Ajan saatossa, moommalaiset velvoitettiin koulun penkille. Syntyi yliopistotaajamia, joissa osa väittelijöistä oppi jopa lukemaan.
90-luvun alun laman aikana, taloudellinen katastrofi iski myös moommalaan. Syöttöruuvia ei enää voinut vääntää tappiin ja mikä pahinta, työkoneiden leveys säilyi ennallaan uusia hankittaessa. Tuleva EU:n synkkä näkymä pakotti moommalaaset varpailleen. He alkoivat opiskelemaan lukemisen ja uskonnon lisäksi laskentoa.
Kaikille se ei kuitenkaan sopinut. Edelleen oli niitä, jotka ostivat vain yhteen suuntaan kääntyviä räikkiä, vaikka samalla hinnalla olisi saanut 72-hampaisen molempiin suuntiin toimivan. Huolto ja korjaus perustui asetyleeniin.
Taloudellinen epävarmuus selvisi heidän älymystölle, joten he alkoivat keräämään tundralta urheita sotureita tulevia EU jäsenneuvotteluita varten. Syntyi ns. moommalailmiö, jonka laskeumasta kärsimme vielä tänä päivänä.
On vain yksi oikea F-1 moottori.
Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.