Mutta mikä sitten olisi järkevin tie ruveta parantamaan omaa eläinainesta?

Hyvä kysymys. Ja vaikea vastata, paljon vaikeampaa kuin Faban vääristä linjauksista ja toimintamalleista meuhkaaminen.. Meidän tilalla on ajateltu asioista seuraavaa:

Ensinnäkin meidän bisness on maidontuotanto. Ei jalostuseläinkauppa. Näin ollen tavoittelemme mahdollisimman suurta "ihan OK"-lehmien määrää, emme niinkään terävää kärkeä eli muutamaa "näyttelyeläintä". Alkionsiirtotouhulla saadaan kyllä helposti joitain huippuyksilöitä, mutta noinkohan alkionsiirroilla pystytään oikeasti tukemaan tilan maidontuotantoa? Ainakin tie on pitkä ja kivinen...

Yksi vaihtoehto on tietysti ostoeläimet. Äärimmilleen vietynä voisi  kaikki tarvittavat uudistuseläimet ostaa valikoiden ja keskittyisi itse tuottamaan maitoa. Meillä on kuitenkin arveltu, että eläinten jatkuva ostaminen tuo tullessaan liian suuren tautiriskin ja olemmekin päättäneet tavoitella lähes "suljettua kiertoa".

Tämänpäivän parhaan ymmärryksen mukaan olemme päätyneet ratkaisuun, jossa uudistustarve tuotetaan omasta karjasta. Eläinaineksen keskimääräistä laatua yritämme parantaa ennenkaikkea emävalinnalla. Mahdollisuuksia emien kovaan karsimiseen antaa seksatun siemenen käyttäminen sekä onnistuminen eläintenhoidossa eli pienempi uudistuksen tarve. Toivottavasti sukupuolilajitellun siemenen tarjonta monipuolistuu tulevaisuudessa, joka ehkäpä toisi myös hintoja alas. Ja mistäpä sitä tietää, jos vaikka joskus lajiteltu annos tiinehdyttäisi yhtä hyvin, kuin lajittelematon.. Saakohan mistään jonkin lihantuotantoon tarkoitetun rodun siementä lajiteltuna? Olis kätevää, jos saisi liharotusiemennyksistä sonnivasikoita. Luulisi olevan myös naudanlihasektorin etu, jos risteytyssonnivasikoiden tarjonta merkittävästi lisääntyisi?

Näin meillä, kuinkas muilla?

Lainaus käyttäjältä: Peurajussi - 24.01.09 - klo:09:28

 Mutta mikä sitten olisi järkevin tie ruveta parantamaan omaa eläinainesta?

Hyvä kysymys. Ja vaikea vastata, paljon vaikeampaa kuin Faban vääristä linjauksista ja toimintamalleista meuhkaaminen.. Meidän tilalla on ajateltu asioista seuraavaa:

Ensinnäkin meidän bisness on maidontuotanto. Ei jalostuseläinkauppa. Näin ollen tavoittelemme mahdollisimman suurta "ihan OK"-lehmien määrää, emme niinkään terävää kärkeä eli muutamaa "näyttelyeläintä". Alkionsiirtotouhulla saadaan kyllä helposti joitain huippuyksilöitä, mutta noinkohan alkionsiirroilla pystytään oikeasti tukemaan tilan maidontuotantoa? Ainakin tie on pitkä ja kivinen...

Yksi vaihtoehto on tietysti ostoeläimet. Äärimmilleen vietynä voisi  kaikki tarvittavat uudistuseläimet ostaa valikoiden ja keskittyisi itse tuottamaan maitoa. Meillä on kuitenkin arveltu, että eläinten jatkuva ostaminen tuo tullessaan liian suuren tautiriskin ja olemmekin päättäneet tavoitella lähes "suljettua kiertoa".

