Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe lähiruokaa osuuskuntapohjalta  (Luettu 3600 kertaa)

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 26193
  • vastustan
lähiruokaa osuuskuntapohjalta
yle  puheella oli tänään ohjelma, en alusta asti kuunnellu mutta otaksun että vieraana oli kaksi kokoomuslaista viljelijää etelä-suomesta ja ei kai siellä kepulaisia ole jos veeti ja eemil ei aivan räikeästi valehtele.

närpiön tomaatit heidän mielestään eettisesti  terveemmällä pohjalla kuin epsanjan vastaavat kun kaikki luonnon saastutukset ja ihmisoikeusasiat ja eettiset seikat huomioidaan huomioidaan, korostivat kuitenkin kausiruokien merkitystä, tomaatit kuuluu jättää pois lataselta tammikuussa, sen sijaan maakellarista lanttua ja naurista.

toonen seikka mikä otti korviin oli lähiruuan kauppa tilojen muodostamien osuuskuntien kautta, nimenomaan osuuskuntien kautta siis tilojen muodostamien osuuskuntin, toistas vielä osuuskuntin tapaan valiolaisessa hengessä tuo mahdollisuudet etelän tiloille vaurastumiseen ja pärjäämiseen, ei kokoomuslainen yksin yrittäminen 8) 8) 8) 8)
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

jeep

  • Vieras
Vs: lähiruokaa osuuskuntapohjalta

https://fi.wikipedia.org/wiki/ihmisoikeudet

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65793
Vs: lähiruokaa osuuskuntapohjalta
tuota tuottamista miä olen ihmetelly monta vuotta... eiks joku myy etelässä munia autosta ja ei kanat kerkii munia tilauksia täyteen...   ja lihat menee sitä mukaan kun kerkii potkia sonneja kasvuun...   enemmän menis mut kukaan ei viitti......

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228

Osuuskunta on vanhanaikainen yritysmuoto. Maatilat muuttuvat osakeyhtiöiksi kovaa vauhtia. Näin kertoi ylen uutiset toissapäivänä.

mutta tätäö lähiruokaa merkkinoiva yritys täytyy etelän kokoomuslaisten viljelijöiden mielestä kuitenkin toimia osuuskuntapohjalta valiolaisessa hengessä vaikka ite tila olis pörssissä noteerattu 8) 8) 8) 8)
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8652
  • You're a slave to money then you die
Vs: lähiruokaa osuuskuntapohjalta
Osuuskunnat on järjestään ihan perseestä, miksei hommaa voi tehdä reilusti yrityspohjalta.
Nothing is Something Worth Doing

Muujussi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1685
Vs: lähiruokaa osuuskuntapohjalta
tuota tuottamista miä olen ihmetelly monta vuotta... eiks joku myy etelässä munia autosta ja ei kanat kerkii munia tilauksia täyteen...   ja lihat menee sitä mukaan kun kerkii potkia sonneja kasvuun...   enemmän menis mut kukaan ei viitti......

Viitti ja viitti. Sulla on aina toi että kukaan ei viitti niin siksi homma ei toimi ja tuottoja ei tule.

Pitää muistaa reunaehdot. Jos vaikkapa noita kananmunan autostamyyjiä tulisi kymmenen? Niin kenelle riittäisi leipä? Ei kenellekään. Tunteja kertyisi ja kustannuksia mutta tuotot jäisivät saamatta. Tuollaisen bisnesidean monistaminen ei monesti kannata. Vaikkapa jos kaikki laittaisivat sipulia niin moniko saisi leipänsä. Ei kukaan mutta kaupalla olisi halpaa sipulia...

Samoin tuo lihan suoramyynti. Jos työtunnille laskee hintaa niin voi olla että menee pakkasen puolelle...

Muujussi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1685
Vs: lähiruokaa osuuskuntapohjalta
Osuuskunnat on järjestään ihan perseestä, miksei hommaa voi tehdä reilusti yrityspohjalta.

Koska yritystoiminnassa tuotot ja kustannukset jaetaan todellisten toteutuneiden kustannusten mukaan, ei tasapäistämällä eli kaikki maksaa saman verran ja saa saman hinnan kuten osuuskunnissa. Pistehintoja ei tunneta.

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: lähiruokaa osuuskuntapohjalta
Osuuskunnat on järjestään ihan perseestä, miksei hommaa voi tehdä reilusti yrityspohjalta.

Ainut toimiva osuuskunta on vesiosuuskunta. 😁😀😀😀😀😀😀😀😀

vms1

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6759
  • Pitäisiköhän teksti edes joskus oikolukea.
Vs: lähiruokaa osuuskuntapohjalta
Osuuskunnassa ja osakeyhtiössä on pienoinen ero. Toisessa on tarkoitus tehdä rahaa osuuskunnan jäsenille ja toisessa osakeyhtiön rahoittajille.
Älä usko sitä mitä agrosta luet, mutta muista kertoa se naapurille.

Hyvä jos puoletkaan totta.

Maataloudella on mahdollisuus tulla miljonääriksi.............

jos on miljardööri aloittaessa.

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: lähiruokaa osuuskuntapohjalta
Osuuskunnassa ja osakeyhtiössä on pienoinen ero. Toisessa on tarkoitus tehdä rahaa osuuskunnan jäsenille ja toisessa osakeyhtiön rahoittajille.

Joko sit ymmärrätte ääs ryhmän halpuuttamisen. 😀

Ääs ryhmässä on käyny sellainen pikkuinen floppi. Tuottajan osuuskaupasta on menty kuluttajan osuuskaupaksi eli tarkoitus onkin palvella kuluttajaa eikä tuottajaa.

S kauppa ei ole koskaan ollut tuottajien osuuskauppa. Jotkut vaan on luullu sen niin olevan. S kaupat oli lähes konkurssissa kuten E kauppa, mutta osasivat jättää siipiveikot pois foljyystä. 😀😁🎅😜😃😊

Antidesantti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 19299
  • Tämän foorumin lukeminen ei tee hyvää älykkyydelle
Vs: lähiruokaa osuuskuntapohjalta
Ainut toimiva osuuskunta on vesiosuuskunta.

Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa...     :o
"Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa."

Sepeteus

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 37228
Vs: lähiruokaa osuuskuntapohjalta
Ainut toimiva osuuskunta on vesiosuuskunta.

Lähes kaikki Kuntaliiton vuonna 2007 toteuttamaan kyselytutkimukseen osallistuvat kunnat olivat tukeneet jollain tavalla vesiosuuskuntien toimintaa...     :o

En haluaisi tähän puuttua, mutta kuntien tuki tulee pelkästään suunnitteluun. Kunta jää jokaisesta vesiosuuskunta projektista voitolle.