Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Kotiteurastuksen sivutuotteet  (Luettu 9252 kertaa)

Xiranda

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 131
Kotiteurastuksen sivutuotteet
Pohdiskelen taas syntyjä syviä..

Vuotia ja nahkoja ei tarvitse toimittaa raatokeräilyyn missään päin Suomea, vaan ne
voidaan joko haudata, ottaa tilan omaan käyttöön tai myydä esimerkiksi tekniseen
käyttöön. Ruoansulatuskanavan sisältö voidaan levittää maahan koko Suomen
alueella.
------------------------------------------------------------------
Tässä ohjeessa on sekä suoria lainauksia lainsäädännöstä että tulkintoja lainsäädännön
soveltamisesta. Tulkinnat lainsäädännön soveltamisesta on erotettu kursiivilla. Ohjeessa esitetyt
tulkinnat ovat Eviran näkemyksiä siitä, miten lainsäädäntöä tulisi soveltaa.
Viranomaisen toiminnan tulee perustua laissa olevaan toimivaltaan ja viranomaistoiminnassa tulee
tarkoin noudattaa lakia. Viranomaisohjeet eivät ole oikeudelliselta luonteeltaan muita viranomaisia
tai toimijoita sitovia. Viime kädessä lainsäädännön soveltamista koskevat kysymykset ratkaisee
tuomioistuin.

Ensiksi kopioitu teksti oli siis kursivoitu, koko teksti on eviran sivuilta. Mitenkähän tämä nyt tulisi ymmärtää? Että eviran tulkinta on, että suolet saa haudata mutta joku elyn tarkastaja voi olla toista mieltä? Vai onkohan ihan yhtenäinen käytäntö. Luut ja muut syö tietenkin koira.... Ovatko muuten teiltä kyselleet kuin tarkkaan jos ei kuittia honkajoelta ole että missäs luut ja pää sitten on? Ei kai siihen muuta voi sanoa kuin että koira söi. Kyseessä siis kotiteurastus. Ei muuten lue ainakaan tuossa tekstissä että suolien hautaamispaikka pitäisi merkitä johonkin karttaan. Ennen piti ruhon hautaaminen merkitä.

navettapiika

  • Vieras
Vs: Kotiteurastuksen sivutuotteet
Nykyään ei taida saada haudata kuin alle viikon ikäisen vasikan, ilman korvamerkkejä.
Mutta kyselevät kyllä suolienkin kuittia Honkajoelle. Kokemuksesta tiedän, että ovat hyvin kiinnostuneita näistä Honkajoen kuiteista. Meillä on aina se suolisäkki sinne Honkajoelle laitettu, vaikka koira syökin suurimman osan. Pääsee vähemmällä tarkastuksissa.

Xiranda

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 131
Vs: Kotiteurastuksen sivutuotteet
Muistaakseni kuolleena syntyneen saa haudata. Elävänä kuolleen (heh) ei. Tuo ohje on kuitenkin päivätty 1.7.2015 joten luulisi olevan ajan tasalla?? Tässäpä koko linkki jos jotakuta kiinnostaa.

https://www.evira.fi/globalassets/elaimet/elainsuojelu-ja-elainten-pito/elainsuojelu-lopetuksessa/ohje_kotiteurastuksen_sivutuotteiden_havittamisesta__1.7.2015.pdf

Muistelinkin, että olet maininnut, että kuitteja kyllä kyselevät.

navettapiika

  • Vieras
Vs: Kotiteurastuksen sivutuotteet
Kuolleen kuitti on tärkeämpi, kuin elävät konsanaan..

wolfheartscry

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2216
Vs: Kotiteurastuksen sivutuotteet
Eikös tuossa aloituksessa lukenut ruuansulatuskanavan sisältö eli suolen ja mahojen sisällä oleva tavara. Missä siinä sanottiin, että suolet saa haudata.

Maanviljelyssexpertti

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 221
Vs: Kotiteurastuksen sivutuotteet
Ei siitä mullista paljoa jää jäljelle kun koiralle antaa loput mitä ei ihmiravinnoksi käy. Sorkat ja joku peräsuolen pätkä jää ehkä koiralta syömättä.  Ne voi varastoida asianmukaisesti kunnes niitä tulee lisää. Toinen vaihtoehto on laittaa ne rappusille tyhjään tv-pakkaukseen, niin ne katoaa pimeän tullen itsestään ;)

Ainoa vika tässä on, että ne "pimeän tullen" hakijat eivät jätä kuittia..ja se saamarin kuitti on nyt tässä, mikä valvonnassa on kultaakin tärkeämpää.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65293
Vs: Kotiteurastuksen sivutuotteet
eiks naapuri vois sen kuitin rustata... vaikka lihapalkalla?

