Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Taas oiva huomio Mopomieheltä  (Luettu 4655 kertaa)

ilkka

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2710
Vs: Taas oiva huomio Mopomieheltä

Noin ajattelee kansa joka olettaa olevansa Jumalan valittu.

Kun uhoat niin yrittämisestä ja työn teosta, kaikki tuet kolmeksi vuodeksi pois, kaikilta tasapuolisesti, sopii mulle sopiiko sulle.
Ajatus on oikein mielenkiintoinen ja vähintään tutkimisen arvoinen. Kokeilukin saattaisi olla kokeilemisen arvoinen. Yleensäottaen ruikuttajat ovat niitä, joilla henkilökohtaisesti jokin asia on pielessä ja jos Eetua vertaa Veetiin, voidaan päätellä, että Veeti kuitenkin on tasapainossa.

Sitten Veetin tuloihin. Omien puheiden mukaan puhtaana 8000 tekemättä mitään. Mistähän ne ovat peräisin ja kuka ne rahat lopulta on hankkinut?
Maataloustuet valuvat suoraan kaupan kassaan ja kaupat rakentavat miljoonahalleja tulorahoituksella. Suomessa  maksetaan asumistukea noin 2 mrd, joka puolestaan valuu vuokranantajien taskuun.  Suomessa on paljon työllistäviä aloja, jotka suvereenisti ovat vierastyöläisten hallinnassa. Samaan aikaan samalla alalla ja samalla seudulla on työttömyyttä ja työvoimapula. Arvaappas, millä nämä työtävieroksuvat elävät ja minne niiden asumistuella maksamat vuokrat menevät?

Suomessa on noin 50000 maatilaa, joka ei suoraan kerro sen työllistävyyttä. Moni tila työllistää useita, mutta lukumäärältään suuri osa ei työllistä itseäänkään. Luulen, että eniten viljelijöiksi itseään kutusuvia asuu Helsingissä. Elintarviketeollisuus työllistää 300000 ihmistä ja ainakin osa maataloustuista valuu heidän palkanmaksuun. Outoa, ettei demarit puolusta maataloutta tuonkaan enempää, tosin ajaa maaseudun asiaa enemmän kuin kokkareet.

Pohjoinen tuotantotuki lienee ainoa tukimuoto, jossa maksettu tuki antaa jonkinlaista vastiketta. Tuessa on toki vääristymiä, mutta enemmän vääristymiä lienee niissä tukimuodoissa, jotka eivät edellytä tuotantoa ja näihin voi laskea kaikki muut tukimuodot. Lopulta vääristyneiden tukien nauttijoita esimerkiksi Puolangalla on vähemmän kuin kädessä sormia. Paljonkko etelässä on hömpän, ympäristönurmien ja luomun korkeita tukia nauttivia, jotka eivät tee juuri mitään tukien saamisen eteen?
[/color]

Jos "etelässä" maksettaisiin samalla tavalla tuotantomääriin sidottua tukea kuin pohjoisessa, niin varmasti täällä tuotettaisiin "virmat tukkoon".

"mutta tuota en vain ymmärrä että MIKSI EI etelä, kun kaikki parhaat edellytykset tuottaa kaikkea määrättömästi, tuota virmoja tukkooon jolloin ei todella haluja enää hankkia niitä tuotteita pohjoisesta...  "(oksa)

Täällä ei makseta tuotantomääristä mitään lisää, on pakko laskea tuotannon kannattavuutta.

Olen varma että, sekä suuri ajattelija,että oksa muuttaisivat tuotantotapojaan ja -määriä, mikäli tuotantomäärään sidottu tuki poistettaisiin.

Viimeksi muokattu: 02.03.17 - klo:08:17 kirjoittanut ilkka

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 72968
Vs: Taas oiva huomio Mopomieheltä
mutta olihan se "tapa talonpoika päivässä"   voimissa ennen eytä... ja miksi silloin niiiiin moni etelän viljelijä lopetti tuottamisen?        pelostako?

                       mutta miksi ekonomistit jopa ylessä kertovat että suuri on kaunista ja tuotantoa lisäämällä pienennetään kustannuksia?   eikös kolmesataa nautaa tuota enemmän kuin 100 ?            pohosessa ei onnistu yli 200 lehmän navetat kun pelto loppuu...

+200

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4637
  • Paalauksen iloa
Vs: Taas oiva huomio Mopomieheltä

Noin ajattelee kansa joka olettaa olevansa Jumalan valittu.

