Kenelle Suomen maidontuottajat lähettävät vahingonkorvausvaateen Kilpailuviraston aikaansaamasta tuottajahinnan alenemasta?
Kilpailuviraston mukaan Suomessa tuottajahintaa olisi "keinotekoisesti" pidetty korkealla. Väite ontuu ja pahasti. Tuottajahintaa pidettäisiin korkealla vain jos eduskunta asettaisi hintatason. Suomessakin maidon hintataso on määräytynyt kuluttajan toimesta. Hintahan on korkea silloin kun tuote jätetään ostamatta.
Valio maksoi tuottajilleen Suomen ja Euroopan parasta hintaa, Kilpailuviraston prosessin jälkeen alkoi tuottajien alamäki jota Putin jatkoi. Kilpailijoiden ei enää tarvinnut myöskään maksaa sen korkeampaa hintaa kuin oli tarve ja tuottajat pysyivät. Kilpailuviraston Valiota kohtaan aloittaman tappoprojektin alkamisen seurauksena alkoivat Suomen maidontuottajat kärsimään. Hintataso laskettiin, hintatason laskua eivät sanelleet kuluttajat jättämällä tuotteita ostamatta vaan sen saneli Kilpailuvirasto.
Kuka kantaa vastuun jahka Kilpailuviraston lakimiehet saavat järjestettyä Valion toiminnalle haluamansalaisen tuomion? Kuka tutkii onko Kilpailuviraston toiminta puolueetonta valtaosaa Suomen maidontuottajia kohtaan tutkittaessa tapahtumia? Joudummeko vain toivomaan ettei lautamiehissä ole maaltapaenneita kaunaisia punikkeja?
Kilpailuviraston toiminta maidon hinnanlaskussa on koskettanut kaikkia Suomen maidontuottajia. Asiaa voivat seurata sivusta naureskellen Pohjoismaiden muut toimijat juoksupoikineen.