Viljelykasvien käyttäminen biopolttoaineina saattaa välillisesti nopeuttaa ilmaston lämpenemistä, selviää amerikkalaisesta tutkimuksesta. Stanfordin yliopiston tutkijoiden mukaan biopolttoaineiden viljeleminen kiihdyttää sademetsien tuhoutumista. Tutkimuksessa selvisi, että polttoaineiden raakamateriaalina käytetyistä kasveista puolet tulee viljelyksiltä, jotka on raivattu aiemmin koskemattomina pysyneiden sademetsien tilalle. Tutkijat arvioivat, että ainakin kolmasosa viimeaikaisista sademetsien tuhoista voi johtua biopolttoaineiden kysynnän kasvusta. Tutkijoiden mukaan onkin mahdollista, että uusien viljelysten perustaminen aiheuttaa enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin mitä niillä tuotetuilla biopolttoaineilla säästetään. Esimerkiksi hyvätuottoisen sokeriruo'on käyttäminen polttoaineena olisi päästöjen kannalta hyödyllistä vasta 40 - 120 vuodessa.