Perään vain samoja lähtökohtia kaikille tuottajaryhmille.
Vai väitätkö että esim. mtk;n toiminta olisi tasapuolista.
Minulle sopii, että kaikilta otetaan kaikki tuet pois. Sopiiko sinulle.
Käytätte aivan samaa taktiikkaa kuin nämä mamumyönteiset. Kun ollaan HEIDÄN ajatusmaailmaansa vastaan, vaikka järkevillä perusteilla, syytetään heti rasistiksi.
Te syytätte heti kateudesta.
Minusta esim. jokainen saa asua missä tahansa, kunhan maksaa lystinsä itse. Jos asuu helvatan kuusessaa on lapsellista huudella raideliikenteen ja muun yhteiskunnan varoin tapahtuvan joukkoliikenteen perään.
Jotenkin vain tullut mielikuva että se kateus asustaa vallan muualla ja selviää vaikka ihan vain peiliin katsomalla.
Ihme, sillä Eemeli juttelee osin ihan asiaakin. Jokainen saa todellakin asustella, missä haluaa, eikä korpeen pyrkijät ole koskaan olleetkaan vailla samoja palveluja, mitä kasvukeskus tarjoaa. Jotkut, jopa kaupunkilaiset, etsivät vain luonnonrauhaa ja heille kelpaa, ainakin alkuun ihan omavaraistalous. Joka tapauksessa harvaan asuttu maaseutu on jo tyhjentynyt, eikä ole olemassa keinoja sen pelastamiseksi, mutta ei siihen ole tarvettakaan. Keinotekoisesti maaseutua ei pidä pitää asuttuna.
Maatalouden syöpä on passiivinen tukipolitiikka, joka pääomittuu pellon hintaan ja pitää ennenkaikkea viljatilat kehittymättöminä ja tämä osaltaan johtaa siihen, että on edullista tuottaa paskaheinää ja elämyksiä vihreille ympäristönurmien ja luomun muodossa. Jos luomu toimisi, ei se tarvitsisi tukia.
Jos tuet lopetetaan, lopettaisi se ensiksi tuottamattoman tukiviljelyn. Samalla tuotantokustannuksetkin tulisivat alas ja markkinahintakin saattaisi kohota. Nykypolitiikalla tuettoman viljelyn merkitys ruuan hintaan on paljon luultua vähäisempi. Investointituet ovat suvereenisti valuneet kauppiaan taskuun.
Ydinmaaseutu säilyy asuttuna ilman tukiakin ja harvaan asuttu maaseutu autioituu joka tapauksessa, mutta miten käy näiden välimuoto, jota Suomessa suuri osa edelleen on?
Itselleni sopisi kokeilla tuetonta viljelyä, tosin kokonaisuutena se ei ole maaseudun etu. Olisiko järkevämpää miettiä tukijuttua uudelleen niin, että se lisäisi motivaatiota tuottaa hyvin? Maidon tuotantotuki on hyvä esimerkki. Maitotalous on kehittynyttä, eikä enää perustu käsinlypsyyn ja -paskanluontiin, kuten viljantuotanto periaatteessa perustuu. Viljanviljeely ei ole kymmeniin vuosiin kehittynyt ollenkaan, eikä näillä eväillä kehity.
Onko kuitenkin järkevää, että vilja tuotetaan sille edullisella aluella ja nurmi kasvatetaan sille sopivalla alueella ja maito tuotetaan siellä, missä paska ei haise kaupunkilaisen nenään?