Tämänpäivän parhaan ymmärryksen mukaan olemme päätyneet ratkaisuun, jossa uudistustarve tuotetaan omasta karjasta. Eläinaineksen keskimääräistä laatua yritämme parantaa ennenkaikkea emävalinnalla. Mahdollisuuksia emien kovaan karsimiseen antaa seksatun siemenen käyttäminen sekä onnistuminen eläintenhoidossa eli pienempi uudistuksen tarve. Toivottavasti sukupuolilajitellun siemenen tarjonta monipuolistuu tulevaisuudessa, joka ehkäpä toisi myös hintoja alas. Ja mistäpä sitä tietää, jos vaikka joskus lajiteltu annos tiinehdyttäisi yhtä hyvin, kuin lajittelematon.. Saakohan mistään jonkin lihantuotantoon tarkoitetun rodun siementä lajiteltuna? Olis kätevää, jos saisi liharotusiemennyksistä sonnivasikoita. Luulisi olevan myös naudanlihasektorin etu, jos risteytyssonnivasikoiden tarjonta merkittävästi lisääntyisi?

Näin meillä, kuinkas muilla?

Aikalailla näin. En tosin käytä juurikaan nuorsonneja. Sen sijaan seksattua paljon ja jonkin sortin kolmen rodun risteytysrotaatiota on aloitettu.Alkionsiirrolla voi hankkia lisää hyviä emiä, muuten raha kannattaa ennemmin laittaa seksattuun kuin alkioihin.

Niin, siis mikä idea noissa nuorsonneissa on? Niitä kuulee aika paljon käytettävän, ja isoa meteliä pidetään. Onko se vain jalostuksen tehostettu seula, jolla saadaan ongittua jo ennestään suppeasta populaatiosta sellaiset sonninemät, jotka periyttävät "hyviä indeksejä"?

Meillä on paremman tiedon puutteessa käytetty sopivimpia valiosonneja parhaille, ja suoraan liharotua huonoimmille.

Niin, siis mikä idea noissa nuorsonneissa on? Niitä kuulee aika paljon käytettävän, ja isoa meteliä pidetään. Onko se vain jalostuksen tehostettu seula, jolla saadaan ongittua jo ennestään suppeasta populaatiosta sellaiset sonninemät, jotka periyttävät "hyviä indeksejä"?

Meillä on paremman tiedon puutteessa käytetty sopivimpia valiosonneja parhaille, ja suoraan liharotua huonoimmille.

No niitä valiosonnejahan ei kohta löydy, jossei nuoria käytetä ja saada riittävää populaatiota, josta sitten parhaat nousee valioiksi. Ja nimenomaan nuorsonnivalinnassa faba on ainakin mennyt metsään. Meillä pari sukupolvea nuorsonniloton tuloksia meni navetasta läpi poikimatta edes kahta kertaa keskimäärin. Porukkaan mahtui sellaisia sonneja, jotka jo muutaman kymmenen arvostellun jälkeläisen jälkeen saivat jotain 80 indeksipisteen utarerakenteen. Ja näitähän oli tietty käytetty täällä.....
Mun mielestä suurin ongelma jalostuksessa on ns. indeksimetsästys. Tavoitteena ei ole kaikilla osa-alueilla tasapainoisesti toimiva lehmä. Tai jos on, se ei näy käytännössä. Valiosonnilistalta löytyy sonneja, joilla on jokin ominaisuus katastrofilukemilla siellä 80 paikkeilla ja jokin toinen, indeksissä painotetumpi sitten vastaasti rajusti yli keskiarvon. Sellaisista eläimistä on vaikea saada tasapainoista karjaa. Käytön pitäisi olla erittäin tarkasti suunniteltua, kohdennettu sellaisille eläimille, jotka sietävät omien ominaisuuksien perusteella tämän heikon osa-alueen ts. marginaalinen käytettävyys. Mutta konsulentin tekemä suunnitelma menee parilla tämmösellä valiolla läpi koko karjan.....Faba Jalostus keskittyy edelleen eläinyksilöiden jalostamiseen eläinmateriaalin sijasta ja jättää suuremmat karjat siten vaille palvelua. Omin päin toimivia katsellaan sitten pitkin nenänvartta ja suunnitellaan jopa kilpailijoiden toimimisen estämistä.....

