pääsee tukien piiriin?
Vieläkö ehtii mukaan? Pitäisi saada varmaa tietoa parin viikon sisään, aika monet kohteet on vielä lähtöhinnoissaan. Vähän perkaa ojia, puusto näyttää aika pieneltä, voi olla ettei siitä saa edes ostohintaa, joku kohde rajoittuu vesistöihin, saisiko suojavyöhyketuet?

https://huutokaupat.com/haku?term=vapo

Käy MMM sivuilla.
Ei sitä vielä kukaan tarkkaan tiedä mistä mistä maksetaan mitäkin.
Mutta siellä olleissa kaaviossa viherryttämis tuet siirtyy perustukien piiriin.
Eli lisää toimenpiteitä että saa edes perustuen.
Tän hetken esityksessä( mitä Suomi ei kelpuuta)
Suorat tuet on tippumassa 2,3%
Ja muu tuki potti 14.7%
Mikä sisältää LHP ja kaikki muut rahakkaat tuet.
Sitten kaavailevat tuki kattoa suoriin tukiin 60t€ josta alenevasti 100t€ joka olisi katto.

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2643
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Tukioikeudet ja kiinteistön osto
Kuinkahan toi tukikatto aiotaan toteuttaa? Tai lähinnä se ettei tiloja aleta pilkkomaan eri yhtiöiden alle?

Isoilla tiloilla ei tuossakaan tietysti mitään väliä kun palkattu henkilö hoitelee yhtiöt hehtaarikunigas oy, pinta-alakingi oy jne. Mutta ne jotka sattuu juuri tuon rajan kohdalle niin pienemmillä kuluilla pääsee kun jättää sen viimeisen hehtaarin ostamatta/vuokraamatta.

Tulee kahden tasoisia tiloja pienehköjä ja sitten pienehköjä jotka ovat osa jotakin isoa kokonaisuutta.

Sinänsä kannatan ajatusta ja olen perheviljelmämallin kannattaja, mutta eiköhän tohon taas joku porsaanreikä keksitä jolla tuo kierretään

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16189
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Tukioikeudet ja kiinteistön osto
Ei liene vaikea hallinnon ajaa tietokoneesta läpi eri tiloja, omistuksen, hallinnan ja viljelyn osalta. Tätä pieniin tiloihin jakamista aina pelotellaan, mutta väitän, että on pelkästään hallinon halusta sitten kiinni, jos viljelijä noin vaan voi jakaa koko maataloutensa pienyksiköihin, tilatukia saadakseen.

-SS-

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2643
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Tukioikeudet ja kiinteistön osto
Ei liene vaikea hallinnon ajaa tietokoneesta läpi eri tiloja, omistuksen, hallinnan ja viljelyn osalta. Tätä pieniin tiloihin jakamista aina pelotellaan, mutta väitän, että on pelkästään hallinon halusta sitten kiinni, jos viljelijä noin vaan voi jakaa koko maataloutensa pienyksiköihin, tilatukia saadakseen.

-SS-
Meinaat ihan oikeasti et porsaanreikää ei löytyisi ja suomessa tapahtuisi joku peltojen uudelleen jako?

Johan määrän tuplaamiseen riittää se, että puolisoilla on omat tilkut, tähän sitten vielä lapsia mukaan niin alkaa olemaan omistuspohjaa.

Nooh aika näyttää kuinka käy. Itse veikkaan, että tässä käy juuri niin, et hehtaarirohmut löytävät kyllä konstin kiertää tätä ja sit tavan tallaajat huomaavatkin et jos se naapuritilkku olis tulossa myyntiin/vuokrattavaksi niin ei kannata kun leikkuri vie kannattavuuden. Alkaako siinä sitten muutaman hehtaarin vuoksi tekemään kovin suuria järjestelyjä. Parempi antaa sen hehtaarirohmun tulla jaolle..

EU-jäsenyyden alussa oli tuenhakijan kelpoisuutta koskevia ehtoja (ikä, tilalla asuminen, töihin osallistuminen, yhtymän osalliset ym), kunnes niistä tehottomina tai syrjivinä luovuttiin. Joku taisi uhkailla ikärasismisyytteillä ihmisoikeustuomioistuimessa? Tiloja on jaettu ennenkin, isä sitoutunut ympäristötukeen, poika ei... ja miten meni sikalan paskat?

Vaikeaa on kuvitella, mihin ratkaisuihin tukikaton kiertämisessä päädytään, mutta ainoastaan työllistävä vaikutus näkyvissä. Neuvontaa, lakiapua ja talouslaskentaa, jopa MOT:n toimittajat saavat tukikeinotteluvyyhdit ohjelmistoonsa? Eikä Suomessa taida olla montaa, jolla capkatto tulee vastaan?

Tukikatto on merkityksetön ja turha, mutta saattaa aiheuttaa ihan turhaa työtä pienille tiloille juuri näistä SS:n mainitsemista syistä eli vaaditaan sellaisia tietoja kaikilta tuenhakijoiden taustasta, joilla ei ole mitään merkitystä. Tiedot on periaatteessa kysyttävä jo tuenhakuvaiheessa, muuten leikkuri toimisi vain valvotuilla tiloilla.