Työllistäähän se luomukin omalta osaltaan tarkastajia ja muita paperinpyörittäjiä normiviljelyyn verrattuna vähän lisää..
Sit maatalouden piikkiin myös nuo MTTn tutkijat , montakohan maajussia on yhtä tutkijaa kohti..
Aika monta. Suomessa on maatalouden tutkimus ajettu aika lailla alamaihin. Niukoista taloudellisista resursseista osa kuluu sitä paitsi valion kiinteistöyhtiön pönkittämiseen. Esim. MTT joutuu maksamaan vuokraa sellaisistakin tiloisa, joita se ei käytä, koska tilat on paketoitu niin, että ne vuokrataan kaikki tai ei mitään -periaatteella. Nämä rakennukset olivat vielä pari kymmentä vuotta sitten MTT:n omia
. Ensin ne ostettiin / rakennettiin - nyt niistä samoista maksetaan vuokraa firmalle, joka sai ne maksutta. Jee. Suomi nousuun.
Tuo on oikeasti ihan saatanallista. Käytännössähän Jokioisilla on rakennuksia tyhjinä, koska niiden vuokrat ovat vieneet rahat eikä tutkijoita voi palkata. Siellä lienee nyt jotain tekeillä vuokrasopimuksista irrottautumiseksi.
Samanlaistahan on kaikissa julkisissa yhteisöissä ja myös yksityisellä puolella, itse toiminta kärsii resurssien puutteesta ja kiinteistölaitos porskuttaa.
Mutta itse Jokioisten toiminta. Kyllä siitä iso osa on aika heikkoa ja kaukana innovatiivisuudesta. Tutkijat hierovat vakiorahoittajiaan ja pääasiana on saada tutkimuksen rahoitus=oma palkka eikä tuloksesta niin väliä. Vaikka kyllä Jokioisilla hienoakin työtä tehdään, mutta jotenkin ainakin osa ruokinnan tutkimuksesta sai takavuosina käämit kärähtämään. Silloinkin jo olisi voinut KVG.