Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Sianlihantuotannon tila  (Luettu 3632 kertaa)

PG

  • Vieras
Sianlihantuotannon tila
Uusimman Maaseudun Tulevaisuuden lihamarkkinakatsauksen mukaan Suomessa tuotettiin sianlihaa vuonna 2008 alustavan arvion  mukaan 216,2 miljoonaa kiloa, tämä on kaikkien aikojen suurin lukema, kasvua edelliseen vuoteen verrattuna 3 milj. kiloa.
Kulutus viime vuonna oli 188,4 milj. kiloa ja kasvua edelliseen vuoteen verrattuna +3%. Sianlihaa vietiin ennätysmäiset 53,5 milj. kiloa ja tuotiin 22,5 milj. kiloa.

Tuontimäärä on siis loppujen lopuksi aika pieni, vaikka täälläkin käytiin viime vuonna kovaa ja paheksuvaa keskustelua tuonnista.

Olen  itse sianlihan tuottaja pienessä mittakaavassa. Yritän suhtautua tähän alaan ja sitä koskeviin asioihin kiihkottomasti, ja mahdollisimman objektiivisesti. Minulla on niin pieni sika omassa ojassa (kulunutta oma-lehmä-ojassa-vertausta siis hieman soveltaen) että ei ole tarvetta kovin kiihkeisiin puolustuasemiin linnoittautua, varsinkin kun on suunnitelmissa tarttua rakennemuutoskorvaukseen ja lopettaa siankasvatus tänä- tai viimeistään ensi vuonna.

Kun sikaväki keskustelee alan näkymistä, niin yllä olevista luvuista voi päätellä, että ei ole suurempaa hätää tällä tuotannon alalla Suomessa ainakaan lähivuosina, meillä on omavaraisuusaste tällä hetkellä siis 114% sianlihassa, ja on vaikea vaatia ainakaan lisärahaa sianlihan tuotannolle, saatikka edes investointituille, tuotanto voi reippaasti pudota, ja silti olisimme vielä omavaraisia.
EU voi mainiosti tarttua näihin lukemiin, ja onhan selvää, että mitään tukia on vaikea puolustella, kun tuotetaan yli oman tarpeen, ja vientiin menee runsaasti lihaa joka on tuotettu tuen avulla.

Ylituotanto sinänsä ei ole mikään rikos ja paheksuttava asia, ellei sitä olisi saatu aikaan nimenomaan kansallisen tuen avulla, kuten nyt on tapahtunut.

Sikatuotannon C-alueen tukileikkauksien torjumista on vaikea puolustella millään järkiperäisillä argumenteilla, koska siellä on tuotanto lisääntynyt EU-aikaa edeltävältä ajalta, ja se on tapahtunut nimenomaan tuen ansiosta, vaikka tuen piti olla säilyttävää tukea, ei tuotantoa lisäävää tukea.

Tuotannon lisääntyminen on tapahtunut  aika paljon teollisuuden johdattamana, jopa niin, että teollisuuskin kuvitteli  että 141-tuki olisi pysyvää tukea, ja siksi teollisuus on vuosien saatossa kannustanut etelä-Suomen tuottajia lisäämään tuotantoa.

Toki tilanne voi muuttua  vuoteen 2013 mennessä, mutta kuten todettua, on tuotannossa varaa siihen että se laskee, eli vaikka iso joukko tuottajia lopettaisikin, niin silti pysymme vielä mukavasti  omavaraisina.

Ja kun todennäköisimmin tuo tuotannon väheneminen tapahtuu etelä-suomessa ,niin kannataa siellä C-alueellakin hillitä sitä porsastuotantoa, sillä porsaille ei yksinkertaisesti ole markkinoita, kun AB-alueella lihasikaloita laitetaan kiinni.  Eikä lisätuotannollekkaan saa enää tukia.

Viimeksi muokattu: 26.01.09 - klo:13:24 kirjoittanut PG

jopihopi

  • Vieras
Vs: Sianlihantuotannon tila
tukiahan maksetaan vain liittymisvuotta vastaavelle määrälle ja loput on tuetonta. Myös c-alueen pysyviksi luvattujen sikatukien tasoa on puodettu merkittävästi vastoin liittymissopimusta, toisin kuin nautapuolella.