Xiranda

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 131
Vs: Kotiteurastuksen sivutuotteet
Siis joo tosiaan suolista sanottiin että voidaan levittää maahan koko alueella. Levittää maahan. Siitäkö ne linnut sitte ne hakee vai mikä idea tuossa on? Hoh hoh. Vai tarkottaako se kuitenki hautaamista. Silloin siinä varmaan lukisi että saa haudata.

Liekö luvallista varastoida niitä sorkkia viikkoa pidempään odottaen seuraavaa Honkkiksen käyntiä..

JD6630

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5502
Vs: Kotiteurastuksen sivutuotteet
Varmaan levittää niinkuin kuivalantaa luulen.

Eiks asfaltti/betoni ja pressu päälle oo ihan sallittu säilömismenetelmä pidemmäksikkin aikaa.

Magia

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3661
Vs: Kotiteurastuksen sivutuotteet
Ei siitä mullista paljoa jää jäljelle kun koiralle antaa loput mitä ei ihmiravinnoksi käy. Sorkat ja joku peräsuolen pätkä jää ehkä koiralta syömättä.  Ne voi varastoida asianmukaisesti kunnes niitä tulee lisää. Toinen vaihtoehto on laittaa ne rappusille tyhjään tv-pakkaukseen, niin ne katoaa pimeän tullen itsestään ;)
Ainoa vika tässä on, että ne "pimeän tullen" hakijat eivät jätä kuittia..ja se saamarin kuitti on nyt tässä, mikä valvonnassa on kultaakin tärkeämpää.
Eikös joku sanonut saavan riittävän tositteen raatonetistä.Minä en ainakaan näitä teurastamon haalistuvia välityskuitteja ala säilyttelemään,jos tilityslappu ei kelpaa,saavat pitää tunkkinsa.Pilkunnäpertelyllekkin pitää olla joku raja.

lypsyukko

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9735
Vs: Kotiteurastuksen sivutuotteet
Muistaakseni kuolleena syntyneen saa haudata. Elävänä kuolleen (heh) ei.

Höpön pöppöötä.

Alle viikon ikäisen rekisteröimättömän, korvamerkittömän elävän vasikan saa haudata, sitten kun se on kuollut noiden kriteereiden vallitessa. Kuolemakin voi olla luonnollinen tai luonnoton :)

Dr.Who

  • Vieras
Vs: Kotiteurastuksen sivutuotteet
Kun niitä teurastusroippeita ei enää saa itse hävittää,on se yhtä perkelettä niin.

Xiranda

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 131
Vs: Kotiteurastuksen sivutuotteet
Muistaakseni kuolleena syntyneen saa haudata. Elävänä kuolleen (heh) ei.

Höpön pöppöötä.

Alle viikon ikäisen rekisteröimättömän, korvamerkittömän elävän vasikan saa haudata, sitten kun se on kuollut noiden kriteereiden vallitessa. Kuolemakin voi olla luonnollinen tai luonnoton :)

Saisko tähän jonku linkin?

"Keräilyalueella edellä mainittujen eläinten raatojen hautaaminen on kielletty. Kuolleina syntyneet eläimet saa kuitenkin haudata. " Tämä ainakin lukee Eviran sivuilla.

Onko muuten kukaan vienyt rekisteröidylle haaskapaikalle alle vuoden ikäistä nautaa, sehän on sallitua. Koitin kysellä tästä aiemminkin, mutta ei oikeen ottanut tulta alleen. Pitäis kysellä metästysseuroilta onko semmosta alueella. On se typeryyden huippu sekin että sen 9 kk ikäsen raadon saa kokonaisena viedä sinne mutta jos on hätäteurastettu itelle niin sivutuotteita ei saa viedä. Mikä helevetin järki..

Olipas muuten hyvä kysymys. Ehkä pitää perua puheensa ja pyytää anteeksi. Eipä tuollaista linkkiä taida löytyä mistään. Onkohan tuokin sitten muuttunut siinä vaiheessa kuin tämä teurasjäte käsittelykin muutettiin. Linnaan en ole joutunut vaikka olen merkinnyt lopetetun haudatuksi, tosin vuosiluku ei tule mieleen. Alaleuaton sonnipoika on ainakin tullut lopetettua ja epämuodostuma ilmoitettua nautarekisteriin. Pitääpä tarkentaa omaa ilmoittamista tältä osin. Tosin vasikka välityksen ruuhkien aikaan saattaa aiheuttaa epäilyksiä suuri kuolleena syntyneiden määrä. Justiin tänään harkitsin seuraavien syntyvien vasikkojen lopettamista, koska A:n vasikka välitys ei vedä! Nyt kyllä minäkin jo tämän allekirjoitan.