Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Paljonko satoi vettä  (Luettu 833800 kertaa)

ijasja2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7188
Vs: Paljonko satoi vettä

Ohra jäi osittain tuppeen, riippuen kylvöpäivästä eli kasvuasteesta helteiden aikaan. 4 päivää eroa kylvössä eräällä lohkolla, loppui hiukan siemen kesken ja kylvin loppuun samalla kuin muutakin. Tuo 4 päivää myöhemmin kylvetty selvisi selkeästi paremmin helteestä ja jaksoi nippanappa työntää tähkänkin ulos kuivimmissa hietakohdissa.

Onko laittaa kuvaa tänne, miltä ohra näyttää, kun se jää osittain tuppeen?

En saa näköjään linkitettyä facebookista, mutta tuppeen jääminen just sitä mitä tarkoittaakin, siinä se tähkä pilkottaa miettien uskaltaako ulos vai ei.

Nyt on parina viimeisenä vuotena ohra tehnyt sen, että tähkä on jäänyt toisesta alareunasta osittain tuppeen piiloon. Tänä vuonna ongelmaa ei ole niin paljoa, hikevissä kohdissa ei juuri ollenkaan. Sulla lienee tilanne sitten pahempi?

P.S. Täksi viikonlopuksi ennustettiin runsaita sateita. Eilen aamulla oli mittarin pohjalla puoli milliä ja tänään aamulla toinen mokoma. Saas nähdä, kuinka "runsaasti" vielä tulee.

Juu, kuivimmissa kohdissa kuivuudelle aroilla pelloilla. Alat ei suuria, kun maalaji vaihtuu pahimmillaan muutaman metrin välein läpi pellon. Osa jäi täysin tuppeen, osa pilkottaa kuten sanoit. Parin metrin matkalla maalaji vaihtuu niin, että on normaalin rehevää ja saa pelätä ukkoskuuroa. Lupailee kovasti sadetta ja tuulta ti-ke, kesän orasvaiheen jälkeen ensimmäinen iso sadealue tulossa ja kasvustot alkaa olla herkimmillään laon suhteen. Kuitenkin suuri osa pelloista niin hikeviä ts. multavia, ettei silmämääräisesti ole kärsineet pahastikaan kuivuudesta. Tosiasiassa ovat kärsineet, mutta ei voi kuitenkaan pahemmin valittaa vrt. viime vuodet, jolloin viljat kärähti paljolti pystyyn. Nyt tuota ilmiötä vain karuilla töyräillä, joka on luonnollista lähes joka vuosi. Muuten sitä ei saa estettyä, kuin vaihtamalla maalajin. Luonnollisesti multavuutta ei saa lisättyä, kun hyvän kierrettä eli peltoa ruokkivaa kavustoa ei saa pysymään lähes koskaan hengissä kesän yli. Näillä viljan hinnoilla kannattaa tehdä jo jotain temppuja, ja on toki tehty aiemminkin. Savi ois kova juttu karun hiedan sekaan, mutta sitä ei löydy mistään lähialueelta, turve hetkellinen apu, toisin kuin savi.
"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5851
  • Kouvola, Kymenlaakso

Mää voisin vaihtaa tota savea muuhun maalajiin.  ;D
Taitaisi vaan rahti kasvaa turhan kovaksi  ::) ;D ;D ;D
Kyliltä kuultua.... "Luomu ilman paskaa on kuin seksi ilman naista"... 😆

Mä luulen että jos tehtäs 1:1 vaihtokauppaa, kumpikin pärjäis loistavasti maanlaadun paranemisen myötä. Hinta vain ois tähtitieteellinen, jos vaikka 10 senttiä pintamaata vaihdettaisiin  ;D
"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)

Agronautti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1688
Vs: Paljonko satoi vettä

Mää voisin vaihtaa tota savea muuhun maalajiin.  ;D
Taitaisi vaan rahti kasvaa turhan kovaksi  ::) ;D ;D ;D

Onhan täällä Kaakossa hiekkaa/karkeaa hietaa jokainen vähänkin korkeampi mäen nyppylä..

