Vienti on täysin sallittua
Tietysti on... mutta ei meidän kunnon ihmisten - veronmaksajien - rahoilla

Kiteytit asian. Esimerkiksi lihapuolella on hiukan hankala viedä jos täällä on korkeampi tuottajahinta kuin muualla ja on ylituotantotilanne. Kun siihen tulee vielä rahti päälle niin pitää pistää omistaan eli laskea tuottajahinta aika alas että viemään pystytään. Noin niinkuin periaatteessa, tilannehan ei noin yksioikoinen ole mutta taloudelliset realiteetit tulevat monesti vastaan. Esimerkiksi tässä tilanteessa joka meillä nyt on että sianlihaa on ylimäärin ja tuottajahinta on korkeampi kuin vaikka Tanska - Ruotsi - Saksa ei voi pitkään jatkua kun jonnekin se liha on saatava pakkasvarastojen täyttyessä. Jos hinta muualla ei laske niin viedään tappiolla ja sen jälkeen laskee tuottajahinta täällä alemmas kuin muualla. Noin periaatteessa. Sama pätee maitopuolella aika pitkälle.
Vaan jos en täysin väärin muista, niin eikös tanskan possua viedä lähes pelkästään Eu:n maksamien vientitukien varassa muihin jäsenmaihin? Ja siitähän ne danskit ei luovu... Siellä kun oman maan kulutukseen verrattuna tuotanto on monin kertainen. Sen perusteella ne vientituet on niille myönnetty. Ei vientitukea>katastrofi tanskalaiselle tuotannolle?
Vertaa samaa esimerkiksi Suomen kansallisiin tukiin.
Voi tilanne olla muuttunutkin, mutta näin mainittiin jossain ja joskus

, ei vaan muista missä.
Ja mikäli se sianliha liikkuu sieltä tanskasta sen tuen turvin tänne, niin miksei siitä kukaan puhu yleisesti? Meidän kotimaisista tuista vaan valitetaan?