Kyllä semmoisia herkkiä kotivaloja on aina ollut. itse asiassa 1900-luvun alkuaikoina kutsunnoissa raakattiin lattajalkoja ja kananrintoja suhteessa paljon enemmän pois kuin nykypäivän terveitä punkeroita. Läskistä pääsee aina reenillä, mutta ei keuhkotaudin riuduttamasta ruodosta niinkään.
Meillä kun oli ulkovessa ja pesumahdollisuus saunassa, jos ei mättänyt klapua puolta päivää kivikasaan, niin kluhmuisesa peltiämpärissä jäähyhmäisellä betonilattialla tai ulkona pesaistiin ennen kouluun menoa. Että sotaväessä taasen, neljä lämmintä ruokaa päivässä, kaikki pyykit pestään puolesta, on kuivaushuoneet ja rensselit, ja kamina teltassa; se on niin lämmin kuin se tehdään. Jos kipinä ei viitti, onhan silloin kylmä. Jos pullakäsi ei saa kirveellä puita halki, onhan silloin kylmä. Muuten ei. Yleisesti ottaen niitä pulleaposkisia vallasväen poikia v**tutti, kun joku vaan ryhtyi hommiin ja teki lämmintä; olihan niitä luutnantteja siellä metsässä joskus katsomassa joo, coretex-varusteissaan.
Kun isä oli tuoreessa valtion sotaväessä 1920-1930 lukujen vaihteesa, sanoi yhdessä löytyneessä kirjeessä samaa: ei maalaistalojen töihin ja viikko-ohjelmaan verrattuna todellakaan mikään ihme homma, kun aina muutenkin oli totuttu viideltä nousemaan ja illalla töistä nukkumaan. Helpompaa kuin heinänteko.
-SS-