Kun uhoat niin yrittämisestä ja työn teosta, kaikki tuet kolmeksi vuodeksi pois, kaikilta tasapuolisesti, sopii mulle sopiiko sulle.
Ajatus on oikein mielenkiintoinen ja vähintään tutkimisen arvoinen. Kokeilukin saattaisi olla kokeilemisen arvoinen. Yleensäottaen ruikuttajat ovat niitä, joilla henkilökohtaisesti jokin asia on pielessä ja jos Eetua vertaa Veetiin, voidaan päätellä, että Veeti kuitenkin on tasapainossa.

Sitten Veetin tuloihin. Omien puheiden mukaan puhtaana 8000 tekemättä mitään. Mistähän ne ovat peräisin ja kuka ne rahat lopulta on hankkinut?
Maataloustuet valuvat suoraan kaupan kassaan ja kaupat rakentavat miljoonahalleja tulorahoituksella. Suomessa  maksetaan asumistukea noin 2 mrd, joka puolestaan valuu vuokranantajien taskuun.  Suomessa on paljon työllistäviä aloja, jotka suvereenisti ovat vierastyöläisten hallinnassa. Samaan aikaan samalla alalla ja samalla seudulla on työttömyyttä ja työvoimapula. Arvaappas, millä nämä työtävieroksuvat elävät ja minne niiden asumistuella maksamat vuokrat menevät?

Suomessa on noin 50000 maatilaa, joka ei suoraan kerro sen työllistävyyttä. Moni tila työllistää useita, mutta lukumäärältään suuri osa ei työllistä itseäänkään. Luulen, että eniten viljelijöiksi itseään kutusuvia asuu Helsingissä. Elintarviketeollisuus työllistää 300000 ihmistä ja ainakin osa maataloustuista valuu heidän palkanmaksuun. Outoa, ettei demarit puolusta maataloutta tuonkaan enempää, tosin ajaa maaseudun asiaa enemmän kuin kokkareet.

Pohjoinen tuotantotuki lienee ainoa tukimuoto, jossa maksettu tuki antaa jonkinlaista vastiketta. Tuessa on toki vääristymiä, mutta enemmän vääristymiä lienee niissä tukimuodoissa, jotka eivät edellytä tuotantoa ja näihin voi laskea kaikki muut tukimuodot. Lopulta vääristyneiden tukien nauttijoita esimerkiksi Puolangalla on vähemmän kuin kädessä sormia. Paljonkko etelässä on hömpän, ympäristönurmien ja luomun korkeita tukia nauttivia, jotka eivät tee juuri mitään tukien saamisen eteen?
[/color]

Jos "etelässä" maksettaisiin samalla tavalla tuotantomääriin sidottua tukea kuin pohjoisessa, niin varmasti täällä tuotettaisiin "virmat tukkoon".

"mutta tuota en vain ymmärrä että MIKSI EI etelä, kun kaikki parhaat edellytykset tuottaa kaikkea määrättömästi, tuota virmoja tukkooon jolloin ei todella haluja enää hankkia niitä tuotteita pohjoisesta...  "(oksa)

Täällä ei makseta tuotantomääristä mitään lisää, on pakko laskea tuotannon kannattavuutta.

Olen varma että, sekä suuri ajattelija,että oksa muuttaisivat tuotantotapojaan ja -määriä, mikäli tuotantomäärään sidottu tuki poistettaisiin.
Tuo ero on ainakin c1 vs ab,niin pieni ettei vaikuttaisi tuotantotapoihin millään lailla.

ilkka

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2710
Vs: Taas oiva huomio Mopomieheltä
mutta olihan se "tapa talonpoika päivässä"   voimissa ennen eytä... ja miksi silloin niiiiin moni etelän viljelijä lopetti tuottamisen?        pelostako?

                       mutta miksi ekonomistit jopa ylessä kertovat että suuri on kaunista ja tuotantoa lisäämällä pienennetään kustannuksia?   eikös kolmesataa nautaa tuota enemmän kuin 100 ?            pohosessa ei onnistu yli 200 lehmän navetat kun pelto loppuu..

Juu, 300 sataa nautaa tuottaa kolminkertaisen tappion 100 nautaan nähden. Samalla kun lisäinvestointi-kustannukset pitäisi saada kuoletettua.

Miksi pohjoisessa pitäisi tehdä 200 lehmän navetoita jollei ole peltoa. Siksikö että siellä maksetaan tuotantomäärään siottua tukea?

