kylläpäs tuli eilen taas hyvä ohjelma tästä koulutuksen tilasta, nythän on niin että kun ammatillisesta koulutuksesta leikataan oppilaat työnnetään työnantajien kiusoiksi muka työssä oppimaan, miten esimerkiksi paperitehtaalla keretään kouluttaa paria työharjoittelijaa per vuoro näin sellun menekin nousukautena kun koneet jauhaa uutta tuotantoennätystä ja vaatii työntekijöiden 100 pros huomion 24/7.
sama ongelma oli saeraaloissa, muutoinki kiireinen ja kovan työpaineen alainen henkilökunta joutuu perehdyttää rakennekyntistä tekoripsilaumaa oman työnsä ohessa, toimimaan opintojenohjaajana ja yhteyshenkilönä koulun suuntaan mutta palkka ei vastaa opettajan hommia, samaan aikaan opettajat sukkuloi muka ohjaamassa oppilaita näissä työpaikoissa koulun autoilla vaikka todellisuudessa aika taitaa kulua abc.llä kultakatriinakupposella tai niitä oppilaita konsultoidessa jotka sattuu olemaan töissä konditoriassa tai kauneudenhoitosalongeissa.
automaatiopuolen opettajaki oli tuskissaan, esimerkkinä kaveri menee pitkään työharjoetteluun palohälyttimä asentavaan ja huoltavaan firmaan, hän oppii siellä kyllä mutta erittäin kapea-alaisesti, harjoittelupaikan vaihtokin kesken kolutuskauden taas tekee hallaa niin oppilaalle kuin harjoittelupaikalle. työpaikkoja joissa oppii monipuolisesti on vähän ja ne kuormittuu liikaa näistä harjoittelijoista. muutoinki kiivastahtisessa markkinataloudessa tuo oppisopimuskoulutus on mielestäni kapea-alaista, ei teollisuudessa ole enää työpaikkoja jossa homma periytyy isältä pojalle kuin tyyriit vilja-perunapellot