Eikös Malmilla ole jo lentokenttä?
Turvepeltojen ongelma on myös anaerobisessa tilassa oleva mätänevä turve. Muodostuu metaania ja maan bakteerikanta muuttuu siltä osin huonoksi.
Kuitenkin sitoutunut typpi on niin runsaassa määrin kasvien saatavissa, niin satoa saa ilman sen kummempia symbiooseja.
Nyt pitäisikin pika pikaa estää tämä karmea metaanipäästölähde. On ehdotettu ja myös suunnitelmat ovat pitkällä, että pohjanmaa padotaan ja upotetaan veden alle iäksi. Myös lapin kaikki joet padotaan ja luodaan isoja tekojärviä.
Näin teemme oman osamme tärkeässä ilmastotoiminnassa ja voimme sitten päteä yykoon kokouksissa.
Toiselta kantilta katsottuna herää kysymys, onko Suomelle hyötyä ilmastotalkoista ja sen hypetyksestä muuten kuin se, että saadaan vain päteä. Olettaisin, että Suomelle ja sen kansantaloudelle ei ole muuta kuin haittaa näissä talkoissa, koska esim venäjä, Usa tai Kiina eivät välitä paskan vertaa koko asiasta.
Mutta saadaan ainakin päteä.