Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Sokea lehmä?  (Luettu 5816 kertaa)

kerttu

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8
Sokea lehmä?
Tässä on nyt reilun viikon lehmät kulkeneet laitumella ja yksi vanhempi lehmä joka on kuukausi takaperin poikinut alkoi oireilemaan erinäisillä tavoilla. Kun oli pari päivää oli kulkenut laitumella niin huomasin iltalypsyllä että lehmä nytkähteli ja säpsähteli vatsan alueelta oudosti muutaman kymmenen sekunnin välein. Tämä oire oli sillä tavalla vaikea huomata, että jos lehmää ei olisi juuri oikealla hetkellä tarkkaillut, ei tätä kummaa nytkähtelyä olisi juuri huomannut. Lehmä alkoi kuitenkin märehtiä ja nykiminen loppui, ja ajattelin ensin että yritti vain pullauttaa märepalaa suuhun ja laitoin tuon nytkähtelyn sen piikkiin.

No. Sitten tuli nuo helteet. Lehmät olivat ulkona aamut, aamupäivät sekä yöt, kuumimman ajan eli päivät ja  iltapäivät olivat sisällä. Tämä kyseinen lehmä tuntui kärsivän helteestä enemmän kuin muut, läähätti, kuolasi ja huojui parressa eikä meinannut jaloillaan pysyä, koordinaatio tuntui olevan hukassa. Kasteltiin märillä pyyhkeillä ja annettiin magnesiumia parina-kolmena päivänä siltä varalta että jos kyseessä on laidunhalvaus. Virkistyi aina kun pääsi illalla ulos ja tuo toikkaroiminen ja huojuminenkin loppui. Helteet meni ohi, luojan kiitos, lehmä vaikutti normaalilta ja ajattelin että ehkä kyseessä oli lämpöstressi tai sitten alkava laidunhalvaus.

Eilen iltakierrolla kun jakelin väkirehuja niin huomasin että lehmän yleisilmeessä oli jotain outoa, rehun syönti oli sellaista hakemista ja etsiskelyä hetken aikaa. Tuli heti mieleen että ihan kuin lehmä ei näkisi kunnolla, heilutin kättä silmien edessä ja se kuitenkin reagoi räpyttämällä ja alkoi syödä. Aamulla kun päästettiin ulos niin käveli suoraan kohti seinää, törmäili ja vaappui pitkin navettaa ja jotenkin löysi tiensä ovelle. Jatkoi toikkarointia ulkona ja oli ihan umpisokea, ei nähnyt eikä pysähtynyt, juoksi vain. Vei aidat mennessään, meinasi suunnata ensin lietalantalaan ja sitten tielle kunnes matka päättyi ojanpohjalle. Puhelu eläinlääkärille joka epäili aivoketoosia, myrkytystä (lyijy tai muu) tai sitten kasvainta. Kun saapui paikalle, lehmällä alkoi olla muitakin hermosto-oireita, maiskutteli suutaan ja pää vavahteli ja nyki. Koska se teloi jalkaansa siinä sokeana remutessaan ja vaikutti aika toivottomalta, päätettiin lopettaa. Eläintohtori oli vähän mietteliään näköinen eikä osannut antaa varmaa syytä sokeudelle ja muille oireille, tuntui kuitenkin eniten epäilevän joko kasvainta tai myrkytystä.

Kenelläkään vastaavaa? Tuo viikon takainen nytkähtely mietityttää, ja toki tuo helteiden aikainen horjuminen, että liittyivätkö jotenkin tähän sokeuteen. Saattoihan se tuo aivoketoosi olla, lehmä on toisaalta ollut ihan hyvä syömään eikä muita näkyviä ketoosin oireita ole ollut. Toki oli lievästi laihanpuoleinen koska juuri poikinut ja maidontuotanto lähdössä vauhtiin. Myrkkykasveja ei laitumella pitäisi olla (käyn illalla toki vielä tekemässä kierroksen), eikä mitään lyijypitoista esim akkuja ole päässyt nuolemaan. Seleeniä ei pitäisi saada mistään liikaa. A-vitamiinin puute kuulemma sokeuttaa, mutta sen puutetta ei pitäisi olla koska lehmät sitä saavat säännöllisesti. Ell sanoi että jos olisi puutostila niin muillakin lehmillä olisi oireita. Tympäsee niin perhanan paljon.

