Sorkkis on jopa tällä kertaa ihan oikeassa
Tikat ovat uskoneet asiaansa ja kehittäneet käytännössä elinkelvottamasta pikkutilasta suomalaisen mittapuun mukaan ihan oikean maatalousyrityksen joka nykyään jopa aktiivisesti osallistuu tuottamansa maidon markkinointiin. Aika harvalla viljelillä on kanttia ja korvienväli edes yrittää moista ja vielä harvempi siinä onnistuu. Yhteistyökin on tilojen välillä tietyissä tapauksissa aika hankalaa mutta jutun mukaan Tikan tilalla on 15 yhteistyötilaa. Aika hyvä saavutus sekin. Ja taitaa omistajanvaihdoksen tekeminenkin olla tuolla tavalla aika uutta. Eikä tuon jutun mukaan Tikat ole vieä eläkkeelle jäämässä vaan ennemminkin ovat nyt ryhtymässä.... sanotaan vaikkapa maitotuotantotilan pyörittämisen tunteviksi hallitusammattilaisiksi tai konsulteiksi. Uskoakseni heillä olisi paljon hyviä neuvoja muillekin kuin uusille tilanvetäjilleen. Se on sitten eri asia olisiko ulkopuolisilla neuvottavalla järkeä edes kuunnella ennakkoluulottomasti.
Mutta syksyyn sopii hyvin, että kettuja keräntyy marjaisten pihlaijien juurelle...