Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Maataloustulo Suomessa -40% edellisvuodesta - mitä teki MTK?  (Luettu 5564 kertaa)

Maanparantaja

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3

Helsingin Sanomien 11.7.2016 mukaan maataloustulo putosi Suomessa 40 prosenttia edellisvuodesta. Muutos on suurin koko EU:ssa. Mitä teki MTK!

MTK:ta ei voida pitää enää etujärjestönä. Etujärjestöjen tehtävä on puolustaa jäseniään ja heidän etujaan. Meidän maajussien etujärjestöstä on tullut lähinnä "kerhotoimintaa" niille, jotka oman tilan hoitamiselta haluavat jonkinlaista vapaa-ajan harrastetta.

Jos tulokset olisivat yrityksessä -40 prosenttia niin lähtö yritysjohdolle olisi välitön. Myös Elinkeinoelämän Keskusliitossa ovi on käynyt viime vuosina johdolle tiheään pienistäkin virheistä. Ja SAK:n johto varmuudella lähtisi tällaisista menetyksestä. Mutta me viljelijät hyväksymme vuosi toisensa jälkeen MTK:n totaalisia epäonnistumisia ja vielä rahoitamme sitä.

Uudisraivaaja

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3
Olen toiminut MTK:n paikallisyhdistyksessä aiemmin, mutta olen jättäytynyt toiminnasta pois muutama vuosi sitten, koska kaiken käytettävissä olevan ajan joudun käyttämään maatilayritykseni asioissa. Ja jos vapaa-aikaa jää, sen haluan käyttää perheeni hyväksi. MTK:n toimintaa en koe enää tarkoituksenmukaiseksi.

MTK ei ole nähdäkseni onnistunut yhdessäkään maatalouspoliittisessa väännössä viimeisten vuosien aikana. Tai sitten MTK ei ole ollut edes neuvottelupöydissäkään. MTK:n toiminta on viime aikoina ollut lisäksi puhtaasti temppuilua ja sekavaa huutelua. Toiminta on vaikutuksetonta tai jopa haitallista viljelijän kannalta, joka joutuu toimimaan myös eri sidosryhmien kuten kaupan kanssa.

Olen toistaiseksi vielä jäsen, mutta kuulin, että naapurimaakunnan alueella monet viljelijät ovat päättäneet erota MTK:sta. MTK on nykyään korkeintaan jonkinlainen viljelijöiden harrastusten korvike, kerho. Se ei ole etujärjestö johon liityin 10 vuotta sitten.

navettapiika

  • Vieras
Katos..tännehän tulee uusia ajatuksiakin.

Niin, kyllähän tuo on jo aikaa sitten huomattu, että MTK on lähinnä eläkeläis-maanviljelijöiden kohtaamispaikka.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 65793
onko joku ihan oikeesti jossain vaiheessa luullu että tuoillainen muutaman tuhannen järjestö olisi joku tekijä jossain neuvotteluissa???   ite en ole uskonu vuosiiin moiseen kun kattoo jo pelkästään kuin erimielistä on porukka pelkästää maalaisissa...   ja kun vielä teitää kuin helppo on pikkuseuran yli käpötellä kenen tahansa, saati hallituksen ja kaupan...                                aika päiväuninen saa olla että luulee ja uskoo mtkn nykypäivänä pystyvän mihinkään....        facepuukkia kummempi....                         joitain häröjä saa liikkeelle joillain ihme tempauksilla,    ja siinä se!!!                                                                    jopa vasemmistoliitto saabi enemmän aikaan...        ja sekös sitten kepuakentti veetiä ketuttaakin.

Luteikko

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 699
Minkäs MTK sille voi, että siltä on riisuttu kaikki valta... Ne edes yrittää jotain. On se parempi kuin ei mitään.
"Maanviljelijä on köyhä eläessään mutta rikas kuollessaan"

Terminator II

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 16939
  • YTK:FI
No MTK, ProAgria, elu ja mavi on käytännössä samaa puulaakia. Tukiehdot pitää suunitella sellaiseksi näitten mielestä että virkamiesviljeliät saa vähällä työllä mahdolisimman suuren tuloksen
Vasen silmä jos on musta, niin vasurit veti kuonoon! Oikea slmä jos on musta, niin kapitalistilta tuli kuonoon! mutta jos kumpikin silmä on musta, niin kannatat demokratiaa!

