Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Linnanjuhlissa pelkissä kalsareissa  (Luettu 4604 kertaa)

Syyllinen

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7364
  • Never Trust a Hippy
Käsittääkseni yllättävän moni haaveilee linnanjuhliin osallistumisella. Televisiot aukeavat seitsemältä lähetyksen alkaessa,  samoihin aikoihin kuin kossu- ja valkkaripullotkin.

Ongelmana on vain se, ettei Sale ole lähettänyt kutsua bileisiinsä. Eipä hätää, ainakaan tulevaisuudessa.

Tulevaisuuden ihmiset saavat tuntea osallistuvansa vaikka linnanjuhliin keinotodellisuuslasien avulla. Niitähän on tietenkin jo nytkin, mutta tulevaisuudessa prosessoritehojen kasvaessa kokemus muuttuu aidoksi.

Voi laatia vaikka itse kutsulistan ja presidentinkin pystyy vaihtamaan entistä presidenttimäisemmäksi eli Kekkoseksi, jos tahtoo.

Vieraat mallinnetaan ja miljöö. Musiikkikin. Linnan boolia ei pysty mallintamaan, mutta se onkin kuulemma kehnoa, joten eipä sillä ole mitään väliä.

Itse voi laittaa virtuaalisiin linnanjuhliin vaikka ykköset päälle tai sitten vain kalsarit, jos tahtoo. Papiljotitkin voi olla päässä.

Tulevaisuus on siis valoisa. :D

Villi länsi,
Ronald ja Nancy,
Jippi-ai-jippi-oi

Rakkine

  • Vieras
Vs: Linnanjuhlissa pelkissä kalsareissa
Linnanjuhliin joz pääsisin, niin kepposen tekisin, booliin tyrmäystippoja salaa sujauttaisin, ja kohta olis niin herrat kuin narritkin kanttuvei, makailisivat reporankoina pitkin poikin linnan saleja, kyllä olis hauskaa se.

Syyllinen

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7364
  • Never Trust a Hippy
Vs: Linnanjuhlissa pelkissä kalsareissa
Linnanjuhliin joz pääsisin, niin kepposen tekisin, booliin tyrmäystippoja salaa sujauttaisin, ja kohta olis niin herrat kuin narritkin kanttuvei, makailisivat reporankoina pitkin poikin linnan saleja, kyllä olis hauskaa se.
Ehkäpä vieläkin hauskempaa olisi, jos poliitikkojen laseihin sujauttaisi jotakin valehtelemisen estävää totuusseerumia.
Villi länsi,
Ronald ja Nancy,
Jippi-ai-jippi-oi

pig24

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12039
Vs: Linnanjuhlissa pelkissä kalsareissa
Aika tärkeältä kuulostavien laitosten johtajia meni yhtenään Saulin ohi: valokuvataiteen museon ... Suomi on pullollaan tärkeitä instituutioita - tyhmempi ei saata käsittää.
PS. Vapaa sana näyttää 6.12. olleen boolia nauttineiden suosiossa. :o

Viimeksi muokattu: 07.12.19 - klo:08:05 kirjoittanut pig24

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Linnanjuhlissa pelkissä kalsareissa
Tissin oli joku näyttänyt jatkoilla . Ei mikään kaunis tissi mutta kuitenkin .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64950
Vs: Linnanjuhlissa pelkissä kalsareissa
mutta kattoko joku ihan oikeesti tuota viihtettä?     ite en oo koskaan katellu ku narrit kättelee..
      btw, oliks se lepän eukko navettahaalareissa juhlissa?

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3626
Vs: Linnanjuhlissa pelkissä kalsareissa
Tissin oli joku näyttänyt jatkoilla . Ei mikään kaunis tissi mutta kuittnkin .
Sorkkiksella taitaa olla fetissi paljaista tisseistä ja perseistä,ku  työnnääkin niitä kahtelloo.

Tonniperä

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1168
Vs: Linnanjuhlissa pelkissä kalsareissa
PS. Vapaa sana näyttää 6.12. olleen boolia nauttineiden suosiossa. :o
Sepe perheineen taisi olla Latvian lastin kimpussa. Ehtinee jouluksi vielä hakemaan lisää. ::)

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Linnanjuhlissa pelkissä kalsareissa
Tissin oli joku näyttänyt jatkoilla . Ei mikään kaunis tissi mutta kuittnkin .
Sorkkiksella taitaa olla fetissi paljaista tisseistä ja perseistä,ku  työnnääkin niitä kahtelloo.

Kauniita naisia kiva kattella alastikkin . Sulla ei ole vaaraa et joku kattois .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

Kaikki

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1511

Sorkkis paljasti taas Kaikille yhden omituisista harrastuksistaan  ;D ;D ;D

Kaikki e4i saa p****a ja sen kyllä huomaa . Ei naiset rumien kanssa lapsia haluu eivätkä säälista anna .

Kaikki ei seisoskele alasti katselemassa kauniita naisia niinku Sorkkis  ;D ;D ;D

En minäkään . Mitä naisiin tulee niin ootko nähny muuta kuin kuvissa .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

TPS

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 318
Vs: Linnanjuhlissa pelkissä kalsareissa
Kaikki ei seisoskele alasti katselemassa kauniita naisia niinku Sorkkis
Lunta jos ei ole niin jälkiäkään ei jää, mikäs hiippaillessa ikkunoiden takana JOS Koskella on kauniita naisia ja JOS kroppa kestää kylmässä värjöttelyn.

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Linnanjuhlissa pelkissä kalsareissa
Kaikki ei seisoskele alasti katselemassa kauniita naisia niinku Sorkkis
Lunta jos ei ole niin jälkiäkään ei jää, mikäs hiippaillessa ikkunoiden takana JOS Koskella on kauniita naisia ja JOS kroppa kestää kylmässä värjöttelyn.

Ikkunan takana ? Jo on kummia tapoja syrjäkulmilla . Naisten kanssa saunassa paljon mukavampaa , selänpesijöistä ei ole pulaa .  8)