Ja tukien (laiton) irroittaminen johtaa siihen että muutaman vuoden kuluessa (tuotannon yhä keskittyessä) yhä pienempi osa tuotannosta on tuettua.

Viimeksi muokattu: 26.01.09 - klo:13:29 kirjoittanut jopihopi

PG

  • Vieras
Vs: Sianlihantuotannon tila
tukiahan maksetaan vain liittymisvuotta vastaavelle määrälle ja loput on tuetonta. Myös c-alueen pysyviksi luvattujen sikatukien tasoa on puodettu merkittävästi vastoin liittymissopimusta, toisin kuin nautapuolella.

Ja tukien (laiton) irroittaminen johtaa siihen että muutaman vuoden kuluessa (tuotannon yhä keskittyessä) yhä pienempi osa tuotannosta on tuettua.

Ainakin EU-aika on opettanut sen, että omia investointeja ja muita tekemisiä ei kannata liikaa rakentaa poliitikkojen  joskus vuosia sitten tekemien sopimusten varaan.

Poliitikot vaihtuvat, virkamiehet vaihtuvat ja niiden mukana tulkinnat, mitkään sopimukset ei ole edes tarkoitettu ikuisiksi, myöhempien aikojen poliitikot ja virkamiehet voivat pyyhkiä pyllynsä edellisten tekemillä sopimuksilla.

Talojussi

EU-aika on opettanut, että liittymisneuvotteluihin ei olisi pitänyt lähettää juristeja, jotka eivät ymmärtäneet, että kaikki mitä on kahvipöydässä suullisesti oli so*****, olisi pitänyt kirjata myös liittymissopimukseen.

Koitan tässä siis sanoa, että maatalouteen liittyy markkinariskien lisäksi aina myös poliittinen riski, vai olisiko parempi nimitys tukiriski, joka voi joskus olla jopa  suurempi riski kuin markkinariskit, jotka on jopa paremmin ennustettavissa, kuin tukiriskit, onhan tästä ollut esimerkkejä koko EU-jäsenyyden ajan, ei tukirintamalla mikään ole pysyvää. Eli jälkiviisauttahan tämä on, mutta on naiivia kuvitella että se, mikä kerran on so*****, pysyy voimassa maailman tappiin asti.

Viimeksi muokattu: 26.01.09 - klo:13:46 kirjoittanut PG

JakkeJäyhä

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 678
Vs: Sianlihantuotannon tila
PGll:ä mielestäni erittäin hyvä analyysi tilanteesta. Suurimmasta osasta samaa mieltä. Teurastamojen roolista tekisi mieleni sanoa muutama sana lisääkin ihan tukialueesta ja teurastamosta riippumatta... Myös johtopäätökset tuotannon kasvusta ja tukimääristä ja tarvittavista toimenpiteistä noudattelevat pitkälti omaa kantaani.

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Sianlihantuotannon tila
Mukava, että joku välillä puhuu asiaakin ja ilman tyhjänpäiväistä fanaattisuutta, itsekkin lueskelin maaseudun tulevaisuudesta kyseisen jutun.

Ehkä sikapuoli ei tuotantosuuntana vielä ole senkummemassa jamassa, kuin muutkaan tuotantosuunnat on, se vain tämä hetkellinen ylituotanto Euroopassa sotki hintoja joksikin aikaa ...

Sepedeus

  • Vieras
Lisää läskiä

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1637581

JakkeJäyhä

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 678
Vs: Sianlihantuotannon tila
Mukava, että joku välillä puhuu asiaakin ja ilman tyhjänpäiväistä fanaattisuutta, itsekkin lueskelin maaseudun tulevaisuudesta kyseisen jutun.

Ehkä sikapuoli ei tuotantosuuntana vielä ole senkummemassa jamassa, kuin muutkaan tuotantosuunnat on, se vain tämä hetkellinen ylituotanto Euroopassa sotki hintoja joksikin aikaa ...

Huomasit varmaan että PG tuossa oli sitä mieltä että C-alueen sikatukia pitää leikata? Hän taisi diplomaattisen viisaasti jättää leikkaustavan ja leikkausmäärän sanomatta ja kaikki lukijat olettavat että nyt tiedossa olevat leikkaukset olisivat tarpeeksi? Itse sitä mieltä että sama leikkaus täysimääräisesti C-alueelle kuin AB-alueelle jotta päätuotantoalueet suomessa eivät joudu eriarvoiseen asemaan. Minkä kaikki jo varmaan tiesivätkin...

