Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Pienikö on kaunista?  (Luettu 1640 kertaa)

Rakkine

  • Vieras
Pienikö on kaunista?
https://yle.fi/uutiset/3-11068484

Pari lainausta jutusta:
1.
"Lapselle äidinmaidonvastikkeeseen jouduin lainaamaan rahaa, kun kaikki kului lehmien heinään. Laitoin lehmät kaiken edelle, Majuri muistelee"
2.
"Itseltä meni 15 vuotta tulot ulosottoon, joten tiedän kyllä miltä tuntuu kun on rahavaikeuksia. Mutta miksi pitää hengissä jotain, missä ei ole tekijälle mitään järkeä, mikä ei ole kestävää eikä eettistä eläinten kannalta, Majuri kritisoi."

3.

"Neuvolamatkat kuudentoista kilometrin päähän Tuohikottiin tehtiin hevosella - talvipakkasellakin, sillä perheessä ei ollut autoa. Toisinaan naapurit tarjosivat säälinpuuskassaan kyytejä kylälle."

Just joo, tyyppi arvostelee muita, mutta omassa elämässä asiat olleet rahanpuutteen vuoksi enemmän ja vähemmän sekaisin. Ja haluaisi vielä muidenkin elävän maaseudulla samalla tavalla. 4 lehmää jos on , niin hevostaloudessa sitä onkin elettävä. Ja haluaako kaupunkilaiset että kaikki maalaiset eläisi samalla tavalla, aika ihannoiva  tuo ylen juttu on.  Ja jos joku vielä lapsia tuollaiseen omavaraistalouteen tekee, niin lastensuojelukin varmaan puuttuu peliin. Toisaalta jutusta ei oikein saanut kunnollista kokonaiskuvaa miehen elämäntyylistä, kun näytti tietokoneitakin pöydällä olevan. Onkohan sittenkin vain joku harrastelija, ja tulot elämiseen tulee ihan muualta, silti kehtaa arvostella muita.

iskra

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 11786
Vs: Pienikö on kaunista?
Eipä taida olla muita tuloja tällä, ei ainakaan siihn aikaan kun Kouvolan suunnalla asui. Omansorttinen persoona kyllä..

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19865
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Pienikö on kaunista?
Ylen jutun loppuosa on kyllä aivan kuin Ketosen ja Myllyrinteen luomuteurastaja-sketsi:

Luomuteurastaja - Ketonen ja Myllyrinne

-SS-

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12039
Vs: Pienikö on kaunista?
 ;D ;D ;D   On tuo ainakin elämänmakuinen juttu.
Toisaalta sylttytehdaskin tuoksuu läpi: "Nykytiloilla miljoonaveloissa ahdistuvat tilalliset". Pari kk sitten yx ruskolainen palsta-aktiivi avautui: Jutusta ilmeni, että 150 hyvätuottoisella lehmällä 5 henkilöä saa palkan. Varsinainen magneettimedia koko yle ja myös MT.

Viimeksi muokattu: 09.12.19 - klo:16:50 kirjoittanut pig24

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Pienikö on kaunista?
Noi on paremmin maisemahoitojuttuja . Hakeeko kaikki teurastamotkaan kyyttöjä . Suoramyyntinä paripaikkaa ollut asiakkaana .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3626
Vs: Pienikö on kaunista?
;D ;D ;D   On tuo ainakin elämänmakuinen juttu.
Toisaalta sylttytehdaskin tuoksuu läpi: "Nykytiloilla miljoonaveloissa ahdistuvat tilalliset". Pari kk sitten yx ruskolainen palsta-aktiivi avautui: Jutusta ilmeni, että 150 hyvätuottoisella lehmällä 5 henkilöä saa palkan. Varsinainen magneettimedia koko yle ja myös MT.
Antti meni heittämällä faban edustajistoonkin.Isännällä hyvä että on ikää 30.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64945
Vs: Pienikö on kaunista?
20 vuoten päästä hyvin hiljaa ja ettii vaan punkkaa missä loikoa,  eläkkeellä.

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12039
Vs: Pienikö on kaunista?
Karjakoon kasvaminen yhdessä lehmien elinympäristön vapautumisen kanssa on parasta, mitä maidontuotannossa on viime vuosikymmeninä tapahtunut. Finpigin perustaminen (samalla siis fabasta eroon hankkiutuminen) taas oli parasta, mitä sika-alalla on tapahtunut.
Jos joku on innostunut hirsiläävistä, niin suotakoon se. Ylen juttu ei kylläkään anna aihetta kovin suureen hehkutukseen - päinvastoin.

Viimeksi muokattu: 11.12.19 - klo:08:12 kirjoittanut pig24

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Pienikö on kaunista?
Karjakoon kasvaminen yhdessä lehmien elinympäristön vapautumisen kanssa on parasta, mitä maidontuotannossa on viime vuosikymmeninä tapahtunut. Finpigin perustaminen (samalla siis fabasta eroon hankkiutuminen) taas oli parasta, mitä sika-alalla on tapahtunut.

Vai niin. Tarkoitus on varmaan jalostaa oikea osuustoimintasika, kuten Stalin neuvostokansalaisen ja Hitler oikean arjalaisen. 😁😁😁😁

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64945
Vs: Pienikö on kaunista?
tirsk!   ja siitä saatiin vain " oikeademu"..