^^ noinhan se menee. Käytän valikoiden nuorsonneja edelleen, pääasiassa mustikeille ja juuri saadakseni enemmän hajontaa sukuihin, ettei käy samoin kuin ay-puolella eli yritetään keksiä, siemennetäänkö ne Peterslundin ja Osandurin tyttäret ristiin Peterslundin ja Osandurin nuorsonnipojilla ja otetaan, mitä sattuu tulemaan vai mitä tehdään.... Epätoivoinen ay:n säilyttäminen taitaa pikkuhiljaa olla taaksejäänyttä elämää, kun vapaaehtoisesti hommaavat itsensä Kauhajoen reissulle järjestään, kestävin ay tällä hetkellä yllättäen Pardnerista. Seksatut ja alkiot käytössä myös lisänä rikkana rokassa, emävalinta ja lihasonnit perinteisistä keinoista. Jalostussuunnitelman teen itse ja ainakaan maidon tulosta ei ole tarvinnut tinkiä. Tuo tasalaatuisen eläinaineksen saaminen on etusijalla, maitoakin pitää tietenkin tulla, mutta luulisin nykytahdin olevan siinä jo koko lailla riittävä. Terveys- ja hedelmällisyysasiat on enemmän kiinni hoidosta ja olosuhteista, jalostuksella tehdään jalkoja ja rakennetta. Oma aktiivisuus näkyy äkkiä. Toisaalta, jos ei paremmasta tiedä, ei sitä osaa vaatia....

^^ noinhan se menee. Käytän valikoiden nuorsonneja edelleen, pääasiassa mustikeille ja juuri saadakseni enemmän hajontaa sukuihin, ettei käy samoin kuin ay-puolella eli yritetään keksiä, siemennetäänkö ne Peterslundin ja Osandurin tyttäret ristiin Peterslundin ja Osandurin nuorsonnipojilla ja otetaan, mitä sattuu tulemaan vai mitä tehdään.... Epätoivoinen ay:n säilyttäminen taitaa pikkuhiljaa olla taaksejäänyttä elämää, kun vapaaehtoisesti hommaavat itsensä Kauhajoen reissulle järjestään, kestävin ay tällä hetkellä yllättäen Pardnerista. Seksatut ja alkiot käytössä myös lisänä rikkana rokassa, emävalinta ja lihasonnit perinteisistä keinoista. Jalostussuunnitelman teen itse ja ainakaan maidon tulosta ei ole tarvinnut tinkiä. Tuo tasalaatuisen eläinaineksen saaminen on etusijalla, maitoakin pitää tietenkin tulla, mutta luulisin nykytahdin olevan siinä jo koko lailla riittävä. Terveys- ja hedelmällisyysasiat on enemmän kiinni hoidosta ja olosuhteista, jalostuksella tehdään jalkoja ja rakennetta. Oma aktiivisuus näkyy äkkiä. Toisaalta, jos ei paremmasta tiedä, ei sitä osaa vaatia....

 En kyllä pidä hytään yllätyksenä että Pardneriläinen lehmä teilläkin kestävin. Kanukkisäiset  ei ehkä aina pärjää pohjoismaisten kanssa ensikko tuotoksessa mut kolmen neljän poikimisen jälkeen kanukeista suuri osa edelleen iskussa kun pohjoismaiset suureks osaks jo poistuneet karjoista.

Mun mielestä suurin ongelma jalostuksessa on ns. indeksimetsästys. Tavoitteena ei ole kaikilla osa-alueilla tasapainoisesti toimiva lehmä. Tai jos on, se ei näy käytännössä.

Niinpä, indeksit kun vaan periytyy ja periytyy, mutta niitä ei tarvi todellisuudessa lunastaa.

Virallisen linjan viljelemä korjaava paritus on minusta suurimpia syitä nykyiseen sillisalaattiin. 

Kertokaas aloittelijalle. Paljon puhutaan, että suomalaisessa jalostuksessa on runsaasti kritisoitavaa. Mikä jalostuksessa sitten mättää? Liian puutteellinen kriteeristö, vai kriteerien valintaperusteet? onko jalostuksen tavoite vain korkeat indeksit? Korreloiko jalostuksen tavoite siis huonosti sen kanssa, mikä on loppuviimein "hyvä lehmä"? Esimerkiksi utarekudoksen rakennetta ei ilmeisesti arvostella ollenkaan?

Älkää viisaammat turhautuko, aloittelijoita varmasti kiinnostaa. Kunnollista yhteenvetokeskustelua en ole missään nähnyt, ja ikänsä eläinten kanssa tekemisissä olleiden juttuihin on vähän vaikea päästä sisälle.. 

