Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Ihmisrotujen väliset älykkyysosamääräerot selvitetty  (Luettu 11326 kertaa)

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Fyysiset erot jostain syystä hyväksytään. Mutta nekin vain tietyissä tapauksissa.

Tummaihoinen on vielä jollain tavalla hyväksyttävä. Musta on jo rajoilla. Neekeri ihan kamala. Toisaalta harvemmin valkoihoisia kutsutaan vaikka valkuaisiksi tai valkoisiksi. No joo valkoiset oli niitä lahtareita juu.

Kuitenkin tämä valkoihoisten kutsuminen eri käsitteillä hyväksytään ja rasismikin on vain yksisuuntaista. Tässä suvakit kusevat pahasti jaloilleen.

Hyväksymällä se, että roduista puhuminenkin on kiellettyä tai halveksuttavaa, todistaa sen että juuri silloin myönnetään valkoisen ihmisen olevan maailmanvaltias ja kukkulan kunkku. No, näin äkkiseltään ajateltuna tottahan se on.

Kammoksuttavaa kuitenkin on se, jos aletaan puhua henkisistä kyvyistä, älyllistä kyvyistä yms. Loppujenlopuksi, fyysisesti nämäkin heijastuvat ihmisen sähköisestä koneistosta.
Huonolle käytökselle, rikollisuudelle, vatipäisyydelle yms. etsitään syitä köyhyydestä, sodasta, tai vaikka järkyttävästä merimatkasta. Okei kyllähän sen vähän pistää hermoa kireälle, jos kauppareissulla joka toisella askeleella viheltää.

Toisekseen vedetään siirtomaavallan aikaiset touhut ja traumat. No miksei.

Takavuosina Suomi joutui olemaan eri valtioiden alaisina. Joskus siinä itsenäistymisen jälkeen itänaapuri laittoi kovan kovaa vasten jonkun kerran. Toistaiseksi aina, suuret menetykset kokeneena, Suomi ja sen kansalaiset ovat rakentaneet maan uudestaan. Traumoja sodista ja köyhyydestä on ollut ja on edelleen.

Edellä mainittu tarina Suomesta on totta. Totta myöskin on se, että 90-luvun alussa Somaliasta tuli jengiä Suomeen. Kuinka menee heillä nyt? Onko Somaliassa saatu mitään aikaiseksi paremmista tulevaisuuden suunnitelmista?
Nämä kysymykset kertovat jo aika paljon. Vastauksia voi olla monia, mutta totuutta se ei muuta.

Onko tiettyjen ihmisrotujen tai kansojen yllä joku sairaus, kirous tai muu vastaava apokalyptinen syy sille, että ei vain ole opittu olemaan? Joku näistä sen olla pitää, koska rotueroja ei missään nimessä saa kyseenalaistaa. Siitä voi tulla tuomituksi kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Vai onko ihmisrodun tulevaisuuden kannalta pahin uhka se osapuoli, joka haluaisi pelastaa kaikki maapallon ihmiset.
Miettikääpä sitä.
Varsinkin sinä, suvaitsevaisuutta ihannoiva lukija, joka myrkyttää kansallisia valtioita huonolaatuisella siemenellä.

Meillä on laatuongelmia ihan tarpeeksi omasta takaa.

Hienosti kirjoitettua, analyyttistä ajattelua.

 Tätä tahtoo lisää.  ; ))

Oot sä vaan pelle
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

Opelmies

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15580

Niin me Liomaalaiset ollaan... eiku ei mitään...
It ain't over till the fat lady sings

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Puuhaajien ja hommailijoiden äo:t eivät päätä huimaa 😅

Tai sitä omaa päätä varmaan huimaa vaikeiden asioiden hahmottaminen
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Puuhaajien ja hommailijoiden äo:t eivät päätä huimaa 😅

Tai sitä omaa päätä varmaan huimaa vaikeiden asioiden hahmottaminen

Agronetissäkin on vaan 99.9% sakista idiootteja :'(
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

Puuha-Pete

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7393

Koita nyt edes sinä saada jotain argumentointia/vasta-argumentointia aikaiseksi.

 Myötähäpeän puna alkaa nousta poskilleni kirjoituksiasi lukiessa, kun antisi on tätä tasoa. Missä asioihin liittyvä keskustelu? Missä vasta-argumentit? Ei missään, ei koskaan, kun kirjoituksiasi lukee. Averellin tasoa.
Masu pipi...?...klikkaamalla 5000 euroa ; )) ja mistä Faariin rengas kaikkein halvimmalla? Sarka-museostako? YMPYRÄPUINTIA!!!

Ihan niin kuin minä ja Köntys Sarka-museossa ennustettiinkin!

Mopomies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9480
Mites esim. koirat tai vaikka hevoset. Niitä "jalostetaan" ominaisuuksien mukaisesti.

Ihmiset nähtävästi ovat niin erikoisia elukoita, että mikään ominaisuusvahvuus ei päde ihmiseen. Miksi sitä ei haluta tunnustaa, että jotkut ihmisryhmät ovat "jalostuneet" pitkällä aikavälillä tietynlaisiksi? Lähinnä ympäristön vaikutuksista johtuen.

