Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Poronhoito saa väistyä  (Luettu 8409 kertaa)

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Poronhoito saa väistyä
HEino on nyt ymmärtänyt asian kokonaan väärin.
Porotalous maksaa veroa ihan samojen periaatteiden mukaan kuin muutkin. Ei ole verottamattomia tuloja.
Maatalousveroilmoitus tulee lisäksi monelle koska maatalouden tuloiksi luetaan muut tuet paitsi porotuki.
Tuloista vähennetään menot, se on periaate myös porotaloudessa.
Olenko ymmärtänyt oikein, että verotus tapahtuu lukuporojen mukaan Heinon esittämällä tavalla ja sitten porojen eläinkohtainen tuki, 28,50 euroa eläimeltä maksetaan todellisen eläinmäärän mukaan?

Onkos petoeläinvahinkojuttua sovitettu "viralliseen" poromäärään ja viralliseen petotiheyteen? Vahinkokorvaus on arviolta 3 euroa tuotettua kiloa kohti.

Tuohon ensimmäeseen en ossaa sannoa, mutta en ihmettelisi yhtää jos eri luvut oesi hakemuksessa ku verottajalle. Se on muutennii meleko hatustavejettyö koko touhu. Ja olikohan se vielä niin että hirvaat onpaliskunnan luvussa, että kukapa niitä selevittäsi, ei aenaskaa poromiehet tuu sanomaan.

Petokorvaus on 1-3kertainen elikon liha-arvoon nähen, eli siinä 10 hujakoella kilo ja siihen kertoimet. Sitte on nämä huppaeluporot, niistä saa 3000 euroa jos onnistuu työntämään auton alle taekka pevon suuhun. Luulisin että matkaeluporroesta ei ykskää mee teuraaksi em. syystä johtuen.

Ja sitte on vielä nämä kilipa-ajoporot, niijjen kolari-ja petokorvaus on vielä isompi. En tiijä onko assie tosi, mutta yks tuttu sano saaneeesa auton alle jääneestä juoksijasta valtiolta 8 tonnie. Nuista(kaa) ei mee verroa. Tuo porokohtaenen puhastuotto, siis se verotusperuste, on huomattavan palajo korkeampi siellä missä tapahtuu palajo porokolareita ja petovahinkoja. Maenittakkoon vielä että näläkään ynnä vanhuuteen kuolleetki porot lasketaan nuista  jompaan kumpaan

Verohomasta pääsee melekolaella sekkeille, kun lukasoo tuon linkittämäni julukasun

  No sittehän tuo porotouhu siellä Lapissa on ihan yhtä paljon itsestää, kun tää muukin. Lihamullikalle maksettava tuki semmonen, että sillä sais Argentiinasta saman kilomäärän puhasta sisäfilettä.😁😀
  Se 8 miljardia aluetukea vuosittain, koko Suomen asuttunapitämiseen, taitaa olla pahasti alakanttiin. 😁😀

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9258
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: Poronhoito saa väistyä
Lukasin tässä jostaki nettijulukasusta että porotallouvven puhas tuotto Suomessa on jotakuinnii 5 milijoonaa euroa, ja porojon aiheuttamat vahingot siellä 20 milijoonan hujakoella
Elämä on parasta kometiijjaa

Minä lukasin jostakin että porotallouvella mennee hyvin , varsinkin norjassa ja ruotsissa. Tavaraa ei tuli niin paljon, kuin kysyntää olisi.

https://www.luke.fi/uutiset/poronlihan-tuottaminen-maksaa-maltaita/

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9258
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: Poronhoito saa väistyä
Norjassa ja ruotsissa se onki rajattu vaen saamelaesaluveille,
Elämä on parasta kometiijjaa

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26199
  • vastustan
Vs: Poronhoito saa väistyä
HEino on nyt ymmärtänyt asian kokonaan väärin.
Porotalous maksaa veroa ihan samojen periaatteiden mukaan kuin muutkin. Ei ole verottamattomia tuloja.
Maatalousveroilmoitus tulee lisäksi monelle koska maatalouden tuloiksi luetaan muut tuet paitsi porotuki.
Tuloista vähennetään menot, se on periaate myös porotaloudessa.
Olenko ymmärtänyt oikein, että verotus tapahtuu lukuporojen mukaan Heinon esittämällä tavalla ja sitten porojen eläinkohtainen tuki, 28,50 euroa eläimeltä maksetaan todellisen eläinmäärän mukaan?

Onkos petoeläinvahinkojuttua sovitettu "viralliseen" poromäärään ja viralliseen petotiheyteen? Vahinkokorvaus on arviolta 3 euroa tuotettua kiloa kohti.

Tuohon ensimmäeseen en ossaa sannoa, mutta en ihmettelisi yhtää jos eri luvut oesi hakemuksessa ku verottajalle. Se on muutennii meleko hatustavejettyö koko touhu. Ja olikohan se vielä niin että hirvaat onpaliskunnan luvussa, että kukapa niitä selevittäsi, ei aenaskaa poromiehet tuu sanomaan.

