Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Veetin kapakkireissu  (Luettu 1937 kertaa)

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Veetin kapakkireissu
Kaveri nappasi kyytiin ja lähdetiin ottamaan pienet oluset "isoon kylään".

Kuinka ollakaan, paikalle sattui eksymään pari MTK-pikkuherraa, nimiä mainitsematta. Kun bongasivat Veetin, niin pitihän sitä tulla pikkuisen liikutetussa tilassa *****ilemaan Veetille.

Heidän sanomansa oli, että "etujärjestön" linja on, että  kaikilta muilta saa leikata, mutta maidontuottajilta ei. Totesin heille, että eihän tuo mikään uutinen ole, onhan tuo ollut koko ajan tiedossa. Olihan Senaatintorin mielenosoituskin järjestetty vain maidontuottajien iltalypsyksi. Kehuin näille MTK-kavereille, että hyvin ovat hoitaneet  tundramaidontuottajien edunvalvonnan.

Toinen tuottajaryhmä, joilta herrojen mukaan ei ämteekoo salli leikkauksia,  ovat nuoret tuottajat. Mainitsin heille, että siinäkin on toteutettu ÄmTeeKoolainen tasa-arvo, C-alueen nuorille on junailtu paremmat tuet kuin mitä on AB-alueella.

Mainitsin herroille, että eiköhän se ollut juuri tämä "etujärjestö", joka  junttasi "nuorten viljelijöitten tuen" pois AB-alueelta heti jäsenyyden alkuaikoina, C-alueella sitä on maksettu koko ajan. Veeti *****ili heille, että Veeti ehti saada täydet ennen MTK:n "edunvalvontaa". Sekös herroja pikkuisen  vitutti.

Herrat kehuivat, että nyt nuorten tuki on palautettu myös AB-alueen nuorille, halutaan turvata heidän jäsenyytensä "etujärjestössä". Veeti heille mainitsi, että tuen palautus on kovasti MTK/kepulainen: "Nuoren viljelijän " tukea maksetaan nyt koko maassa, mutta jotta epätasa-arvo jatkuisi, junaili "etujärjestö" uuden "Nuorten viljelijöitten" tuen vain C-alueelle. Siihen rahat tulevat kokonaan  Suomen valtion kassasta, "Nuoren viljelijän " tuen maksaa kokonaan EU. Lienee ollut EU:n vaatimus, että myös AB-alueen nuorille on maksettava aloittelevien tuottajien tukea, "etujärjestö" sitä tuskin olisi halunnut.

Ihan mukava ja rattoisa rupatteluhetki, vaikka mitään uutta se ei tuonut esille.  Kehuin vielä lähtiessäni heille, että sitten kun kaikki etelän tuottajat ovat eronneet "etujärjestöstä", ei heitäkään enää tarvita. Suosittelin heille "ajakaa taksia".

Viimeksi muokattu: 27.05.16 - klo:04:41 kirjoittanut Veeti

Tapani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Vs: Veetin kapakkireissu
 ;D Päivä pelastettu, ei kukaan, siis kukaan keksi tuomosia juttuja kuin Veeti.

Suuri Ajattelija

  • Vieras
Vs: Veetin kapakkireissu
Mutta jos nuoren viljelijän tuen ehdoksi asetetaan henkinen ikä, saisi veetieemelit sitä ja pitkään.

navettapiika

  • Vieras
Vs: Veetin kapakkireissu
Mutta jos nuoren viljelijän tuen ehdoksi asetetaan henkinen ikä, saisi veetieemelit sitä ja pitkään.
Tuohon ei kyllä ole lisättävää.. :)

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Veetin kapakkireissu
;D Päivä pelastettu, ei kukaan, siis kukaan keksi tuomosia juttuja kuin Veeti.

Tossa jutussa oli tiettävästi pari faktaa piilotettuna tarinan keskelle  ;D

Mut hyvin kirjoitettu ja hauska tarina  ;D
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Jätkä

  • Vieras
Vs: Veetin kapakkireissu
Jo on unet olluunna. Mutta oluelle pääsyn tuska kova, kun uniin tulee oluelle pääsy ja kaverin kyydissä.
Mahdotomuus veetieemelille tosi elämässä. Rehtorska ei päästä ja mitkä kaverit? Enintään taksi   ;D ;D ;D

Ja vielä torstaina. Ja poistulosta ei puhuta mitään, syyllistyikö "kaveri" humalassa ajoon :) Ja kunnon kepulaiset/mtk:n ihmiset eivät ole kapakassa torstaisin.

Köntys

  • Vieras
Vs: Veetin kapakkireissu
;D Päivä pelastettu, ei kukaan, siis kukaan keksi tuomosia juttuja kuin Veeti.

Tossa jutussa oli tiettävästi pari faktaa piilotettuna tarinan keskelle  ;D

Mut hyvin kirjoitettu ja hauska tarina  ;D

Mä etsin tovin tota tarinan keskikohtaa, en löytänyt  ???

 Kompa. Siinähän on tyhjä kohta.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71749
Vs: Veetin kapakkireissu
meilläpä onkin ihan kotomainen grimmin veljes joukossa!    kiva... kun vaan nyt osais tuotteistaa tuon mielen ja hankkia sille oikein oikeudet niin talous olisi pelastettu, ainakin pottukuopassa..                            on se vaan hienoa että joillain kulkee.... ( hieman taaksepäin, mutta tärkeintähän oli se liike! )

BACKSPACE

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 28355
  • für immer
Vs: Veetin kapakkireissu
;D Päivä pelastettu, ei kukaan, siis kukaan keksi tuomosia juttuja kuin Veeti.

Tossa jutussa oli tiettävästi pari faktaa piilotettuna tarinan keskelle  ;D

Mut hyvin kirjoitettu ja hauska tarina  ;D

Mä etsin tovin tota tarinan keskikohtaa, en löytänyt  ???

Kappaleet x ja z ovat faktaa, mut hiipuva itsesuojeluvaisto estää kertomasta tarkemmin  ;D
On olemassa 10 ihmistyyppiä. Ne jotka ymmärtävät binääriluvut ja ne jotka eivät ymmärrä.

Veeti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13633
Vs: Veetin kapakkireissu

Viimeksi muokattu: 27.05.16 - klo:11:36 kirjoittanut Veeti