On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.

Puuha-Pete

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7393
Mites esim. koirat tai vaikka hevoset. Niitä "jalostetaan" ominaisuuksien mukaisesti.

Ihmiset nähtävästi ovat niin erikoisia elukoita, että mikään ominaisuusvahvuus ei päde ihmiseen. Miksi sitä ei haluta tunnustaa, että jotkut ihmisryhmät ovat "jalostuneet" pitkällä aikavälillä tietynlaisiksi? Lähinnä ympäristön vaikutuksista johtuen.

Niinpä.

 Vihervasemmistosuvakit passskat housussa, kun mopomies iskee faktat pöytään.
Masu pipi...?...klikkaamalla 5000 euroa ; )) ja mistä Faariin rengas kaikkein halvimmalla? Sarka-museostako? YMPYRÄPUINTIA!!!

Ihan niin kuin minä ja Köntys Sarka-museossa ennustettiinkin!

42

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8842
  • Israel, lähi idän ainoa demokratia
Puuhaajien ja hommailijoiden äo:t eivät päätä huimaa 😅

Tai sitä omaa päätä varmaan huimaa vaikeiden asioiden hahmottaminen
Tästä tuli jotain mieleeni.
   cría cuervos y te sacarán los ojos

Opelmies

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15580
Puuhaajien ja hommailijoiden äo:t eivät päätä huimaa 😅

Tai sitä omaa päätä varmaan huimaa vaikeiden asioiden hahmottaminen
Tästä tuli jotain mieleeni.

Puuhaajien ja hommailijoiden äo:t eivät päätä huimaa 😅

Tai sitä omaa päätä varmaan huimaa vaikeiden asioiden hahmottaminen

Koita nyt edes sinä saada jotain argumentointia/vasta-argumentointia aikaiseksi.

 Myötähäpeän puna alkaa nousta poskilleni kirjoituksiasi lukiessa, kun antisi on tätä tasoa. Missä asioihin liittyvä keskustelu? Missä vasta-argumentit? Ei missään, ei koskaan, kun kirjoituksiasi lukee. Averellin tasoa.

Jännää et nimenomaan Puuha-Pepe ja 42 tarttuivat tohon kommenttiin.  :-X :-X :-X :-X
It ain't over till the fat lady sings

ana111

  • Vieras
Puuhaajien ja hommailijoiden äo:t eivät päätä huimaa 😅

Tai sitä omaa päätä varmaan huimaa vaikeiden asioiden hahmottaminen

Agronetissäkin on vaan 99.9% sakista idiootteja :'(
valitettavaa on,pilkku,et Apilas kuuluu siihen kastiin😂😂😂

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Puuhaajien ja hommailijoiden äo:t eivät päätä huimaa 😅

Tai sitä omaa päätä varmaan huimaa vaikeiden asioiden hahmottaminen

Agronetissäkin on vaan 99.9% sakista idiootteja :'(
valitettavaa on,pilkku,et Apilas kuuluu siihen kastiin😂😂😂

***** dille
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

ana111

  • Vieras
Ape,parempaa harkintaa kirjoitteluun

Opelmies

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 15580
Puuhaajien ja hommailijoiden äo:t eivät päätä huimaa 😅

Tai sitä omaa päätä varmaan huimaa vaikeiden asioiden hahmottaminen

Agronetissäkin on vaan 99.9% sakista idiootteja :'(
valitettavaa on,pilkku,et Apilas kuuluu siihen kastiin😂😂😂

***** dille

***** ***** *** ** * * *****  *** ** * * ** * ** * ** * **********!
It ain't over till the fat lady sings

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52083
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Puuhaajien ja hommailijoiden äo:t eivät päätä huimaa 😅

Tai sitä omaa päätä varmaan huimaa vaikeiden asioiden hahmottaminen

Agronetissäkin on vaan 99.9% sakista idiootteja :'(
valitettavaa on,pilkku,et Apilas kuuluu siihen kastiin😂😂😂

***** dille

ITE OOOOOOOT
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

Apilas Jr.

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2936
Puuhaajien ja hommailijoiden äo:t eivät päätä huimaa 😅

Tai sitä omaa päätä varmaan huimaa vaikeiden asioiden hahmottaminen

Agronetissäkin on vaan 99.9% sakista idiootteja :'(
valitettavaa on,pilkku,et Apilas kuuluu siihen kastiin😂😂😂

***** dille

ITE OOOOOOOT

Isun lääkäri antoi joskus neuvon, et kannattaa kompata sen juttuja, niin se rauhoittuu nopeemmin. Lisäksi voi kehua vaikka sen äota, kertoa et 34 on tosi hieno lukema.
"How dare you godless bastards step on my land?
How dare you touch my daughters and sons?
This will be your last steps, unless you turn
Put your two-headed eagle in your arse and run!"

                                          -Ignea-