Sain itse lehden käsiini vasta äsken ja luin tuon jutun ja taulukot ja muut ja mitä taas tilanteeseen muuten tulee niin huomasitte varmaan että Saksa - Ruotsi - Tanska kaikissa ollaan laskusuunnassa. Saksan termiinit tuntuvat elävän omaa elämäänsä koska ne ovat mielestäni jo puoli vuotta olleet korkeammat kuin toteutuneet hinnat? Täällä tuottajahinta on toistaiseksi vähän korkeampi mutta kunhan seuraavat neuvottelukierrokset kaupan kanssa ovat edessä niin kaikki arvannevat mikä on todennäköisin suunta? Kun lisäksi tähän huomioidaan ainakin toisen teurastamon ilmeisesti aika kuralla oleva talous niin jos kauppa pistää kovan kovaa vastaan niin tuottajahinnassa "on laskupaineita" kuten kuluneehko sanonta lienee?

Viimeksi muokattu: 26.01.09 - klo:15:58 kirjoittanut JakkeJäyhä

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Sianlihantuotannon tila
Mukava, että joku välillä puhuu asiaakin ja ilman tyhjänpäiväistä fanaattisuutta, itsekkin lueskelin maaseudun tulevaisuudesta kyseisen jutun.

Ehkä sikapuoli ei tuotantosuuntana vielä ole senkummemassa jamassa, kuin muutkaan tuotantosuunnat on, se vain tämä hetkellinen ylituotanto Euroopassa sotki hintoja joksikin aikaa ...

Huomasit varmaan että PG tuossa oli sitä mieltä että C-alueen sikatukia pitää leikata? Hän taisi diplomaattisen viisaasti jättää leikkaustavan ja leikkausmäärän sanomatta ja kaikki lukijat olettavat että nyt tiedossa olevat leikkaukset olisivat tarpeeksi? Itse sitä mieltä että sama leikkaus täysimääräisesti C-alueelle kuin AB-alueelle jotta päätuotantoalueet suomessa eivät joudu eriarvoiseen asemaan. Minkä kaikki jo varmaan tiesivätkin...

Sain itse lehden käsiini vasta äsken ja kuin tuon jutun ja taulukot ja muut ja mitä taas tilanteeseen muuten tulee niin huomasitte varmaan että Saksa - Ruotsi - Tanska kaikissa ollaan laskusuunnassa. Saksan termiinit tuntuvat elävän omaa elämäänsä koska ne ovat mielestäni jo puoli vuotta olleet korkeammat kuin toteutuneet hinnat? Täällä tuottajahinta on toistaiseksi vähän korkeampi mutta kunhan seuraavat neuvottelukierrokset kaupan kanssa ovat edessä niin kaikki arvannevat mikä on todennäköisin suunta? Kun lisäksi tähän huomioidaan ainakin toisen teurastamon ilmeisesti aika kuralla oleva talous niin jos kauppa pistää kovan kovaa vastaan niin tuottajahinnassa "on laskupaineita" kuten kuluneehko sanonta lienee?

Itse olen seuraillut noita hintoja kanssa ....
Kiinnostaisi tietää, kun Suomen hinnasta puhutaan laatulisien kanssa, niin onko muissa maissa vastaava järjestelmä ...
Toinen asia mitä olen ihmetellyt, on tämä sonneilla O hinta, mikähän on O luokitellun hinnan osuus muissa maissa, vai tuleeko naudanliha pihvilihatiloilta muualla Euroopassa ja mikä on sen hinta ????

maatyolainen

  • Vieras
Vs: Sianlihantuotannon tila
Joskus jotain järkevääkin täällä , siis tuo peeegeen aloitus.
Vienti yli 50 milj kg !
Teitääkö joku vientituesta tässä yhteydessä , nimittäin entistä hurjemmaksi menee jos tuohon käytetty vientitukea.

Sianlihanvientituessa on kyllä sellainen ehto, ettei sitä saa käyttää muuhun kuin sianlihan vientiin ...
Joten jos sitä on käytetty johonkin muuhun kuin sianlihan vientiin, niin sitten se vasta hurjaksi menee ...

