janoisia metsässä liikkujia varoitetaan kuumuudesta... nesteen soutajat ja noutajat..
koilliss sanomat toimittaa asiaa..
6.6.2018
AddThis Sharing Buttons
Share to FacebookShare to TwitterShare to LinkedInShare to SähköpostiShare to WhatsApp
FAKTA
KS Fakta
10.9.2015. Arto Pasanen päättää metsäkämpällänsä Kittilässä, että juominen loppuu nyt.
Kämpällä on mukana jäähyväiset elämälle: pullo kirkasta ja kuusi pulloa olutta. Viimeisen kolmen kuukauden aikana pullot ovat tyhjentyneet taukoamatta. 36 vuoden aikana Pasanen on juonut itsensä tapakäyttäjästä suurkuluttajaksi ja lopulta itseään hengiltä juovaksi alkoholistiksi.
Juomisen lopettamiseksi on Pasasen mielessä vain yksi keino.
Hän lähtisi vesille, ottaisi verkot mukaansa ja ...
Valkoiset ruusut edesmenneiden kavereiden haudoilta tulevat Pasasen mieleen. Niitä ruusuja hän on asetellut useita arkkujen päälle. Pasanen miettii, miksi kukaan niistä kavereista, joka on päätynyt samaan ratkaisuun, ei ole soittanut hänelle ennen lopullista päätöstä.
Pasanen ottaa puhelimen käteensä.
Lapsuudenystävä vastaa ja sanoo oikeat sanat: Jos niin olet päättänyt, hän ei voi estää. Mutta pitäisikö kääntää vielä yksi kivi? Katsoa, mitä ammattilaiset voivat tehdä?
Lapsuudenystävä tulee seuraavana päivänä metsäkämpälle. Pasanen viedään akuuttina tapauksena hoitoon suljetulle osastolle, josta hänet siirretään runsaan alkoholin käytön ja itsetuhoisuuden takia päihdeklinikalle.
Juominen loppui.
Vesilasi ja kahvikuppi ovat Arto Pasasen edessä kahvilassa.
– Olen saanut olla viisi vuotta olla ryypyn päässä juovasta alkoholistista, hyväntuulinen mies toteaa alkukesän auringon ja sateen vuorottelussa.
Pasanen on raitistunut alkoholisti, nykyinen päihdetyön ammattilainen ja A-kilta-aktiivi.
– Melkein voisi sanoa, että olen A-killalle velkaa koko elämäni, Taivalkosken A-kilta ry:n tuore varapuheenjohtaja, ylitorniolainen Pasanen toteaa.
Tässä kesäisessä päivässä Pasanen haluaa puhua siitä, onko alkoholisoituminen yksilön vai yhteiskunnan ongelma ja miksi kulttuurimme on niin alkoholikeskeinen. Jos ajankohta olisi vastaava ennen Pasasen raitistumista, olisi kesäloma mennyt tissutellessa. Olihan rentoutuminen sallittua työputken jälkeen.
Pasanen sai tuon kesäloman aikana olonsa niin rennoksi, että lopulta hän ei enää kyennyt palaamaan lomalta töihin. Nyt mies on kokonaan alkoholittomalla linjalla.
– Miksi ottaa riskiä? Minä olen huono puhumaan raittiin elämän puolesta, koska minä olen saanut päihde-elämältä kaiken mitä sillä on ollut tarjota. Minun kohdallani se on menetetty paratiisi.
Päihteet toivat Pasaselle paratiisin 36 vuoden ajan. Matka paratiisissa kulki ensimmäisistä kokeiluista tapakäyttäjäksi, siitä suurkuluttajaksi ja itseään hengiltä juovaksi.
– En osaa sanoa, että missä kohtaa minusta olisi vielä voinut tulla eurooppalaisen tavan mukainen kohtuukäyttäjä. Tuskin kukaan osaa sanoa, että missä kohtaa juominen menee överiksi. Juopoksihan ei voi tulla kuin juomalla viinaa ja toipua ei voi kuin olla juomatta. Vastaukset ovat yksinkertaisia, mutta välimuodot ovat hyvin monimutkaisia.
14-vuotiaan Pasasen kurkusta kumoutuu alas Koskenkorvaa. On lauantainen kesäilta Alakylän tanssitalolla ja seurana on kaksi kaveria. Pasanen on maistanut suullisen alkoholia aiemmin. Silloin maku oli väkevä ja paha, mutta nyt pulloa ei ole hommattua maistelua vaan päihtymistä varten.
Kittilässä sijaitseva tanssitalo on yksi suosituimpia tanssipaikkoja 1960-luvun puolivälissä.
Fiilis on hyvä.
Pasasen kohdalla fiilis paranee huikka huikalta. Hän tuntee itsensä rohkeammaksi ja kokee olevansa ympäristön kanssa tasapainossa.
Puljutunturin kupeessa Pasanen juo ensimmäisen humalansa ja huomaa heti, että tämä on se hänen juttunsa.
Suomessa on helppo alkoholisoitua. Pasanen kritisoi sitä miten hyväksyttävää Suomessa on tehdä oikeastaan mitä tahansa humalan varjolla.
– Suomi on varmaan niitä harvoja maita, jossa henkirikoksen suorittamisen lieventäväksi asianhaaraksi katsotaan se, että on päihteiden vaikutuksen alaisena. Muualla katsotaan, että ihminen on ihan tollukka, kun on saanut itsensä sellaiseen kuntoon.