Yks jalostusongelma tuntuu joskus olevan utarerakenteessa... Tuntuu siltä, että lypsylehmän utaretta jalostetaan pelkästään robotteja varten siten , että vetimet on mahdollisimman kaukana toisistaan, että se piruparka osaa kiinnittää oikein. Kaikillahan ei kuitenkaan ole robotteja ja toiset eivät niitä edes halua...

Lainaus käyttäjältä: Adam Smith - 24.01.09 - klo:13:20

Mun mielestä suurin ongelma jalostuksessa on ns. indeksimetsästys. Tavoitteena ei ole kaikilla osa-alueilla tasapainoisesti toimiva lehmä. Tai jos on, se ei näy käytännössä.

Niinpä, indeksit kun vaan periytyy ja periytyy, mutta niitä ei tarvi todellisuudessa lunastaa.

Virallisen linjan viljelemä korjaava paritus on minusta suurimpia syitä nykyiseen sillisalaattiin. 

Tarkoitatko tuolla viimeisellä sitä, että lähtökohdiltaan huonohkoa eläintä yritetään paikata sonnilla, joka periyttää tiettyjä hyviä ominaisuuksia? Siis sen sijaan että tehtäisiin "luonnon valintaa" ja poimittaisiin populaatiosta parhaat jo lähtökohtaisesti?

Tuo indeksien periytyminen on yksi juttu, joka saattaa johtaa ongelmiin. Ominaisuuksien peritymistä kutsutaan genetiikassa heritabiliteetiksi. Sitä en tiedä sovelletaanko geneettistä tietoa lainkaan tässä indeksijahdissa. Tietyt ominaisuudet perityvät voimakkaammin kuin toiset, toisissa taas hajonta on suurta. Jotkut ominaisuudet periytyvät puhtaasti paternaalisesti, toiset maternaalisesti.

Jos nyt ajatellaan, että yhdessä sukupolvessa on saatu emälle aikaan kohtalaiset indeksit, ja se naitetaan kovan sonnin kanssa, niin saadaan aikaan indeksihirviö. Kuinka tätä varmuutta arvioidaan? Arvioidaanko ollenkaan? Mendel sentään teki herneillään takaisinristeytykset ennenkuin rupesi meuhkaamaan..

Jos epävarmuus on suuri, niin mielestäni ei pitäisi tuijottaa vaan sonnin tyttäriä. Pitäisi myös verrata tilannetta siihen, minkälaisen emän kanssa tämä vasikka on tehty. Eli jos esimerkinomaisesti emän utarerakenteessa takakiinnitys on saanut arvostelupisteiksi 5, niin silti ei tiedetä, millä varmuudella emä periyttää ominaisuutta.

Tietty helppo tapa päästä myymään liikana olevia hiehoja, kun siemennyttää ne listan parhaalla. Ompahan odotusarvoa tiedossa.. 

Lainaus käyttäjältä: Peurajussi - 21.01.09 - klo:21:38

Kertokaas aloittelijalle. Paljon puhutaan, että suomalaisessa jalostuksessa on runsaasti kritisoitavaa. Mikä jalostuksessa sitten mättää? Liian puutteellinen kriteeristö, vai kriteerien valintaperusteet? onko jalostuksen tavoite vain korkeat indeksit? Korreloiko jalostuksen tavoite siis huonosti sen kanssa, mikä on loppuviimein "hyvä lehmä"? Esimerkiksi utarekudoksen rakennetta ei ilmeisesti arvostella ollenkaan?

Älkää viisaammat turhautuko, aloittelijoita varmasti kiinnostaa. Kunnollista yhteenvetokeskustelua en ole missään nähnyt, ja ikänsä eläinten kanssa tekemisissä olleiden juttuihin on vähän vaikea päästä sisälle.. 

Yks jalostusongelma tuntuu joskus olevan utarerakenteessa... Tuntuu siltä, että lypsylehmän utaretta jalostetaan pelkästään robotteja varten siten , että vetimet on mahdollisimman kaukana toisistaan, että se piruparka osaa kiinnittää oikein. Kaikillahan ei kuitenkaan ole robotteja ja toiset eivät niitä edes halua...

