• Tavallinen aihe

Aihe 2016 tuotostiedot  (Luettu 3616 kertaa)

Maakalle

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 826
2016 tuotostiedot
Tammikuun mittalypsyn tulokset jo tietokannassa. Näköjään laskentakeskuskin saanut kehitystä aikaan, kun vuosiraportitkin päivittyivät heti.

Keskituotos nousi, mutta ei edellisvuoden tahtia. Eli helpot voitot robotin käyttöönotosta saavutettu jo. 10000 pitäisi tälläkin vauhdilla mennä ensi vuonna rikki. Loppuvuodesta maito edullista, koska syötössä oma papu rypsin sijasta. Olisi kannattanut vaikka tuotos olisi pysynyt vakionakin. Meijeriin mennyt pari prosenttia viime vuotta enemmän, ei noussut yhtä paljon kuin keskituotos. Kesällä meni paljon maitoa solujen ja tankkiin lypsetyn antibioottituubin takia viemäriin. Kennoikkunat ajattelin laittaa keväällä ja eiköhän hetken taas riitä tarkkaavaisuuttakin hyvän varoituksen jälkeen.

Ensikoiden tuotos noussut 1300 kiloa. Onnea niille joille päätyivät edellisvuoden lopulla myymäni huonoimmat ylijäämähiehot. Parempi karsia huonot pois etukäteen, eikä kasvattaa kaikkia ahtaudessa vähätuotoksisiksi. Väljemmissä puitteissa saavat olla pidempään umpipuolella kevyemmällä dieetillä ja tottumassa aikuisten puitteisiin ennen poikimista.

Vasikkakuolleisuus vähentynyt, mutta 10% vieläkin matkaa. Vetoan (osin) tarpeettomaan rehellisyyteen, kun olen ilmoittanut kuolleista kaksosista molemmat. Siinä huomaa kehitystä, että Halocurin käyttöönoton jälkeen ripuli kuolinsyynä marginalisoitunut. Vasikkalan koneellinen ilmanvaihto vieläkin idea-asteella, eiköhän sillä tulehduksia saisi alemmas.

Lehmien poistosyissä suurimmat hedelmällisyys, jalkavika ja huonous. Edellisvuonna piti vielä poistaa hiehojakin robottiin sopeutumattomina, ei enää. Mielestäni hyvä mitä suurempi osa poistoista on vaan huonoja, jonka ymmärrän liian alhaisena tuotoksena. Inhottavampi poistaa hyvätuotoksista lehmää jonkun yksittäisen vian, kuten tulehduksen, takia.

Poikimahalvauksia koko vuonna yksi. Pari päivää nosteltu tämän vuoden halvauspotilasta, joten loppuvuosi pitäisikin olla helppoa.

Siemennyksiä per poikiminen noussut kahdesta 2,3:meen. Vähän mysteeri miksi. Loppuvuodesta alkoi tilasiemennys, mutta niistä ei vielä tuloksia.

Mites muilla?

antti-x

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2479
Vs: 2016 tuotostiedot
Jos katsoo 28.12.2016 mittalypsystä 12 kk taaksepäin niin ollaan varmaan aika tarkkaan vuoden tuotostiedoissa kiinni:

Maitoa lähti meijeriin 1375000 litraa, eli 60 000 litraa lisäystä edelliseen vuoteen. Lehmiä 131,4 eli se määrä ei noussut, toivottavasti tänä vuonna.

Tuotosseurannan luvut ovat taas yläkanttiin, 11848kg EKM väittää lehmäkohtaiseksi 12kk tuotokseksi.

Keskipoikimakerta on nyt 2,4 ja varmaan siitä vielä vähän nousee, mutta tuskin kolmeen päästään pitkään aikaan. Siemennyksiä per poikiminen oli 1,66.

Ensikoiden keskituotos jopa laski edellisvuodesta, nyt 10100 ekm, reilu vuosi sitten tuli paljon AY-hiehoa lypsyyn, osa selvästi heikompia, nyt on niiden määrä vähentymässä kovaa vauhtia.


Toivotaan että tänä vuonna saadaan lehmät pysymään terveinä ja määrää vähän nostettua, ja kuluja edelleen karsittua,  tuotostasona nykyinen riittää kyllä.

maidontuottaja

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5521
  • 250k
Vs: 2017 tuotostiedot
On yritetty, aina sitä löytyy parantamista. Tuotos on saatu nyt sinne missä se pitääkin olla, eli 10421 vuonna 2017.  Holstikit meneekin jo yhteentoista mutta nuo kotitarvekäyttöön tarkotetut pudottaa.
Huonostakin asiasta voi löytyä joskus jotain hyvää.

antti-x

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2479
Vs: 2016 tuotostiedot
Vähän tuli tuotokseen takapakkia 2017, tosin vähentämistuet mukaanlukien maititili oli aavistuksen suurempi kuin 2016. Aika tarkkaan 10 000 litraa / lehmä lähti maitoa mejeriin, 4,3 / 3,45 pitoisuuksilla, keskiarvona lehmiä 134, mutta loppuvuonna saatiin määrä hilattua 140 yli ja tavoitteena olisi pitää se siinä paikkeilla. Rehuissa on hyvin valkuaista mutta turhan vähän energiaa, eli kohtuuhintaisella mutta ei kauhean vahvasti lypsättävällä ruokinnalla menään kesään asti. Raatoauto kävi turhan usein, siinä suhteessa pitää ainakin saada parannus, tosin risteyttäminen tuntuisi auttavan asiaa.

Maakalle

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 826
Vs: 2016 tuotostiedot
Tuotoskehitys aavistuksen myös itsellä väärään suuntaan, ei kuitenkaan laskenut alle 2015 tason. Kaikki meni lupaavasti syyssadon syötön aloittamiseen asti, mutta onneksi näytti eilen leikkuriin tulevan siilosta taas osin kevätsatoa. Eiköhän se tästä nopeasti korjaannu.

Aikaisempi murheenkryyni vasikkakuolleisuus puolittui enkä pidä maan keskiarvon tasoa enää järkyttävänä. Huonohan se silti on.

Poistoja hedelmällisyyden takia paljon aikaisempia vähemmän. Tilasiemennys alkaa siinä mielessä puremaan. Siemennyskerrat per tiineys ei parantunut, mutta osin syynä erirotutuplauksien kirjaus luulisin. Useamman eläimen viimeinen-ennen-teurastusta siemennys ollut kerralla kahden eri rodun siemenellä ja aika hyvin tiinehtyvyystuloksin. Jännityksellä nyt seuraillaan miten Brown Swiss, Montbeliard ja Ayshire risteytykset Holstein-karjassa pärjäävät.

Lypsyssä olevien määrä ollut viitisen eläintä alle kapasiteetin. Ainakin keskipoikimakerta ja etenkin elossa olevien elinikäistuotos nousseet, joten toivoa on vaikkei hiehoja hirveästi tulossa.

Tuotosseurannan solut tulleet alas sata yksikköä. Kennoikkunat laitoin kesällä ja kivathan ne ovat olleet hoitajallekin. Samalla osuus maidosta meijeriin jo 96 prosenttia, joka alkaa olla jo lähellä optimia koska vasikat saa täysmaitoa.