Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Perussuomalaisista tulee suurin puolue  (Luettu 1867 kertaa)

Rakkine

  • Vieras
Siltä se nyt vaikuttaa. Kansa on innostunut Jussista. Isännät kylillä
haukkuu kepua, ja moni kertoo ihan suoraan avoimesti äänestävänsä persuja, tämä on mielenkiintoista, koska yleensä aikaisempina vuosina ei tuolla jutustellessa ihmiset paljastaneet ketä aikoo äänestää. Mutta nyt tuntuu ihmisten mitta nykymenoon olevan niin täynnä, että ei salailla ketä äänestää. Moni sanoo että on aiemmin äänestänyt kepua, mutta nyt äänestää persua. Siirtymä kepusta perussuomalaisiin tuntuu olevan suurta. Maalaisväestökin hylkää kepun, koska politiikalla ei enää maatalouden asioihin voi vaikuttaa.

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Perussuomalaisista tulee suurin puolue

Voihan se noin olla ka hyvä niin. Sipi on karvansa paljastanut.

junttieinari

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4696
  • Savo savolaisille!
Vs: Perussuomalaisista tulee suurin puolue
Putkonen valehteli eilen kirkkain silmin telkkarissa, että turve työllistää 200 000 ihmistä. Oikea luku max. 10 000 välillisine työpaikkoineen. Niinköhän on noissa muissakin persujen jutuissa sama virhemarginaali?  ;D ;D ;D ;D
"Jos fundamentalistien kanssa pystyisi keskustelemaan järkevästi, ei maailmassa olisi fundamentalisteja."
                                                       -Tuomas Holopainen-

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Perussuomalaisista tulee suurin puolue
Putkonen valehteli eilen kirkkain silmin telkkarissa, että turve työllistää 200 000 ihmistä. Oikea luku max. 10 000 välillisine työpaikkoineen. Niinköhän on noissa muissakin persujen jutuissa sama virhemarginaali?  ;D ;D ;D ;D

Niinhän kaikki populistit tekee. Antti eijoo populisti. Haluaa aivan vängällä tuhota vaalivoiton. Sanna jos olis vielä remmisä, niin 30 prossaa tulis.

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9258
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: Perussuomalaisista tulee suurin puolue
Toevotaan nyt Halla-ahosta peäministerrie, niin persujen on taas heleppo hajota
Elämä on parasta kometiijjaa

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Perussuomalaisista tulee suurin puolue
Toevotaan nyt Halla-ahosta peäministerrie, niin persujen on taas heleppo hajota

Olishan se hupasaa kattoo kun Teukki olis ministeri. No hyästi veti Urpo Leppänenkin ministeripostin.

doctor.no

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 14

Ei Taija persuilla ihan paukut suurimmaksi piisata.On niin sekalaista seurakuntaa muutenkin koko poppoo,että ossaa asiat ruveta välliin pahasti riitelemään.Demarit luultavasti seuraavan hallituksen muodostajia ja ei taida persut samaan veneeseen sopia ???

sorkkis

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26672
  • Voimat lisääntyy . Vapise demari
Vs: Perussuomalaisista tulee suurin puolue
Toevotaan nyt Halla-ahosta peäministerrie, niin persujen on taas heleppo hajota

Olishan se hupasaa kattoo kun Teukki olis ministeri. No hyästi veti Urpo Leppänenkin ministeripostin.
Rinteen pääkanisterinä olo vasta hupaisaa oliskin . ;D ;D ;D
Taistelukanava Agronet
Tiedustelu ykkönen
Totuus on Agronettiä ihmeellisempää

Oikeat vastaukset löytyy muualta , ei agronetistä .

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 64927
Vs: Perussuomalaisista tulee suurin puolue
noooo, käytään ensin vaalit ja site3n ruvetaan alkaan hallitusta kasaamaan.   saa nähä kui monta kuuta siihen mänee..?

Puuha-Pete

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7393
Vs: Perussuomalaisista tulee suurin puolue
Toevotaan nyt Halla-ahosta peäministerrie, niin persujen on taas heleppo hajota

Olishan se hupasaa kattoo kun Teukki olis ministeri. No hyästi veti Urpo Leppänenkin ministeripostin.

Paremmin kuin sosialistien Arja Pölhö-Alho

Wikipedia:

"Sundqvist-jupakka

Siirry navigaatioon

Siirry hakuun

Sundqvist-jupakka on nimitys tapahtumasarjalle, jossa toinen valtiovarainministeri Arja Alho (sd) hyväksyi STS-pankin entisen pääjohtajan Ulf Sundqvistin (sd) vahingonkorvausvelvoitteen leikkaamisen murto-osaan korkeimman oikeuden määräämästä yli 15 miljoonasta markasta. Neuvottelutuloksena valtion omistama Arsenal-Silta luopui 13,8 miljoonan markan vahingonkorvauksesta korkoineen.

Velan sovittelu johtui luultavastikenen mukaan? siitä, että Sundqvist oli tietoinen sopimuksesta, jolla valtio myisi Arsenal-pankin ongelmalliset saamiset ulkomaiselle perintätoimistolle vain 2%-arvolla suhteessa velkojen määrään, eikä tätä tietoa ei haluttu silloin julkisuuteen.

Tämä sopimus velkojen myymisestä ulkomaille tuli julkisuuteen vasta 2008, jolloin "Sundqvist-jupakka" tuli jälleen julkisuuteen. Samaan aikaan tuli Suomessa voimaan laki, jolla tietyn aikaa ulosotossa olleet vanhemmat velat vanhenevat, melkein kaikille.

SDP:n entisen puoluejohtajan kanssa tehty sovittelusopimus johti ministeri Alhon eroon ja uuden esitutkinnan käynnistämiseen Sundqvistin velallisen epärehellisyyttä koskeneessa asiassa. Ulf Sundqvist tuomittiin Helsingin hovioikeudessa 22. kesäkuuta 2000 lainvoimaisella päätöksellä törkeästä velallisen epärehellisyydestä kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen ja korvauksiin.[1][2] Hovioikeuden päätöksen johdosta eduskunnan tarkastusvaliokunta otti vuonna 1997 tehdyn sovittelusopimuksen uuteen harkintaan.[3] Valtion vakuusrahaston toimiohjelautakunta kuitenkin päätti 8. kesäkuuta 2001, ettei valtio ryhdy hakemaan sovittelusopimukseen muutoksia.[4] "
Masu pipi...?...klikkaamalla 5000 euroa ; )) ja mistä Faariin rengas kaikkein halvimmalla? Sarka-museostako? YMPYRÄPUINTIA!!!

Ihan niin kuin minä ja Köntys Sarka-museossa ennustettiinkin!

Totta töriset,siinä toimi hyvävelikerho röyhkeästi ja oli kyllä demuilta varsinainen rimanalitus kunnolla..Uffe pääsi kuin koira veräjästä.
Kyllä sama homma toimii muissakin puolueissa,ei silti..