Mä kyllä luulen, että tämän hetken lehmät on sellaisten jalostuspäätösten tulosta, jotka ei oo ikinä roboteista, isoista lypsyasemista ym kivasta sälästä kuulleetkaan. Ainakaan valtakunnallisesti. Jokainen saa tietysti omaan navettaansa jalostaa sellaisia lehmiä kuin haluaa, mutta ei oo kovin uskottavaa, että muutama sata robottitilaa olis dominoinut jalostusvalintoja 2000-luvulla niin, että se näkyisi jo koko lehmäpopulaation utarerakenteessa. Kyllä ne syyt on siinä hajota ja hallitse -systeemissä eli jos sattuu tulemaan vetimet lähelle keskisidettä, niin seuraavassa polvessa jo sitten voidaankin käyttää sitä huippusonnia, jonka ainoa "pikku"vika on ne vetimet kaukana toisistaan.....Eikä utarerakenne sitä paitsi ole edelleenkään mukana kokonaisjalostusarvossa kuin käsittääkseni muoto ja olisko etu-tai takakiinnitys toisena, joten syy noihin hörökikkeihin löytyy kyllä ihan välinpitämättömyydestä ja tietämättömyydestä eikä robottitiloista  .... Ps. robottitilallisenakaan en jalosta erityisesti etäällä olevia neljänneksiä vaan lohkon keskellä sijaitsevia eli siis keskimääräisiä, jotka 10 vuoden asemalypsynkin kokemuksella ovat helpoiten lypsettävät myös käsin. Ja jo asema-aikanakin yritin päästä helposti lypsettävään utarerakenteeseen eikä robotin myötä ole tarvinnut tavoitteitaan viilata muuten kuin lypsettävyyden suhteen. Kun rakenteen parantamiseen alkaa tosissaan kiinnittää huomiota ja tehdä päätöksiä, se myös yleensä paranee kiitollisesti aika pian - kokonaisjalostusarvoja ja niihin perustuvaa jalostusohjelmaa tuijottamalla näin ei pääse välttämättä käymään.....

Lainaus käyttäjältä: risa - 24.01.09 - klo:19:07

Lainaus käyttäjältä: Adam Smith - 24.01.09 - klo:13:20

Mun mielestä suurin ongelma jalostuksessa on ns. indeksimetsästys. Tavoitteena ei ole kaikilla osa-alueilla tasapainoisesti toimiva lehmä. Tai jos on, se ei näy käytännössä.

Niinpä, indeksit kun vaan periytyy ja periytyy, mutta niitä ei tarvi todellisuudessa lunastaa.

Virallisen linjan viljelemä korjaava paritus on minusta suurimpia syitä nykyiseen sillisalaattiin. 

Tarkoitatko tuolla viimeisellä sitä, että lähtökohdiltaan huonohkoa eläintä yritetään paikata sonnilla, joka periyttää tiettyjä hyviä ominaisuuksia? Siis sen sijaan että tehtäisiin "luonnon valintaa" ja poimittaisiin populaatiosta parhaat jo lähtökohtaisesti?

Ei kun tarkoitan sitä, että jotain ei-niin-hyvää ominaisuutta yritetään korjata sen äärimmäisellä vastakohdalla ja saadaan aikaiseksi hemmetinmoinen hajonta jälkeläisissä. Tai vaihtoehtoisesti ajatellaan, että hyvä lehmä "kestää" vähän heikommankin sonnin. No tietokone sit laskee, että keskimäärin kaikki on hyvin - vai onko?
Huonot lehmät kannattaa siementää lihasonnilla, jos ei halua niitä vielä poistaa, mutta se mikä on kenenkin huono on sit eri tarina.

^Edit. joku kerkes jo hyvän esmerkin kirjottaa sillävälin ko minä vielä tuumailin.

Ok. Mutta mitä mieltä olette näistä jalostuksen kautta saatavista ulkolaisista siemenistä? Hyvinhän noista arvostelut on nähtävissä, eli JOS tietää mitä haluaa niin on kai se vaihtoehto kotimaiselle. Tosin aika heikosti noita näkyy saavan.