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8652
  • You're a slave to money then you die
Minkäs MTK sille voi, että siltä on riisuttu kaikki valta... Ne edes yrittää jotain. On se parempi kuin ei mitään.
Parempi onkin että on riisuttu
Nothing is Something Worth Doing

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52022
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Minkäs MTK sille voi, että siltä on riisuttu kaikki valta... Ne edes yrittää jotain. On se parempi kuin ei mitään.
Parempi onkin että on riisuttu

Kyllä, eurojen sosialisointi talotollolta olis aivan pimeetä sopimisen kautta, kuten surulllisen kuuluisa TOS-maksu...

Eiks mallaaohrasta ja savikasta jäsenistö maksa suojelurahaa mättikselle?
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

Luteikko

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 699
Minkäs MTK sille voi, että siltä on riisuttu kaikki valta... Ne edes yrittää jotain. On se parempi kuin ei mitään.
Parempi onkin että on riisuttu

Juu olisi kaikkien kannalta parempi, että kaikki hoitaa itsenäisesti oman edunvalvontansa. Pääsisi oikein rysseliin kertomaan mielipiteensä  :D
"Maanviljelijä on köyhä eläessään mutta rikas kuollessaan"

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52022
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Minkäs MTK sille voi, että siltä on riisuttu kaikki valta... Ne edes yrittää jotain. On se parempi kuin ei mitään.
Parempi onkin että on riisuttu

Juu olisi kaikkien kannalta parempi, että kaikki hoitaa itsenäisesti oman edunvalvontansa. Pääsisi oikein rysseliin kertomaan mielipiteensä  :D

Työelämässä asiat onnistuu paljon paremmin järjestäytymättömillä jos verrataan liittoänkyröihin.

Palkkakin reilusti yli änkyrätaulukon ilman liittokorttia....

Eli sääkin olet neuvotellu ittelles paremmat tuet?
"Maanviljelijä on köyhä eläessään mutta rikas kuollessaan"

Luteikko

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 699
"Maanviljelijä on köyhä eläessään mutta rikas kuollessaan"

supersammakko

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8652
  • You're a slave to money then you die
Minkäs MTK sille voi, että siltä on riisuttu kaikki valta... Ne edes yrittää jotain. On se parempi kuin ei mitään.
Parempi onkin että on riisuttu

Juu olisi kaikkien kannalta parempi, että kaikki hoitaa itsenäisesti oman edunvalvontansa. Pääsisi oikein rysseliin kertomaan mielipiteensä  :D
Tukioptimoijille ja muille onkin tärkeää saada asiansa kuulumaan jossain pöydissä. Mä olen vain yksinkertaisesti niin tyhmä, että en tarvitse itselleni holhoojaa. Teen sitä mistä saan riittävästi elantoa, jos elanto loppuu tai homma alkaa vituttamaan, teen jotain muuta.
Nothing is Something Worth Doing

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52022
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Minkäs MTK sille voi, että siltä on riisuttu kaikki valta... Ne edes yrittää jotain. On se parempi kuin ei mitään.
Parempi onkin että on riisuttu

Juu olisi kaikkien kannalta parempi, että kaikki hoitaa itsenäisesti oman edunvalvontansa. Pääsisi oikein rysseliin kertomaan mielipiteensä  :D

Työelämässä asiat onnistuu paljon paremmin järjestäytymättömillä jos verrataan liittoänkyröihin.

Palkkakin reilusti yli änkyrätaulukon ilman liittokorttia....

Eli sääkin olet neuvotellu ittelles paremmat tuet?

Jotakuinkin.....

Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 20024
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
http://yle.fi/uutiset/oletko_ehta_maalaispoika_tai_maitotytto__testaa_tietosi_maatalousvisassa/8923744

Olen hienokseltaan kärryllä maataloudesta. Se selittää paljon   :D

Kaikki muut helppoa mutta menin vikaan tuosta
sikapainosta, meillä oli noin 95-100 kg myydessä,
ja melko läskejä jo siloin ja eikös se liika silava ollut
pahasta, eli ovat varmaan niin  hyviä  jalosteita ne siat,
etteivät liho läskiä vaikka  120 kg olisivat.

Onhan se kehitys kehittynyt sitten.

-SS-