Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kiina ilmiö!  (Luettu 4413 kertaa)

42

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8842
  • Israel, lähi idän ainoa demokratia
Kiina ilmiö!

Kiina on ollut lähestulkoon kaikkien tehokkaasti leviävien virusten lähde niin myös nyt, se tuleeko tästä uusi musta surma jää nähtäväksi, se riippuu lähinnä siitä tuleeko / onko tämä ilmalevitteinen. Ennen wanhaan influenssaa sanottiin Hongkongilaiseksi, eikä syyttä, nyt se on mahdollisesti lentänyt myös suomeen.
   
” Tapauksia on vahvistettu yli 500 ja 17 ihmistä on kuollut.

WHO: n tohtori Ghebreyesus kuvaili viimeisimmät toimenpiteet "erittäin vahvoiksi" ja sanoi, että "ne eivät vain hallitse taudinpurkausta, vaan minimoivat leviämisen kansainvälisesti.

Kiinan kansallisen terveyskomitean edustajan Zhong Nanshanin mukaan uuden koronaviruksen tarttuvuus ei vaikuta olevan yhtä vahvaa kuin Sarsin. Hän kuitenkin totesi, ettei tällä hetkellä tiedossa olevien kuolleiden määrä luultavasti vastaa todellisuutta.

Mistä virus tarttuu?

Aiemmin luultiin, että virus leviää todennäköisesti vain eläimestä ihmiseen, mutta Kiinan hallinnon asiantuntija kertoi maanantaina, että virus leviää myös ihmisestä ihmiseen. CNN kertoo Zhongin sanoneen, että ainakin kahdessa tapauksessa virus on levinnyt ihmisestä toiseen. ”

Kiinan viranomaisten on pakko valehdella ja rauhoitella ettei synny paniikkia, ilmeisesti ainakin 10 kaupunkia on suljettu alueella jossa asuu 60 miljoonaa ihmistä.

Aiheesta muuta

” Kahden kiinalaisen turistin epäillään kantavan uutta koronavirusta.

Kaksi Wuhanista Norjan kautta Suomeen saapunutta kiinalaista on hakeutunut viime yönä Ivalon terveyskeskukseen influenssaoireiden vuoksi. Heidän epäillään kantavan koronavirusta. ”
   cría cuervos y te sacarán los ojos

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Kiina ilmiö!
https://yle.fi/uutiset/3-11173735

Ei ne kaikki oo kiinasta..

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12037
Vs: Kiina ilmiö!
Kai puolue-eliitti pistää alaoven lukkoon - turvahuoneessa sardiinisäilykkeet riittänevät pienen pandemian yli ? Srf.ch:ssa on kuvasarja 10 isosta tautiepidemiasta - kuvissa taudin alkulähteeksi epäilty eläin.
https://www.srf.ch/news/international/neues-coronavirus-diese-viren-haben-uns-in-der-vergangenheit-in-schrecken-versetzt

Viimeksi muokattu: 24.01.20 - klo:14:10 kirjoittanut pig24

Moottoripolkupyörä Man

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4242
Vs: Kiina ilmiö!
Niin onhan se Saimaa-ilmiökin olemassa.
Ernst Vettori, haluatko ostaa vokaalin.

42

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8842
  • Israel, lähi idän ainoa demokratia
Vs: Kiina ilmiö!
Kiina aikoo rakentaa taudinaloituspisteeseen 1000 paikkaisen sairaalan 10 päivässä


Pandoranlipas kun aukee niin pian on valmista
Kuvassa taudin tilanne 31.12.2019
   cría cuervos y te sacarán los ojos

42

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8842
  • Israel, lähi idän ainoa demokratia
Vs: Kiina ilmiö!
Uutisotsikoita

Kiina jäädyttää ryhmämatkat ulkomaille

Eri maat evakuoi kansalasiaan kiinasta

Tutkijat ovat yhä huolestuneempia uudesta viruksesta, joka on saastuttanut tuhansia ihmisiä ja voi olla tappava

Väitetään myös viruksen leviävän oireettoman 14vrk kantoajan aikana.

Kiinan viranomaiset ovat eristäneet kaupunkeja joiden asukasmäärä on  60 mijoonaa.