Tarkoitatko tuolla viimeisellä sitä, että lähtökohdiltaan huonohkoa eläintä yritetään paikata sonnilla, joka periyttää tiettyjä hyviä ominaisuuksia? Siis sen sijaan että tehtäisiin "luonnon valintaa" ja poimittaisiin populaatiosta parhaat jo lähtökohtaisesti?

Tuo indeksien periytyminen on yksi juttu, joka saattaa johtaa ongelmiin. Ominaisuuksien peritymistä kutsutaan genetiikassa heritabiliteetiksi. Sitä en tiedä sovelletaanko geneettistä tietoa lainkaan tässä indeksijahdissa. Tietyt ominaisuudet perityvät voimakkaammin kuin toiset, toisissa taas hajonta on suurta. Jotkut ominaisuudet periytyvät puhtaasti paternaalisesti, toiset maternaalisesti.

Jos nyt ajatellaan, että yhdessä sukupolvessa on saatu emälle aikaan kohtalaiset indeksit, ja se naitetaan kovan sonnin kanssa, niin saadaan aikaan indeksihirviö. Kuinka tätä varmuutta arvioidaan? Arvioidaanko ollenkaan? Mendel sentään teki herneillään takaisinristeytykset ennenkuin rupesi meuhkaamaan..

Jos epävarmuus on suuri, niin mielestäni ei pitäisi tuijottaa vaan sonnin tyttäriä. Pitäisi myös verrata tilannetta siihen, minkälaisen emän kanssa tämä vasikka on tehty. Eli jos esimerkinomaisesti emän utarerakenteessa takakiinnitys on saanut arvostelupisteiksi 5, niin silti ei tiedetä, millä varmuudella emä periyttää ominaisuutta.

Tietty helppo tapa päästä myymään liikana olevia hiehoja, kun siemennyttää ne listan parhaalla. Ompahan odotusarvoa tiedossa.. 

Ei jalostusta tehdä ihan noin mutun varassa, periytyvyydet ja arosteluvarmuudet on kyllä laskettu monessa maassa ja moneen kertaan.
Lehmien ja jälkeläisarvostelemattomien sonnien alhainen arvosteluvarmuus on suurin ongelma parituksissa, lehmille ei perinteisillä menetelmillä saada millään kovinkaan luotettavia ennusteita, mutta indeksilaskenta on kehitetty lisäämään lehmän omasta tuotoksesta, terveydestä ja rakenteesta saadun tiedon luotettavuutta, joka on vielä indeksejäkin selvästi epäluotettavampaa.

Maailma on kuitenkin muuttumassa, Suomi aloittanee genomivalinnan sonnituotannossa tänä vuonna, Viking genetics ja monet muut ovat käyttäneet tekniikkaa jo viime vuoden loppupuolelta. "Kanadankielinen" teksti allaolevassa osoitteessa selittänee hieman mistä on kyse:

http://www.cdn.ca/document.php?id=153

Tekniikka on vasta alkutaipaleella, mutta ilmeisesti se muuttaa nopeasti koko jalostustoiminnan melko erityyppiseksi kuin tänä päivänä. Jonkinlainen haave on jopa siitäkin, että geenikartoituksella pystyttäisiin jonain päivänä ennustamaan lypsylehmän taloudellisesti erittäin tärkeä ominaisuus, eli rehuhyötysuhde. Nythän tuotokset ovat nousseet vuosikausia hurjaa tahtia, mutta rehunkulutus/ maitokilo pysyy jatkuvasti ennallaan, koska lehmäkohtaisen rehukulutuksen arviointiin ei ole olemassa mahdollisuuksia.

Genominen valinta kait on myös se suurin syy tähän paljon parjattuun suomalaisten jalostuspuljujen fuusioitumisintoon. Homma ja varsinkin sen kehittäminen on ilmeisesti sen verran kallista puuhaa, että pohjoismaiseen yhteistyöhön on kovat paineet päästä mukaan, jotta kustannukset jakaantuis riittävän leveille harteille. Viikingitkö sen touhun ovat jo kuulemma aloittaneet?

Onko se sitten sen arvoista, voi jokainen pohtia...

