Ihana Juuso ja Ihana Sulo!!!!
Juuso tietää miltä juuston pitää maistua

Käykääs kattoo kesällä karhunpentuja, niitä on syntyny sinne kaksin kappalein.
Olipa kerran yks polttariporukka kuuleman mukaan päättäny tehdä tulevalle sulhaselle jäynän. Oli mies ollut jo pikku hiprakassa, kun kaverit oli sitoneet sulhon silmät liinalla piiloon ja ajelleet karhutarhan omistajan suostumuksella kohti karhutarhaa. Autosta ulos ja olivat pyytäneet miestä laittamaan sormensa johonkin tahmeaa ainetta sisältävään purkkiin ja ojentamaan varovasti kätensä. Tuleva sulho oli ihmetellyt, kukahan sormia nuolee noin mukavasti. Kaveri olivat ottaneet siteen pois silmiltä ja oli äijällä meinannut tulla löysät housuun kun sormista nuoli hunajaan jättimäinen karhu. Katosi humala kerralla päästä. Oli kavereille nauru maistunut

Sulholla ikimuistoiset polttarit