Luomupelto on viisainta perustaa Kuolan niemimaalle tai Ruhrin teollisuusalueelle, niin ainakaan hivenravinteista ei tule puutetta. Kivennäisvedetkin kannattaa pumpata sieltä, jos haluaa kunnolla kivennäisainepitoista vettä.
No siä oot kyllä sen verran "köpsä" että nuin voist tehä.
Mikä on köpsä? Onko se jotakin noloa sepemurretta?
Mikkelin Möyhentäjä: Kiskalla
Mikkelin Möyhentäjä taantuu muistoissaan aikaan, jolloin kioskilla käymiseen liittyi monenlaisia jännityselementtejä ja kasvamisen riittejä.
Anssi Mehtälä
@lansi-savo.fi
Kakaravuosieni kaupat olivat Toivakka Maaherrankadun ja Vilhonkadun kulmassa sekä Luostarinen Porrassalmenkadulla. Toivakasta sai pennin nalleja ja Luostariselta ostettiin viikkorahoilla punaisia ja vihreitä tikkareita, jotka maksoivat viisi penniä kappale.
Vähän isompana kuvio muuttui. Alettiin käydä kioskilla, mikkeliksi kiskalla tai kiparilla. Kipsa on
köpsä sana, eivätkä sitä käyttäneet kuin vanhemmat yrittäessään kuulostaa nuorilta.
Irtiotto oli merkittävä. Parinkin korttelin päähän kiskalle meneminen oli ehkä pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri harppaus reviiriään laajentavalle pikkupojalle.
Pienet puiset kiskat olivat 1960- ja 70-lukujen taitteessa yksityisvetoisia ja jännittäviä. Jokainen oli omanlaisensa ja tarjosi vaikka mitä ihmeellistä. Karamellivalikoima oli toista kuin normikaupoissa. Ja ne todella olivat kioskeja. Asiointi tapahtui perinteisellä tyylillä, luukusta kurkkimalla.
Kiparilla oli Batman- ja Nakke-purukumeja ja pyöreitä intiaanipurkkia. Joissakin oli kuvia avaruusaluksista ja elokuvista, joista täällä ei tiedetty mitään. Ostimme myös Pamel- ja Old Gold-merkkisiä leikkitupakoita. Ne tuli joskus syötyä papereineen kaikkineen, koska kääre lähti aika huonosti irti. Tämän päivän lapsethan eivät niillä enää turmellu, koska viranomaiset ovat ne kieltäneet. Pehmeitä Partner- ja North State-askeja vain ujosti silmäiltiin.
Kiskat tutustuttivat meidät myös sellaisiin elämän rakennuspalikoihin kuin salmiakkijauhe ja merirosvorahat. Salmiakkijauhetta sai läpinäkyvässä pussissa. Kulmasta työnnettiin pilli sisään. Jauhe oli erinomaisen tahraavaa ja väkevää. Nyt suuni luultavasti räjähtäisi jos kokeilisin. Mutta apteekkiväki huokasi helpotuksesta kun ei enää tarvinnut punnita ammoniumkloridia.
Alkuperäiset merkkarit olivat isoja ja tosi hyviä. Nykyiset versiot eivät ole mitään niihin verrattuna. Samoihin aikoihin tulivat myyntiin autonrenkaan näköiset salmiakit. Niitä kävimme Tipulan välitunneilla ostamassa Hänskin kioskilta, Nuijamiestenkadun ja Brahenkadun kulmasta. Sen paikalla on nyt kerrostalo.
Olikohan se muuten sama kipari, josta sai silittämällä kiinnitettäviä armeijan arvomerkkejä? Ruskea enstex-takkini on niitä kirjavana yhdessä Urpolan luokkakuvassa.
Kotihoodieni toinen kioskietappi sijaitsi Päiviönkadun alapäässä, liikenneympyrän lähellä. Sieltä sai koottavia, muovisia kilpa-autoja, joilla järjestettiin huimia neppiskisoja Piskolankadun hiekkalaatikolla.
Kaarojen osia pystyi vaihtamaan keskenään, jolloin pikkupojan luovuus pääsi kukoistamaan. Ne olivat melkein yhtä hienoja kuin Corn Flakes-pakettien koottavat laivat ja lentokoneet. Miksi hävitin ne kaikki?
R-kioskikin oli erilainen. Yksi oli torin kulmalla ja toinen rautatieasemalla puistikon ja huvimajan vieressä, suurin piirtein Onnibussin nykyisen lähtölaiturin kohdalla. Sinne poljimme pikkufillareilla ihmettelemään kaiken maailman lehtiä.
Opin, että Aku Ankka on ruotsiksi Kalle Ankas Äventyr. Suosikin kannessa härskeili Alice Cooper. Vähän myöhemmin alkoi myös tuntua, että asiakasystävällisesti näyteikkunaan ripustetuissa Lektyr- ja Cocktail-lehdissä oli jotakin oudon mukaansatempaavaa. Kansikuvatytöt eivät ujostelleet.
Kiparilla käytiin paljon. Siihen oli monta syytä, joista painavin oli se, että kaupat olivat niukasti auki. Taisivat mennä jo viideltä kiinni. Jos lauantai-iltapäivänä alkoi tehdä mieli jäätelöä, ei kun kiskalle. Tai Mikon Baariin, josta kävin puolen litran Tiikeri-jäätelöpaketteja hakemassa. Ennen kävi sellainenkin ulosmyynti päinsä. Ja puoli litraa riitti koko perheelle.
Mikkelissä ei enää kovin montaa itsenäistä kioskia ole, ainakaan keskustassa. Grillisellaisia en nyt laske. Marskin kioski sinnittelee viimeisenä mohikaanina, mutta ärräverkkokin hupenee koko ajan. Isojen kauppojen laajentuneella aukiololla on hintansa.