Mun mielestä suurin ongelma jalostuksessa on ns. indeksimetsästys. Tavoitteena ei ole kaikilla osa-alueilla tasapainoisesti toimiva lehmä. Tai jos on, se ei näy käytännössä.
Niinpä, indeksit kun vaan periytyy ja periytyy, mutta niitä ei tarvi todellisuudessa lunastaa.
Virallisen linjan viljelemä korjaava paritus on minusta suurimpia syitä nykyiseen sillisalaattiin.
Tarkoitatko tuolla viimeisellä sitä, että lähtökohdiltaan huonohkoa eläintä yritetään paikata sonnilla, joka periyttää tiettyjä hyviä ominaisuuksia? Siis sen sijaan että tehtäisiin "luonnon valintaa" ja poimittaisiin populaatiosta parhaat jo lähtökohtaisesti?
Tuo indeksien periytyminen on yksi juttu, joka saattaa johtaa ongelmiin. Ominaisuuksien peritymistä kutsutaan genetiikassa heritabiliteetiksi. Sitä en tiedä sovelletaanko geneettistä tietoa lainkaan tässä indeksijahdissa. Tietyt ominaisuudet perityvät voimakkaammin kuin toiset, toisissa taas hajonta on suurta. Jotkut ominaisuudet periytyvät puhtaasti paternaalisesti, toiset maternaalisesti.
Jos nyt ajatellaan, että yhdessä sukupolvessa on saatu emälle aikaan kohtalaiset indeksit, ja se naitetaan kovan sonnin kanssa, niin saadaan aikaan indeksihirviö. Kuinka tätä varmuutta arvioidaan? Arvioidaanko ollenkaan? Mendel sentään teki herneillään takaisinristeytykset ennenkuin rupesi meuhkaamaan..
Jos epävarmuus on suuri, niin mielestäni ei pitäisi tuijottaa vaan sonnin tyttäriä. Pitäisi myös verrata tilannetta siihen, minkälaisen emän kanssa tämä vasikka on tehty. Eli jos esimerkinomaisesti emän utarerakenteessa takakiinnitys on saanut arvostelupisteiksi 5, niin silti ei tiedetä, millä varmuudella emä periyttää ominaisuutta.
Tietty helppo tapa päästä myymään liikana olevia hiehoja, kun siemennyttää ne listan parhaalla. Ompahan odotusarvoa tiedossa..