Näin Savon  hietamailta tulleena (tää savi oli järkytys aluksi  :P )olen joskus ihmetellyt miksei ei ole ajettu hiekkamaata saven sekaan.. Kuljetusmatkatkaan ei olis pitkiä.. monasti pellon reunasta alkava metsä on hiekkainen töyräs.. ::)

Kyl ne oikeat hiekat on aika vähissä.. hietaako se hiekan värinen tavara sitten on jota täkäläiset nimittää "kettumullaksi". Omat kokemukset kyseisestä tavarasta on sellaisia että kun saa vettä niin se muuttuu sellaiseksi liejuksi joka on kuin savea mut väri on erilainen.

Itsellä on yhden lohkon yläpäässä sellaista hiekan tyyppistä tavaraa. Tainnut saada analyysissä jonkin hietamoreeni leiman vai mikä se on. Poikkeaa noista muista hts, hss, hes leimoista merkittävästi. Onhan se sellaista et kuivana vuonna siitä harvoin mitään tulee, vesi ei sitä juuri kiusaa ja sit kun sattuu se kosteampi vuosi niin aina aivan jäätävä kasvusto kun kaikki edellisten vuosien lannat on siellä odottamassa..

Täkäläisten maiden suurin ongelma on se, että moni lohko on tasainen kuin pöytä jopa ehkä vähän malja väärien viljelytoimien johdosta. Haittaa syyskasveja. Karja ja sitä kautta monipuolinen viljelykierto on muuttanut muualle joka yksipuolistaa viljelyä. Siirtolaisten asuttamana seutuna lohkokoot pieniä jolloin tehokkuutta on pakko ollut hakea koneita (paino) suurentamalla joka ennestään tiivistää maita..
Kyliltä kuultua.... "Luomu ilman paskaa on kuin seksi ilman naista"... 😆

ijasja2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7188
Vs: Paljonko satoi vettä
Kyl ne oikeat hiekat on aika vähissä.. hietaako se hiekan värinen tavara sitten on jota täkäläiset nimittää "kettumullaksi". Omat kokemukset kyseisestä tavarasta on sellaisia että kun saa vettä niin se muuttuu sellaiseksi liejuksi joka on kuin savea mut väri on erilainen.

Itsellä on yhden lohkon yläpäässä sellaista hiekan tyyppistä tavaraa. Tainnut saada analyysissä jonkin hietamoreeni leiman vai mikä se on. Poikkeaa noista muista hts, hss, hes leimoista merkittävästi. Onhan se sellaista et kuivana vuonna siitä harvoin mitään tulee, vesi ei sitä juuri kiusaa ja sit kun sattuu se kosteampi vuosi niin aina aivan jäätävä kasvusto kun kaikki edellisten vuosien lannat on siellä odottamassa..

Tuo mainitsemasi maalaji on tosiaan hietamoreenia, ja jos se liejuksi menee sateella, on siinä myös hienojakoista reilusti seassa ts. täkäläisittäin hikevää maat :)  Karkea hieta tai hieno  hiekka, se ei tartu renkaisiin edes kosteana kuten nuo hienommat maalajit. Velliksi menee kaikki kun vettä riittävästi. Hieno hiekka kuivana ongelmallisempaa kuin hiukan liian kosteana, sinne jää kiinni mm. kylvökoneella jos liian kuivaa. Valli pyörien edellä kasvaa, eikä pääse eteen eikä taaksepäin.
Kosteana kantaa paljon paremmin, vrt. meren rannan hiekka, siellä kuivalla hiekalla hankalaa kävellä vrt. vesirajassa kostealla hiekalla. Tämä esimerkkinä, mitä on karkeat maalajit, vesi ei todellakaan säily pitkään, hienojakoista tai eloperäistä maata riittävästi seassa, onkin todella hyvää peltomaata.
Mitään järkeä näitä oikein karkeita maita ei ole vijellä, mutta työteknisistä syistä ts. maalajin vaihdellessa rajusti mullasta hiekkaan, ei voi rajata pellon ulkopuolellekaan mikäli lohkolla kokoa järkevissä määrin.
"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)

Filosofi

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1386
Vs: Paljonko satoi vettä
Reilu 20mm tänään iltapäivällä, mielestäni kreivin aikaan.