Viimeksi muokattu: 02.03.17 - klo:08:33 kirjoittanut ilkka

ilkka

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2710
Vs: Taas oiva huomio Mopomieheltä
"Tuo ero on ainakin c1 vs ab,niin pieni ettei vaikuttaisi tuotantotapoihin millään lailla."Vastaus #17 : tänään kello 08:22 (+200)

Mitä tukea tarkoitat ?

Hervast

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9944
  • Backpack rap crap, yap-yap yackety-yack
Vs: Taas oiva huomio Mopomieheltä
Ylläpito taitaa olla etelästä, kun ei ymmärrä ulostaa Eemeliä rauhoittumaan..

et ole varmasti ainoa joka asian eteen jotain tekee, mutta mutta.
Ainut peruste ei taida olla jos nostaa ikäviä asioita esille.

En mene koskaan henkilökohtaisuuksiin mitä kepuluuseri tekee aina kun faktat loppuvat, siis usein.
Sinä kohdistatkin vihapuheesi koko ammattiryhmään ja tiettyyn alueeseen. Tuosta voisi olla jo montaa mieltä, jos täällä asuisi oikeasti vain lappalaisia tulisi tuosta jo suoraa rasismia.

Ja juutalaisillakin voisi olla sanomista siihen että rehtejä c-tukialueen maaseutuyrittäjiä tituleerataan Jumalan valituksi kansaksi 😀
A hot blonde and a hot brunette, that was all the diversity we needed back in the 90's

+200

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4637
  • Paalauksen iloa
Vs: Taas oiva huomio Mopomieheltä
"Tuo ero on ainakin c1 vs ab,niin pieni ettei vaikuttaisi tuotantotapoihin millään lailla."Vastaus #17 : tänään kello 08:22 (+200)

Mitä tukea tarkoitat ?
Maito/peltotuet kokonaisuudessaan.

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Vs: Taas oiva huomio Mopomieheltä
Ylläpito taitaa olla etelästä, kun ei ymmärrä ulostaa Eemeliä rauhoittumaan..
'
.. että sensuuria kehiin.

ilkka

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2710
Vs: Taas oiva huomio Mopomieheltä
"Tuo ero on ainakin c1 vs ab,niin pieni ettei vaikuttaisi tuotantotapoihin millään lailla."Vastaus #17 : tänään kello 08:22 (+200)

Mitä tukea tarkoitat ?
Maito/peltotuet kokonaisuudessaan.

2016 rehuvilja,nurmi,yms    AB 583 €/ha, C1 578 €/ha  ---> erotus 5 €/ha, 200 ha = 1000 € C1 tappioksi

Lypsylehmäpalkkio AB 533 € ---> 200 lehmää = 106 600 € C1 tappioksi

Pohjoinen tuotantomäärään sidottu tuki 0,071 €/litra ----> 200 lehmää...2 000 000 litraa = 142 000 € AB tappioksi

Samanlaiset tilat, tukien erotus 34 400 € AB tappioksi.

Mulle ainakin 34 400 euroa on paljon rahaa. Toki tuo summa on vähemmän kuin suomalaisen keski-vuosi palkka.

http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/yrittaja/art-2000005106481.html

"– Maatalousyrittäjälle jäi omaksi palkaksi keskimäärin 14 000 euroa tuet mukaan laskettuna. Isoilla kotieläintiloilla summa voi olla suurempi ja taas viljatilalla reippaasti pienempi, noin 3 000 euroa. Heikoimmillaan käteen ei jää mitään.

Laskeppa Tuo sama oikeilla luvuilla.Esim keskituotoksen ollessa noin 8000

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer

Huh... vieläkö alalla on tiloja joiden tuotos voi olla noin matala. Jossain vanhoissa historiankirjoissa taitaa olla tuollaisia lukuja?
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Mikähän mahtaa olla koko suomen lehmien keskituotos :-\

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 24051
Vs: Taas oiva huomio Mopomieheltä
No koittakaa nyt päättää ensin onko täällä navetoita vai puuhaloita.

En edes tiedä, mutta 70% maitotiloistahan tekee tappiota. Olisiko syynä just se, että maitoa ei tule tarpeeksi  :-\
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 24051
Vs: Taas oiva huomio Mopomieheltä
No jos ne tukieurot vaihtais kympin seteleiksi ja syöttäis niitä, auttaisiko.