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Sokea lehmä?
Puolisokeita ja melkein sokeita tullut vastaan parsinavetoissa , joten kuten pärjäävät . Kasvain aivoissa vois tulla kysymykseen , varma asiasta ei voi olla.
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64945
Vs: Sokea lehmä?
niin, syntymäsokeitakin  vastaan tullu..  ei kait tuo kasvainkaan niiiin mahottoman outoa olis.   nykyään elikoitten kierto sen verta nopsaa että edes kaikkia ei huomata  ...   varsinkaan isoissa yksiköissä.   oliko lekuri muuten nuori?    vanhemmat yleensä kokasee jotain hiventä tms..    ja ovat ( olivat ) herkkiä kysymään kavereilta..

kerttu

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8
Vs: Sokea lehmä?
Oli aika nuori eläinlääkäri, veikkaisin että ei hirveästi työuraa vielä takana.

Voi olla että jää tämä tapaus mysteeriksi, pitääpäs ottaa tämä puheeksi sitten vakkarieläinlääkärin kanssa kun seuraavan kerran tulee käymään ja kysyä että onko veikkauksia. Muistan lapsuudesta vain yhden vastaavanlaisen tapauksen, oli myöskin vanhemmanpuoleinen lehmä, muistaakseni halvaantui ensin mutta toipui jotenkuten siitä, ja sitten meni yllättäen sokeaksi.

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3626
Vs: Sokea lehmä?
Jos yhtään lohduttaa,niin tuossa loppuvaiheessa tuolle paras ratkaisu oli tuo lopetus.Se minkä näit aiemmin oli alkava juoksutusmahaongelma.Tuolloin olisi jo pitänyt hoitaa tuota ja vähentää väkirehuja,koska pötsin pitää toimia eikä toimi väkirehujen asidoosivaikutuksen takia.Alkulaitumella korrettomuus on se ongelma,omat lehmät syövät syöntiolkia häkistä vieläkin laitumen lisäksi,kuivaa heinää navetassa.Juoksutusmahaongelmasta seuraa lisää samaa ongelmaa ja venmyrkytys joka näkyy mm.sokeutena.Omille hoitaville terveisiii 6-10 vuotta jja tukikierukka...

wolfheartscry

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2216
Vs: Sokea lehmä?
Jos on kohtuullinenkaan matka viedä raato eviraan eli nykyiseen ruokavirastoon tutkitavaksi, niin kannattaisi harkita sitä. Vasikoitahan tai esimerkiksi pään, jalan tms. voi lähettää matkahuollon kautta. Aina ei sielläkään löydy mitään selkeää syytä, mutta sulkee se jotain sitten pois. On lisäksi hoitavalle eläinlääkärille myös lisäopiksi.

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3626
Vs: Sokea lehmä?
Se täytyy muistaa,näihin ongelmiin syyllinen löytyy aina peilistä.Tunnutus-herurusruokintakin,poikimisen onnistuminen ja ongelmiin puuttuminen on ratkaisevassa asemassa.Viestintuojan ampumisesta ei ole mitään hyötyä.

