Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Sipilä petti maanviljelijät  (Luettu 2453 kertaa)

En voi vaieta

  • Vieras
Sipilä petti maanviljelijät
https://www.kansalainen.fi/ps-hallitus-nayttaa-taipuvan-eu-maksujen-nostamiselle-puheet-tiukasta-linjasta-jaamassa-uhoksi/

– Pääministeri Sipilä, te kiititte komission esitystä ja kehuitte että Suomen kannat on huomioitu siinä. Hallitus siis hyväksyy jäsenmaksun kasvattamisen – kaikissa muissa nettomaksaja-maissa valtiojohto on tyrmännyt korotuksen. Aikooko Suomi jäädä yksin ojentelemaan setelipinoja Brysseliin?

Mäkelä huomautti, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) edustaa puoluetta, joka ainakin omien sanojensa mukaan ajaa maatalouden asiaa.

– Oletteko huomannut, että EU aikoo tässä esityksessä leikata maataloustukia jopa viisi prosenttia? Keskustako levittää kätensä ja antautuu tämän edessä? Mäkelä tivasi.

Kepu petti jälleen kerran maatalousväestön. Ensimmäinrn petos tapahtui jo 1994, kun Esko Ahon johdolla kepu suhtautui myönteisesti Suomen eu-jäsenyyteen.

On hämmästyttävää, että samalla kun Sipilä haluaa Suomen maksavan lisää Eu:lle, maatalouden pitää niellä tukien aleneminen.
Miten kukaan viljelijä voi enää äänestää kepua, joka potkii viljelijöitä suoraan päähän? Hullua porukkaa, jotka kepua äänestävät.

Viimeksi muokattu: 03.05.18 - klo:20:22 kirjoittanut En voi vaieta

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Sipilä petti maanviljelijät
https://www.kansalainen.fi/ps-hallitus-nayttaa-taipuvan-eu-maksujen-nostamiselle-puheet-tiukasta-linjasta-jaamassa-uhoksi/

– Pääministeri Sipilä, te kiititte komission esitystä ja kehuitte että Suomen kannat on huomioitu siinä. Hallitus siis hyväksyy jäsenmaksun kasvattamisen – kaikissa muissa nettomaksaja-maissa valtiojohto on tyrmännyt korotuksen. Aikooko Suomi jäädä yksin ojentelemaan setelipinoja Brysseliin?

Mäkelä huomautti, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) edustaa puoluetta, joka ainakin omien sanojensa mukaan ajaa maatalouden asiaa.

– Oletteko huomannut, että EU aikoo tässä esityksessä leikata maataloustukia jopa viisi prosenttia? Keskustako levittää kätensä ja antautuu tämän edessä? Mäkelä tivasi.

Tämän kanssa voi elää. Polkekaa kovempaa.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65264
Vs: Sipilä petti maanviljelijät
ja päästään oikialta ohi!

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Sipilä petti maanviljelijät
ja päästään oikialta ohi!

Siä et kyllä sillä Hiluxilla pääse.

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Vs: Sipilä petti maanviljelijät
Ei Sipilä pettänyt...tämmöistä häneltä voi odottaakin. MTK/kepu huolehtii, että leikkaukset tehdään AB-alueen tuista.

En voi vaieta

  • Vieras
Vs: Sipilä petti maanviljelijät
Nostetaan ylös, muuten agronetin keput vaikenee aiheen.
Onhan tämä kepulaisille vaikeaa, kun oma puolue pettää.

Mopomies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8339
Vs: Sipilä petti maanviljelijät
Kepulla on tarkoituksena nostaa Suomi ylös myymällä ecolaattoreita. Jotta saadaan lehmille rollaattoreita.
On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Sipilä petti maanviljelijät
Mut nyt asia ilmaistiin ihan suoraan eikä kierrellen.

Se on kyl vaan kumma ettei tuo viesti mene jakeluun 😂😂😂
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 22052
Vs: Sipilä petti maanviljelijät
Ja mtk pelaa vain ja ainoastaan yhteen pussiin, tisunkoittaja tundran takana.
Ja kaikki muut maksavat kiltisti jäsenmaksunsa.
Hullua, eikö totta.

Niin mtk;npuheenjohtaja kuin kepuloinen mm-ministeri lisäksi itselleen ahnentineet etuisuuksia.
Härskiä, eikö totta.

Super-electric

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 649
Vs: Sipilä petti maanviljelijät
Paavokin katsoi, että on toivotonta lähteä kippariksi kepuloisten laivaan.. rotat jättää uppoavan laivan. Keulaluukku on auki.. jäävuoria pinnan alla..  ja myrsky nousee. Mutta musiikki toki jatkuu loppuun asti.. mukavaa :)

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26071
  • vastustan
Vs: Sipilä petti maanviljelijät
oikeat kokoomuslaiset kokee olevansa eorooppalaisia ja ajatteleekin eurooppalaisesti että samat tuet koko eurooppaan ja maatalous siirtyy sinne missä se kannattaa :-\ :-\ :-\ :-\ :-\

ihmetyttää tämä kokoomuslaisen kosken ulostulo tilanteessa jossa etelän viljelijä on joutumassa keskustalaisen maatalouspolitiikan maksumieheksi niin koski vielä uhkaa laittaa peltomaan vuokratulonkin verolle vieden leivän monen vanhan papparaisen eläkepöydästä :o :o :o :o :o
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

En voi vaieta

  • Vieras
Vs: Sipilä petti maanviljelijät
Ylösnosto.
Keput haluaa vaieta tämän asian kuoliaaksi.

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: Sipilä petti maanviljelijät
Jaa että muutaman tissiposkisen isännän ympärillä pitäisi valtakunnan tanssia? Niin olematon väestöryhmä että yli tallotaan mennen, tullen ja palatessa. Ni.
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26071
  • vastustan
Vs: Sipilä petti maanviljelijät
Jaa että muutaman tissiposkisen isännän ympärillä pitäisi valtakunnan tanssia? Niin olematon väestöryhmä että yli tallotaan jatkuvasti. Ni.
kovastihan se hämmentää , katainen otti niskalenkin markkinavoimista mutta kokoomus ei pääse edes iholle viljamarkkinoista :) ;) :D ;D
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: Sipilä petti maanviljelijät
kovastihan se hämmentää , katainen otti niskalenkin markkinavoimista mutta kokoomus ei pääse edes iholle viljamarkkinoista :) ;) :D ;D

Pelkkää mielikuvituksellista lapsenuskoa että se vaalipäivänä hyppysissä oleva lipuke saisi maailman muuttumaan. Höh höö.
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.