H Hehtolitra

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2569
Vs: Sianlihantuotannon tila
Uusimman Maaseudun Tulevaisuuden lihamarkkinakatsauksen mukaan Suomessa tuotettiin sianlihaa vuonna 2008 alustavan arvion  mukaan 216,2 miljoonaa kiloa, tämä on kaikkien aikojen suurin lukema, kasvua edelliseen vuoteen verrattuna 3 milj. kiloa.
Kulutus viime vuonna oli 188,4 milj. kiloa ja kasvua edelliseen vuoteen verrattuna +3%. Sianlihaa vietiin ennätysmäiset 53,5 milj. kiloa ja tuotiin 22,5 milj. kiloa.

Tuontimäärä on siis loppujen lopuksi aika pieni, vaikka täälläkin käytiin viime vuonna kovaa ja paheksuvaa keskustelua tuonnista.

Olen  itse sianlihan tuottaja pienessä mittakaavassa. Yritän suhtautua tähän alaan ja sitä koskeviin asioihin kiihkottomasti, ja mahdollisimman objektiivisesti. Minulla on niin pieni sika omassa ojassa (kulunutta oma-lehmä-ojassa-vertausta siis hieman soveltaen) että ei ole tarvetta kovin kiihkeisiin puolustuasemiin linnoittautua, varsinkin kun on suunnitelmissa tarttua rakennemuutoskorvaukseen ja lopettaa siankasvatus tänä- tai viimeistään ensi vuonna.

Kun sikaväki keskustelee alan näkymistä, niin yllä olevista luvuista voi päätellä, että ei ole suurempaa hätää tällä tuotannon alalla Suomessa ainakaan lähivuosina, meillä on omavaraisuusaste tällä hetkellä siis 114% sianlihassa, ja on vaikea vaatia ainakaan lisärahaa sianlihan tuotannolle, saatikka edes investointituille, tuotanto voi reippaasti pudota, ja silti olisimme vielä omavaraisia.
EU voi mainiosti tarttua näihin lukemiin, ja onhan selvää, että mitään tukia on vaikea puolustella, kun tuotetaan yli oman tarpeen, ja vientiin menee runsaasti lihaa joka on tuotettu tuen avulla.

Ylituotanto sinänsä ei ole mikään rikos ja paheksuttava asia, ellei sitä olisi saatu aikaan nimenomaan kansallisen tuen avulla, kuten nyt on tapahtunut.

Sikatuotannon C-alueen tukileikkauksien torjumista on vaikea puolustella millään järkiperäisillä argumenteilla, koska siellä on tuotanto lisääntynyt EU-aikaa edeltävältä ajalta, ja se on tapahtunut nimenomaan tuen ansiosta, vaikka tuen piti olla säilyttävää tukea, ei tuotantoa lisäävää tukea.

Tuotannon lisääntyminen on tapahtunut  aika paljon teollisuuden johdattamana, jopa niin, että teollisuuskin kuvitteli  että 141-tuki olisi pysyvää tukea, ja siksi teollisuus on vuosien saatossa kannustanut etelä-Suomen tuottajia lisäämään tuotantoa.

Toki tilanne voi muuttua  vuoteen 2013 mennessä, mutta kuten todettua, on tuotannossa varaa siihen että se laskee, eli vaikka iso joukko tuottajia lopettaisikin, niin silti pysymme vielä mukavasti  omavaraisina.

Ja kun todennäköisimmin tuo tuotannon väheneminen tapahtuu etelä-suomessa ,niin kannataa siellä C-alueellakin hillitä sitä porsastuotantoa, sillä porsaille ei yksinkertaisesti ole markkinoita, kun AB-alueella lihasikaloita laitetaan kiinni.  Eikä lisätuotannollekkaan saa enää tukia.

Mitähän järkeä tällä kekkulipalstalla on vouhkata sianlihantuotannosta, kun sitä varten oma ammattimiesten
palstakin?.

Ehkä nämä "ammattitaidottomat" haluaa meuhkata täällä, kun ammattimiesten seassa ei oikein kykene ....

Paalinpyörittäjä

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6908

Sähän sen tiedät..