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Sokea lehmä?
Se täytyy muistaa,näihin ongelmiin syyllinen löytyy aina peilistä.Tunnutus-herurusruokintakin,poikimisen onnistuminen ja ongelmiin puuttuminen on ratkaisevassa asemassa.Viestintuojan ampumisesta ei ole mitään hyötyä.
Kaikkea tulee vaikka lehmän pitäis pumpulissa ja ruokkis aurinkoo tarkemmin .
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

kerttu

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8
Vs: Sokea lehmä?
Tottahan se on että hoitajalla on vastuu pitää silmät auki ongelmien varalta, ja kyllä tässä on tullut itseä sätittyä viimesen neljän viikon aikana useampaan kertaan, sen verran lehmän kohtalo edelleen harmittaa. Opiksi on kuitenkin otettu tästäkin tapauksesta, mutta en itseäni niin yli-ihmisenä pidä että tohtisin mennä sanomaan että viimeiseksi mokaksi jää. Ikää on on alle kolmekymmentä eli olen monessakin mielessä vasta ihan aloittelija näissä hommissa eikä läheskään kaikkea ole tullut vielä nähtyä ja koettua. Hirteen en itseäni tämän tapauksen takia ala vetämään, virheitä kun sattuu ja niistä joko oppii tai ei opi. Ja niin kuin joku tuossa sanoi, lehmien kanssa tulee kaikenlaista eikä niitä voi kaikelta pelastaa.

Erityisesti kuitenkin jäi jäytämään kun en ottanut sen vakavammin sitä lehmän vatsan nytkähtelyä, ihan vilpittömästi luulin että kyse oli märepalan suuhun pullauttamisesta kun se siltä todella näytti (ja lehmä tosiaan alkoi märehtiä). Jos tuota yhtä Magian aikaisempaa kommenttia oikein tulkitsin, niin juuri tämä oire oli merkki juoksutusmahaongelmasta, ymmärsinkö oikein? On noita juoksutusmahaongelmaisia joskus tullut aiemminkin vastaan mutta ovat oireilleet eri tavalla ja esim. heittäytyneet selkeästi kivuliaksi ja syömättömiksi. Tämä kyseinen lehmä kuitenkin söi ja märehti normaalilla tavalla aikalailla loppuun asti. Toki jokainen tapaus ja lehmä on yksilö ja oireet voivat ilmetä eri tavalla. Sen hetkisestä ruokinnasta sen verran, että navetassa oli säilörehua ja kuivaa heinää tarjolla, ei olkea kylläkään, laitumella tietty nurmi. Väkirehuja ei nyt mitenkään mahdottomia määriä sairastumishetkellä saanut kun oli nuori laidun tarjolla. Poikiminen valvottiin silloin toukokuussa ja vasikka on aika normikokoinen, ei mikään iso. Tunnutuksesta sen verran, että sitä olen kokeilumielessä alkanut rajoittaa. Ainakin asetonitauteja ja muita syömättömyyksia ja utarepöhöjä on nykyisin reilusti vähemmän. Toki vähän tunnutetaan että pötsipapillit herää mutta ei nyt kilotolkulla.

Laitumet on aika tarkkaan kierretty myrkkykasvien varalta, joten se ei varmaan ollut sokeuden syy. Alan kallistua tuohon juoksutusmahateoriaan. Ensimmäistä kertaa kuulen että voi aiheuttaa verenmyrkytyksen. Jostain luin nyt jälkeenpäin että lehmälle voi tulla pahan juoksutusmahavaivan yhteydessä myös sisäinen verenvuoto joka ei oireile vaikkapa mustalla sonnalla koska ei yksinkertaisesti ehdi vaan lehmä heittää veivinsä ennen kuin siihen pisteeseen päästään. Sitäkin mietin että onko aikoinaan syönyt jotain terävää joka alkoi poikimisen jälkeen pistämään. Vähän väliä saa kerätä ainakin kaljatölkin suikaleita ruokintapöydältä, kiitos kylän ahkerimman juopon.

wolfheartscry

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2216
Vs: Sokea lehmä?
Älä helvetissä neljää viikkoa märehdi yhtä kuollutta lehmää. Luepa tän päivän maastullista pääkirjoitussivulta sen naistoimittajan juttu. Poltti itsensä puolessatoista vuodessa loppuun karjahommassa. Parina päivänä voi funtsailla, että olisiko voinut tehdä jotain toisin. Jos olisi, sisäistää sen ja tekee sitten seuraavan kerran niin. Jos ei, niin sitten ei. Tässä hommassa jos kasaa ittelleen kaiken tuulettimeen osuvan paskan, niin aika pian hukkuu sen kuorman alle.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64945
Vs: Sokea lehmä?
niinpä.  miä ainakii kerään kaikkea muuta paskaa mieleen että ei tartte nuita paskantekokoneita miettiä.   just viime pertaina haki honkajoki yhen ja sitä en enää muista... laitan rehut sillekii ku jaan niitä.    nooo, vierus saa enempi.            miulla on muut hommat paremmin hallussa ku nuo kantturat joten......

