No ei tää mikkää saarna oo,älkää peljätkö
Tuli vaan tässä mieleen,että mihin tarvitaan vihaa?Me on ukon kaa kumpiki koettu kohallamme tuo sukulaisten viha.Kun ostimme maatilan n.35 vuotta sitten,niin nuorempi velimies on kantanu siitä asti kaunaa hälle.Emme olleet mitenkään hinkumassa maatilaa,olimme töissä muualla ja pärjäsimme kohtuullisesti.Sitä nyt kuitenkin meille väenvängin tyrkytettiin,nii aateltiin,että kokkeillaan.Emme tienneet silloin,ettei me ois saatu sitä ostaa.Maksoimme tilasta sen hinnan mitä pyydettiin,lisäksi otimme tilan velat niskoillemme.Seurasi 35 vuotta täynnä työtä ja raatamista.Kasvatimme tilan pinta-alaa puolella,mutta sitten uuvuimme ja halusimme luopua tilasta.Lahjoitimme sen tyttärellemme saatuamme siihen suostumuksen muilta lapsilta,he olivat tukemassa päätöstämme.Heistä olen ylpeä,ettei kateuden siemen ole päässyt siirtymään heille. Säälin sydämestäni puolisoani,joka on aina ollut sorrettu sukunsa keskuudessa.Muutaman tonnin sai vielä perintöä,nii sitäkään ei olis saanut ottaa.
Minun kohtalo taas oli se,että synnyin heti sodan jälkeen ja sain kuulla ja nähdä lapsuudessani asioita,joista sain sitte valtavat traumat ja jouduin käymään psykiatrilla niiden takia.Hän kehoitti kirjoittamaan elämän tarinan johonkin lehteen ja sillä tavalla pääsisin lapsuuden kauhuistani eroon.No minähän tein niin ,kirjoitin sellaiseen pienilevikkiseen lehteen nimimerkillä.Muutama kuukausi sen jälkeen eräs serkkuni oli ostanut divarista tämän lehden ja joistakin asioista tunnisti minut ,vaikka kaikki nimet oli tekaistuja.Äitini suku sai raivarin ja lynkkausmieliala oli korkealla.Psykiatri oli tietenki pahoillaan asiasta.
Nyt sitte sukujuhlissa katsotaan pahasti.Onneksi en sentään kaikkea kirjoittanut siinä lehdessä,pahimmat asiat jätin kertomatta.
Olihan se stoori tämäkin.Meitä vihataan,mutta me emme vihaa ketään.Säälimme sydämestämme heitä jotka meitä vihaavat, sillä sellainen elämä on tosi kauheaa.Tiedän kokemuksesta,että mikään ei myrkytä ihmisen elämää niin paljon kuin katkeruus.Sellaisen ihmisen elä'mä ei ole hääviä, joka antautuu niitten tunteitten valtaan.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia?