Kun oikeista asioista ei saisi puhua.Vain liirumi laarumia.
Jokainen tietää, jotta tällä kuviolla maamme maatalous näivettyy, ennemmin kuin kukaan uskookaan.
Valheellista tulevaisuudenuskon luomista ja kädestä kiinni pitelyä, sillä harva elää.
Uskooko tosiaan joku lapsen uskossaan, kun etelän viljely on ajettu alas, jotta veronmaksaja kustantaa juhlat tundran takana, ei kai.
Ainakin olisi jo aika tunnustaa poliittisten päättäjien, jotta laiva on uppoamassa.
Naivi antaa ymmärtää, jonkun 8 tn sadon olevan ratkaisun johonkin, kun lopputulos olisi, viljan olevan entistä halvempaa.
Saattaa laiva upota ennemmin pohjoisesta. Mitä vouhottaa muista, kun itse vain pärjää? Oletsä tosiaan noin epäonnistunut kaikessa kun jaksat yli kymmenen vuotta samaa paskaa kirjoittaa tänne. Oliko 2007 kun olet tänne kirjautunut? Mikään ei ole muuttunut eikä varmasti muutukaan. Odotellaan vain konkursseja ja ostellaan halpaa peltoa kun sitä kuitenkin on tulossa. Etelässäkin, vakuusarvot meni jo. MTK ja joku muu politrukki ei kuule auta meitä, jos omassa pääkopassa ei ole yrittäjäverta enää kiertämässä. Peltotuet joutais minun puolesta lakkauttaa vaikka heti ja siirtyä suoraan pärstäkerrointukeen eli takautuvasti rahaa perustuen liikevaihtoon, josta tietty prosentti viljelijälle. Jäis nää jäähdyttelijät ja skeidanheittäjät pois helposti kuvioista.