En asioista kovin paljoa tiedä, mutta oon kuullu, että joskus kaukana kaukana tulevaisuudessa voisi jo alkion "geenikartasta" ennustaa millaisia ominaisuuksia siitä syntyvä eläin omaa ja periyttää. Ei tarvittaisi nykyisenlaajuista jälkeläisarvostelua eikä isoja odotusaikasonnilaumoja. Rempat vois jo huuhdella vessanpytystä.....no, se on kyllä  liian hyvää ollakseen totta!

Aloittajalle: En ole mikään jalostusguru, mutta neuvon sinua niin, että ihan ensiksi sun tulee ottaa selvää mikä on karjasi tila, mitkä ovat sen vahvuudet ja heikkoudet, sitä varten tarvisi joku ulkopuolinen käymään koska tilasokeus valtaa yleensä jokaisen silmät. Hyvin voi käyttää vaikka paljon parjattuja Faban neuvojia mutta niissä on asiansa osaavia. Vaadi että hänen kanssa määrittelette karjan sen hetkisen tilan ja sinulle ja karjallesi sopivat jalostustavoitteet, niiden ei tarvitse olla valtakunnallisia tavoitteita. Maidosta kuitenkin maksetaan eli sitä ei kokonaan kannata unohtaa, jos maitoa tuntuu olevan lehmissä ihan riittämiin, ota mukaan edes v% ettei käy niin kuin meille että "unohtui" tuotosjalostus ja sen kyllä huomaa lehmien maitomäärissä ja pitoisuuksissa. Rakenneasiat ovat tärkeitä ja niitä tulee painottaa.

Luota omaan mutuusi, jos huomaat että jokin ei toimi vaikka jalostusarvot on kunnossa niin unohda jalostusarvot ja luota mutuusi, sillä sen olen itsekin saanut todeta.

Indeksit ovat sitä varten että se helpottaisi jalostuseläinten valitsemista, indeksithän kertoo enimmäkseen siitä mitä eläin todennäköisesti periyttää, että ei vältttämättä sitä mitä itse on. Indeksit ovatkin vain suuntaa antavia ja niihin ei saa täysin nojata, mutta voi välillä hakea "tukea". Varsinkin eipäs-juupas tilanteissa voi antaa jalostusarvon tai yksittäisen indeksin ratkaista.

Emävalinta on tärkeä, mutta siinä on yksi mutta; et tiedä kuka on "se periyttäjä" ennenkuin lehmä on oikeasti jo poistunut tai ihan viimesillä tuotosvuosillaan. Selkeästi tosi huonorakenteiset ja heikosti lypsävät ja jotka sukunsakin puolesta antavat osviittaa siihen ettei niillä ole annettavaa seuraaville sukupolville niin surutta vaan lihistä. Sitten onkin näitä väliinputoajia, joista ei oikein tiedä onko lintu vai kala, näiden kanssa olen tehnyt niin että olen siementänyt nuorsonnilla ja teettänyt yhden tyttären ja sitten siirtänyt lihasonnille jos vanhemmiten osoittautuu kelvoksi lehmäksi ja tytärkin ok, niin voihan sitten vielä yrittää lypsyrodullakin tai tytär saa jatkaa sukua.

Lopuksi vielä, että jalostuksessa ei ole yhtä ainoaa tapaa, on se tapa mikä sopii vain sinun tilallesi ja se on teidän juttu, nimittäin ei tule mitään jos väkisin koittaa muiden juttuja. Neuvoja jalostamisesta kannattaa kysyä myös eläinlääkärin näkökulmasta, sorkanleikkaajilta, lomittajilta ja tutuilta karjaihmisiltä. Niin saat koostettua oman kuvan jalostuksen kiemuroista. Siihen menee aikaa, ehkä voin 5 vuotta ennekuin hiffaat mistä tässä on kyse, käytä siihen saakka monipuolisesti erilaisia sonneja, koska olen varma että se miten ajattelet nyt on muuttunut 5 vuoden päästä, joten käytä nyt rohkeasti sekä tuotos- että rakennesonneja, jotta näet miten ne toimii karjassasi. Älä unohda täysin terveysominaisuuksiakaan, vaikka niiden periytyminen on heikompaa.

Lykkyä karjanjalostukseen!