Paljon näyttää saavan aikaan pieni vain elektronimikroskoopilla näkyvä vailla elämää oleva koodinpätkä.
Videolla kiinalaiset rakentaa 1000 paikkaisen sairaalan  jonka on tarkoitus olla valmis 7 päivässä, toinen samanlainen tekeillä.
https://www.youtube.com/watch?v=ntZqKVOteyg

Tai sitten 6 päivässä
https://www.youtube.com/watch?v=p51e9i2G-94

Viimeksi muokattu: 27.01.20 - klo:23:13 kirjoittanut 42

   cría cuervos y te sacarán los ojos

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26008
  • vastustan
Vs: Kiina ilmiö!
Uutisotsikoita

Kiina jäädyttää ryhmämatkat ulkomaille

Eri maat evakuoi kansalasiaan kiinasta

Tutkijat ovat yhä huolestuneempia uudesta viruksesta, joka on saastuttanut tuhansia ihmisiä ja voi olla tappava

Väitetään myös viruksen leviävän oireettoman 14vrk kantoajan aikana.

Kiinan viranomaiset ovat eristäneet kaupunkeja joiden asukasmäärä on  60 mijoonaa.

Paljon näyttää saavan aikaan pieni vain elektronimikroskoopilla näkyvä vailla elämää oleva koodinpätkä.
Videolla kiinalaiset rakentaa 1000 paikkaisen sairaalan  jonka on tarkoitus olla valmis 7 päivässä, toinen samanlainen tekeillä.
https://www.youtube.com/watch?v=ntZqKVOteyg

Tai sitten 6 päivässä
https://www.youtube.com/watch?v=p51e9i2G-94
koskahan bormestari vapaavuori määrää portit helsingin edustalle jotta eläinten kanssa touhuavat eivät tuo tautia oikeiden sivistyneiden ihmisten keskuuteen :o :o :o :o
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64927
Vs: Kiina ilmiö!
eiks net kerro että tuo korona jostain lepakosta tarttunna?   elikkä kun stadissa on paljon "lepakoita" jo metiankin mukaan niin,   eiköhän meitän pitäis laittaa rajalle kehä3lle aita pitämään net siellä stadissaan..?

de Citonni

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8681
  • Don't dream your life, live your dreams.
Vs: Kiina ilmiö!
SVT:n uutisissa eilen illalla  joku kansanterveystohtori oli sitä mieltä, että Kiinassa on kuollut tavalliseen influenssaan monta kertaa enemmän ihmisiä kuin tähän coronaan.
On niin ihanaa olla tekemättä mitään ja levätä sen jälkeen.

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12037
Vs: Kiina ilmiö!
Mahtoiko viruksen kantaja olla kalatorin käärmeet ? Tuossa videota yhdestä myymälästä (ei Wuhanista). Nyt on luomua.
https://youtu.be/YHjj-V8_LT4

jeep

  • Vieras
Vs: Kiina ilmiö!
http://www.ess.fi/teemat/terveys/art2409067

Jälkitaudit hengenvaarallisia.

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26008
  • vastustan
Vs: Kiina ilmiö!
Mahtoiko viruksen kantaja olla kalatorin käärmeet ? Tuossa videota yhdestä myymälästä (ei Wuhanista). Nyt on luomua.
https://youtu.be/YHjj-V8_LT4
nehän on ku pekonisiivuja, tiiä vaikka tuommosia laittavat kalakukkoonki jos sian liha tyyriissä kurssissa :D :D :D :D
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64927
Vs: Kiina ilmiö!
pula keinot keksiii..   kyytä possun sijaan..

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26008
  • vastustan
Vs: Kiina ilmiö!
pula keinot keksiii..   kyytä possun sijaan..
jeps, onko siellä sepeä näkyny torin laedalla vai onko lamppuauto hakenu vae ylläpito pistäny lataamaan akkuja :-\ :-\ :-\ :-\ :-\

väyrynenki on kepuun palaamassa ja sepe ja eemel vaan vaikenee :o :o :o :o
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

Rakkine

  • Vieras
Vs: Kiina ilmiö!
"Ihmisiä on kuin muurahaisia"....laulaa Veikko Lavi.....maailmassa kun on palijon väkeä, suurkaupungit kuin kuhisevia muurahaispesiä, niin ei ihme että epidemiat leviää nopeasti ja sairastuttaa ja tappaa, näitä varmasti riittää jatkossakin runsaasti, turha huolestua, ihminen on osa luontoa ja luonnossakin kulkutaudit vähentää populaatiota, jos sitten ihmisiä näihin kuolee, niin mitä sitten, kuolema on osa elämää.