Nyt näin kaurapellon, missä röyhy on juuri ja juuri jaksanut tupesta ulos. Saanut tiettävästi korrenkituuttajaa.
Aina ei voi onnistua.

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8054
Vs: Paljonko satoi vettä

Mää voisin vaihtaa tota savea muuhun maalajiin.  ;D
Taitaisi vaan rahti kasvaa turhan kovaksi  ::) ;D ;D ;D
olen joskus ihmetellyt miksei ei ole ajettu hiekkamaata saven sekaan.. Kuljetusmatkatkaan ei olis pitkiä.. monasti pellon reunasta alkava metsä on hiekkainen töyräs.. ::)

Savi "syö" hiekan, kertoo vanhat isännät ja paikkansa se pitää.

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8054
Vs: Paljonko satoi vettä
Eilen tuli lopultakin vettä meilläkinpäin. Oispa tullut aiemmin...no, kaipa tämä voi pikkuisen vielä jyväkokoon vaikuttaa, kaipa...

 Ainahan toivoa voi.

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4023
Vs: Paljonko satoi vettä
Yli 70mm tässä kuussa ja lissee tulloo...

ja101

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5851
  • Kouvola, Kymenlaakso
Vs: Paljonko satoi vettä
2mm toissa iltaisista kuuroista..
Kyliltä kuultua.... "Luomu ilman paskaa on kuin seksi ilman naista"... 😆

ijasja2

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7188
Vs: Paljonko satoi vettä
Reilu 14mm kahden päivän aikana, sen verran reilun tuulen kanssa että lakoviljoja havaittavissa karjanlanna+laon torjunnan laistamisen vuoksi. Helteet ja kuivin kausi osui pahimpaan saumaan, eikä jarruja voinut käyttää "normaalisti". Kosteusolot tällä hetkellä hyvät, tarkoittaa että tänä vuonna jyvät täyttyy suht normaalisti. Tästä eteenpäin ei välttämättä vettä paljoa tarvitakaan.

Jatkuva kuurottelu viimeisen kuukauden, milli pari kerrallaan, näkyy viljan tähkissä. Punahometta on tulossa reilusti, vaikka kasvustot muuten olisi terveitä. 52mm heinäkuun sateet, taitaa olla enemmän kuin keskimäärin vaikka tähän saakka onkin ollut kuivaa. Pari päivää sentään optimikosteudessa ::)

Viimeksi muokattu: 28.07.22 - klo:18:37 kirjoittanut ijasja2

"Understeer is when you see the tree you are hitting, if you only hear the tree then it was oversteer". (Walter Röhrl)

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 21000
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Paljonko satoi vettä
Noin 60 mm tullut heinäkuussa, tuplat kesäkuuhun verrattuna. Kuukauden loppu jo häämöttää.  "Normaalisademäärä" olisi 70-75 mm heinäkuun aikana.  Vaikka välillä on ollut tihkuista ja kosteaa, on sataneen veden määrä ollut melko alhainen.

-SS-

seegeri

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2348
Vs: Paljonko satoi vettä
Kesäkuu 35, heinäkuu 45

metsajussi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4955
  • En tiedä mistä on kysymys, mutta vastustan!
Vs: Paljonko satoi vettä
Kesäkuu 35, heinäkuu 45

Täällä  kesä noin 20 ja heinä 35 mm.
Täydennys: heinäkuun millit ovat syntyneet lähinnä nyt viime aikoina.

Viimeksi muokattu: 29.07.22 - klo:09:32 kirjoittanut metsajussi