Eikö sikaihmiset ota tähän kantaa?
Lopetetaan sikatuki sekä etelästä että pohjoisesta, niin tällöin ollaan varmasti samalla viivalla ja annetaan markkinoiden ja siankasvatustaitojen ratkaista se, kuka ja missä kasvattaa sikoja, ja olisihan se hyvä markkinointivaltti kuluttajilekin päin, "suomalaista sianlihaa, tuotettu ilman tukia" voisi olla myyvä iskulause, alan imago kuluttajien silmissä paranisi huimasti, eikä kukaan pääsisi syyttelemään mistään sosiaalitukituotannosta, ja myös lihateollisuus joutuisi skarppaamaan, kun ei saa tuettua lihaa enää.
Nostetaan ylös !
No ei se oikein käy, 142 alueen tuet on so***** EU:n sopimuksessa ja ei sitä sopimusta noinvain kannata huonontaa, ennenkuin nähdään mikä on seuraava sopimus vuodesta 2013 eteenpäin, nimittäin todennäköisesti on niin, että 142 alueen tuet siirtyy EU:n kassasta maksettavaksi ja se olisi silloin meille ja meidän kansantaloudelle suora valuutansiirto EU budjetista.
Toisaalta, ongelma etelässä syntyykin vasta vuonna 2013, siihen astihan tukia on olemassa, joten ei nyt kannata velä panikoida suuntaan tai toiseen, katsotaan nyt mihin suuntaan asiat kääntyy ...
Samaa mieltä emo-heikin kanssa.
C-alueen 142 tuki kannataa pitää mahdollisimman korkeana vuoteen 2013 asti. Jos se siirtyy eu:n budjetista maksettavaksi, niin a-b alueen 141 tukea ei voi poistaa liian korkeaksi kasvavan tuki eron takia.
Jos 142 ruvetaan leikkaamaan suomen omasta toimesta tuki eron kaventamiseksi, niin komissio ei varmasti suostu enää ikinä antamaan ab alueelle kansallista maksu oikeutta.
Komissio vielä todennäköisesti vaatisi lisä leikkauksia 142 vuonna 2013, että mahdollisimman vähän tulisi maksettavaksi EU budjetista.
Haluaako talojussi ja eemeli tehdä väkisinkin suomesta mahdollisimman suuren netto maksajan Euroopan unioniin?