Pasasen ei usko niinkään porttiteorioihin, vaan pohtii alkoholismin kehittymisen syiden löytyvän ennemminkin sosiaalisesta ympäristöstä ja alkoholikeskeisestä kulttuuristamme.
– Tänä päivänä varmaan ristiäiset ovat ainoa tapahtuma, jossa ei ole ensimmäisenä drinkkilasi edessä. Tänä päivänä saa hakemalla hakea 7-vuotiasta, jonka läheinen ei olisi pilannut vähintään yhtä elämää alkoholilla.
Jokaiseen viikonloppuun kuulunut alkoholin tapakäyttö oli Pasaselle tavallista jo nuorena. Se kuului tansseihin ja keikkoihin.
Ensimmäisen oman rakennusalan yrityksen perustamisen aikaan juominen täytti jo koko viikonlopun.
– Perjantai-iltana piti olla jo tuhdissa kännissä, sunnuntaina loivenneltiin, Pasanen muistelee Tampereen aikojaan.
Jos työ sisälsi reissuhommia, oli Pasanen kahdesta kolmeen viikkoa töissä ja käytti viikon vapaan lempiharrastukseensa, juomiseen.
– Raskas työ ja raskaat huvit. Sillä verukkeella sitä tehtiin, Pasanen kertoo, että tuolloin ei enää vaikuttanut silloisten kumppaneiden puheet, hän selitti toimintansa työn tekemisen takia saavutetuksi eduksi.
– Lopulta juomiseen meni enemmän aikaa kuin töihin. En ollut enää työkyinen. Viimeinen kolme kuukautta lähti lomana, mutta silloin ei ollut enää tarkoitustakaan palata työelämään.
Pasanen oli alkoholin käytön takia ajanut ensimmäisen yrityksensä konkurssiin. Kolmen kuukauden kesälomaa hän vietti toisen yrityksensä, kattoturvajärjestelmiä asentavan yrityksen töistä.
– Kesäloma meni pitkäksi. Kupin ottaminen oli niin hauskaa, että piti alkaa realisoida omaisuutta. Siinä meni työkalut, sirkkelit, pelit ja vehkeet. Viimeisenä myytiin isoimpana kuljetuskalusto pois, eikä kakistellut kurkussa yhtään.
Vuosi hoitoon hakeutumisen jälkeen Pasanen uskoi ensimmäistä kertaa tosissaan raitistumiseensa.
– Keikuttiin Inarijärven aalloilla, kun minulle valkeni, että tämä voi olla minun kohdallani mahdollista.
Raitistumisen tueksi Pasanen oli tarvinnut eri väyliä. Hänelle oli tuttu niin Minnesota-hoito, AA kuin Myllyhoitokin.
– Kun tällaisia ryhmiä on, niin toivoisi, että näitä palveluita sekakäytettäisiin.
Itselleen tärkeimmäksi Pasanen koki A-Kilta-ryhmän. Ryhmällä ei ole hoidollista tavoitetta, mutta siellä on mahdollisuus yhteiseen toimintaa kaikelle sille ajalle, joka vapautuu juomiselta. Ryhmästä saa myös kannustusta ja vertaistukea.
– Se vertaistuki ja ohjaus, jota olen saanut sieltä ammattilaisilta, se pitäisi minun kohdallani mitata sadoissa vuosissa. Minulla on aina joku, jolle soittaa ja aina löytyy samankaltaista tukea, kokemusta ja näkemystä.
Pasanen haluaa nyt olla tekemässä osaansa päihdetyön parissa. Hän on Taivalkosken A-Killan varapuheenjohtaja sekä on mukana Pohjois-Lapin A-Kilta ry:ssä ja A-Kiltojen Liitto ry:ssä varajäsenenä.
– Minulta pyydettiin tukea Taivalkosken A-kilta ry:n toiminnan piristämiseen ja en ole koskaan vastuitani vältellyt.
Pasanen valmistui viime kesänä päihdetyöntekijäksi, mutta tekee vielä tällä hetkellä töitä rakennusalan yrittäjänä.
– Olen paljon velkaa ammattimaiselle päihdetyölle. A-killassa toimiminen ei tule koskaan jäämään pois.
Harmittaako? Kaduttaako? Vastaus kysymykseen on ilmiselvä.
– Olisi naivia vastata, että ei. Totta kai harmittaa hukkaan heitetty elämä ja aika, joka on pois omilta lapsilta ja elämänkumppaneilta. Mutta kun menneessä ei voi alkaa elää. Tänään tehdään tekoja parempaa huomista varten.
Pasasen kohdalla havahtuminen omaan ongelmana tapahtui viime metreillä, sillä viimeiset hetket alkoholistina olivat täynnä synkkyyttä ja mielihyvää ei saanut mistään. Kellojen olisi pitänyt soida viimeistään yritysten mennessä konkurssiin, mutta päihteidenkäyttäjä on parhain valehtelemaan itselleen.
– Siinä vaiheessa, kun asiat alkavat lipsua, niin alkaa selittää itselleen, että mitäpä minä tuolla reelläkään teen, kun hevonen meni jo. Silloin on jo aika syvällä.
Missä vaiheessa kellojen sitten pitäisi soida päihteidenkäytön suhteen?
– Päihteidenkäyttöön tarvitaan paikka, käytettävää ainetta ja aikaa. Jos kaikki muu toiminta tähtää näiden kolmen varmistamiseen, on päihdekeskeinen. Kun ajattelee, että onkohan minulla ongelma, on ongelma yleensä jo olemassa.
Teksti: Terhi