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9599
Vs: Sokea lehmä?
mistä sitä koskaan tietää minkä asian takia mitäkin tapahtuu. Tuskin ihmistenkään sokeutumiselle maallikko tai kesälääkäri osaa oikeaa diagnoosia antaa, vaikka sellaisen ilmoille saattaa heittääkkin. Ja ihan kaikkia mahan muljahduksia ei kannata edes muistella. Just eilen kesä elukkatohtoria muistutin, että hoidettava on vaan eläin. Se kun mietiskeli kestääkö lehmä toisella poikimahalvaus hoito kerralla lääkettä yhtä paljon kuin ensimmäisellä . Ehdotin, että eiköhän vaan anneta. Jos hoitoon kuolee, niin sitten kuolee - hengissä on vieläkin. Toki kait pitäis peiliin kattua, kun oli toinen poikima halvaus heinäkuussa , mutta siellä on niin pirun ruma ja lihava mies, että en viitti.

navettapiika

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 600
Vs: Sokea lehmä?
Lehmien kanssa ei koskaan tule ylioppineeksi, tämä on vanha totuus.

Mutta meillä heittäytyi lehmä sokeaksi ja käveli pitkin seiniä, tuli vanha eläinlääkäri ja totesi taudin, aivoketoosi. Hoiti sen ja lopuksi kehotti ottamaan vakavasti, koska yksi vaihtoehto tuolloin oli toki hullunlehmäntauti ja sitten olisikin toiset kuviot edessä. Seuraava tuli vastaan viiden vuoden kuluttua ja tätä ei kokenutkaan eläinlääkäri tunnistanut, vaan hoiti kyljellään makaavaa lehmää halvaantuneena. Hetken sitä katselimme ja pultattiin pois, kun sitten lehmä auki nykäistiin, huomattiin vahva ketoosin haju, tämän voi todeta helposti, ottamalla palan lihaa eläimestä ja jäähdyttämällä sen, haju tulee julki lihan jäätyessä, mutta älkää testatko pakastimessa, missä on ihmisten ruokaa..se haju on tarttuvaa ja järkyttävä. Tähän ei tarvita Eviraa tai suurempia tutkimuksia, mutta aivoketoosissakin haju löytyy. Myöhemmin eläinlääkäriä tästä ojensin ja myönsi virheensä, olisi pitänyt hoitaa aivoketoosina halvauksen ohella. Eli nämä kesäelukkalääkärit ovat ylettömän varovaisia, mutta vanhemmat eläinlääkärit osaavat jo hoitaa kaikkea, ihan varmuuden vuoksi.

Ja lehmän perään ei viikkokausia kannata itkeä, niitä tulee ja menee. Nyt, kun niistä itse olen päässyt erilleen, voin sanoa, että tulee se viimeinenkin hoidettava, ennemmin tai myöhemmin, itkemättä.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64945
Vs: Sokea lehmä?
mikä hoiton aivoketoosissa?        uskaltaako seuraavalle lekurille ehottaa...   

navettapiika

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 600
Vs: Sokea lehmä?
mikä hoiton aivoketoosissa?        uskaltaako seuraavalle lekurille ehottaa...
Jotakin glukoosiliuosta tiputeltiin suoneen, muuta en muista, mutta olihan siinä sitten kunnon varoajat. Tämä on ehkä se syy, miksi eivät sitä yleisesti käytä, kun menee lihat ja vielä maidotkin.