Petokorvaus on 1-3kertainen elikon liha-arvoon nähen, eli siinä 10 hujakoella kilo ja siihen kertoimet. Sitte on nämä huppaeluporot, niistä saa 3000 euroa jos onnistuu työntämään auton alle taekka pevon suuhun. Luulisin että matkaeluporroesta ei ykskää mee teuraaksi em. syystä johtuen.

Ja sitte on vielä nämä kilipa-ajoporot, niijjen kolari-ja petokorvaus on vielä isompi. En tiijä onko assie tosi, mutta yks tuttu sano saaneeesa auton alle jääneestä juoksijasta valtiolta 8 tonnie. Nuista(kaa) ei mee verroa. Tuo porokohtaenen puhastuotto, siis se verotusperuste, on huomattavan palajo korkeampi siellä missä tapahtuu palajo porokolareita ja petovahinkoja. Maenittakkoon vielä että näläkään ynnä vanhuuteen kuolleetki porot lasketaan nuista  jompaan kumpaan

Verohomasta pääsee melekolaella sekkeille, kun lukasoo tuon linkittämäni julukasun

  No sittehän tuo porotouhu siellä Lapissa on ihan yhtä paljon itsestää, kun tää muukin. Lihamullikalle maksettava tuki semmonen, että sillä sais Argentiinasta saman kilomäärän puhasta sisäfilettä.😁😀
  Se 8 miljardia aluetukea vuosittain, koko Suomen asuttunapitämiseen, taitaa olla pahasti alakanttiin. 😁😀
veeti ja eemelihän on jo pitkään kuvitelleet olevansa uusimaalaisia veronmaksajia ja nyt sepeteuskin on muuttamassa tuonne seudulle :) ;) :D :D
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

82-90

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4962
  • vasikoita ottoo kualiin
Vs: Poronhoito saa väistyä
ompas tiällä akronetissä kova poru.  ::) ::) ::)

Minäkin olin 25 vuotta sitten sitä mieltä, että kaikki tyhmyys asuu hesassa. Sitten viisastuin. 😁😀

Heino Leino

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9258
  • Joka kalalle haesoo, se akkasa elättää...
Vs: Poronhoito saa väistyä
Tämänpäiväsessä lapin kansassa juttuo porojen petokorvauksista, oekeen nimilistan kans. Suurin korvausten saaja on saanu vuonna 2015 noen 70 000 euroa puhtaana kätteen
Elämä on parasta kometiijjaa

navettapiika

  • Vieras
Vs: Poronhoito saa väistyä
Kannattas ruveta kasvattamaan niitä petoja.

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: Poronhoito saa väistyä
Lapissa vaikeutetaan perinteistä poronhoitoa, tilalle on tullut lehmälaumat.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/poroista-riitt%C3%A4%C3%A4-harmia-nurmille-200-p%C3%A4inen-lauma-pellolla-ennen-rehuntekoa-ja-sen-aikana-se-on-kyll%C3%A4-harmillista-1.180406
Uppista...
Siis mikä se nyt vaikeuttaa poronhoitoa, lantalaisten perässään vetämät lehemät vaiko luontaiset pedot? Valitse vain yksi.
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: Poronhoito saa väistyä
Tämänpäiväsessä lapin kansassa juttuo porojen petokorvauksista, oekeen nimilistan kans. Suurin korvausten saaja on saanu vuonna 2015 noen 70 000 euroa puhtaana kätteen

Aika kalliiksi tulee noiden petojen elättäminen. Ei ole korvausten saajan vika.

kantola

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27223
  • Ut sementem feeceris, ita metes.
Vs: Poronhoito saa väistyä
Nimenomaan, sitä korvausten saajaahan tässä juuri tarvitaan, muuten ei olisi kenelle petorahoja maksaa eikä pedoilla ruokaa.
Ketju katkeaa jos yksi lenkki puuttuu.
Yllä oleva materiaali on laadittu vain informatiivisessa tarkoituksessa, eikä siinä mainittuja seikkoja ole tarkoitettu ohjeeksi tai neuvoksi.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65864
Vs: Poronhoito saa väistyä
ja heikoin lenkki antaa periks.     mutta kiva kun immeiset saapi touhuta jopa tuollakii elääkseen.    iha kun nuo eräät siellä hesassaan.

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
Vs: Poronhoito saa väistyä
Tämänpäiväsessä lapin kansassa juttuo porojen petokorvauksista, oekeen nimilistan kans. Suurin korvausten saaja on saanu vuonna 2015 noen 70 000 euroa puhtaana kätteen

Aika kalliiksi tulee noiden petojen elättäminen. Ei ole korvausten saajan vika.

Tizzikoittajalta saa sentään maitua ja juustua tuolla 70k€, mutta poromiehiltä ei saa edes raatoa!
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65864
Vs: Poronhoito saa väistyä
oisko niitä sarvia siellä?