luuletkos sepe, jotta se aidanteko suomalaisilta onnistuisi. voin vastata puolestasi; ei varmasti onnistu. siellon niin paljon piiperoita terrorisoimassa, jotta siihen tarvittaisiin m/09-21 ja siihen ei suomalaisilla ole valtuuksia. eiköhän se ole kaikkien kannalta paree, jotta omonin joukot turvaavat selustan ja aita tulee tehtyä.
Saati sit ydinvoimalaa. Tää kotimainen työllistävä vaikutus on täyttä harhaa. Jos se tehtäisiin kotimaisin voimin hintaa tulis 15 miljardia. Mutta se ettei edes aitaa osata Luin juuri tään netistä.Kyselin tuossa Fennovoimalta kuka ja ketkä rakentaa ns. turva-aitaa Hanhikivelle. Paikalla käytyäni ja tekijöitä jututettuani voin vain todeta, että tuo paikallinen Pyhäjoen murre on hankala ymmärtää. Heräsi epäilys, etteivät miehet olekaan suomalaisia. Siis kysyin Fv.ltä suomalaisten työntekijöiden prosentuaalista osuutta tekijöistä.Heli Fennosta vastaili kiitettävän nopeasti suurinpiirtein näin:" Aitaurakan voittanut VS Turva-aidat oy päättää itsenäisesti kenet palkkaavat. Työmaalla kuitenkin noudatetaan suomalaisia lakeja ja käytäntöä. "Outo vastaus sanoisin, emmekö olekaan Suomessa,kaipa koko Suomessa noudatetaan Suomen lakeja.Tästä voi hyvin taas päätellä, ettei Fv ole lainkaan kiinnostunut siitä kuka heille töitä tekee (kunhan saadaan halvalla). Se niiistä Pyhäjokisten työpaikoista vai mitä Soronen.Laitoin saman kyselyn nyt urakoitsijalle, odottelen vastausta.
Lainaus käyttäjältä: Sepeteus - 13.08.15 - klo:17:12 Saati sit ydinvoimalaa. Tää kotimainen työllistävä vaikutus on täyttä harhaa. Jos se tehtäisiin kotimaisin voimin hintaa tulis 15 miljardia. Mutta se ettei edes aitaa osata Luin juuri tään netistä.Kyselin tuossa Fennovoimalta kuka ja ketkä rakentaa ns. turva-aitaa Hanhikivelle. Paikalla käytyäni ja tekijöitä jututettuani voin vain todeta, että tuo paikallinen Pyhäjoen murre on hankala ymmärtää. Heräsi epäilys, etteivät miehet olekaan suomalaisia. Siis kysyin Fv.ltä suomalaisten työntekijöiden prosentuaalista osuutta tekijöistä.Heli Fennosta vastaili kiitettävän nopeasti suurinpiirtein näin:" Aitaurakan voittanut VS Turva-aidat oy päättää itsenäisesti kenet palkkaavat. Työmaalla kuitenkin noudatetaan suomalaisia lakeja ja käytäntöä. "Outo vastaus sanoisin, emmekö olekaan Suomessa,kaipa koko Suomessa noudatetaan Suomen lakeja.Tästä voi hyvin taas päätellä, ettei Fv ole lainkaan kiinnostunut siitä kuka heille töitä tekee (kunhan saadaan halvalla). Se niiistä Pyhäjokisten työpaikoista vai mitä Soronen.Laitoin saman kyselyn nyt urakoitsijalle, odottelen vastausta.Lue vähemmän..käy kattomassa, onhan sulla aikaa.. ja samalla voit pistäytyä oikein kuuntelemassa sitä oikiaa murrettakkin..ja minä ne kahavit kuitenkin keitän, kun tuohon pihhaan osut..ja kerman kanssa.
Lainaus käyttäjältä: navettapiika - 13.08.15 - klo:17:40Lainaus käyttäjältä: Sepeteus - 13.08.15 - klo:17:12 Saati sit ydinvoimalaa. Tää kotimainen työllistävä vaikutus on täyttä harhaa. Jos se tehtäisiin kotimaisin voimin hintaa tulis 15 miljardia. Mutta se ettei edes aitaa osata Luin juuri tään netistä.Kyselin tuossa Fennovoimalta kuka ja ketkä rakentaa ns. turva-aitaa Hanhikivelle. Paikalla käytyäni ja tekijöitä jututettuani voin vain todeta, että tuo paikallinen Pyhäjoen murre on hankala ymmärtää. Heräsi epäilys, etteivät miehet olekaan suomalaisia. Siis kysyin Fv.ltä suomalaisten työntekijöiden prosentuaalista osuutta tekijöistä.Heli Fennosta vastaili kiitettävän nopeasti suurinpiirtein näin:" Aitaurakan voittanut VS Turva-aidat oy päättää itsenäisesti kenet palkkaavat. Työmaalla kuitenkin noudatetaan suomalaisia lakeja ja käytäntöä. "Outo vastaus sanoisin, emmekö olekaan Suomessa,kaipa koko Suomessa noudatetaan Suomen lakeja.Tästä voi hyvin taas päätellä, ettei Fv ole lainkaan kiinnostunut siitä kuka heille töitä tekee (kunhan saadaan halvalla). Se niiistä Pyhäjokisten työpaikoista vai mitä Soronen.Laitoin saman kyselyn nyt urakoitsijalle, odottelen vastausta.Lue vähemmän..käy kattomassa, onhan sulla aikaa.. ja samalla voit pistäytyä oikein kuuntelemassa sitä oikiaa murrettakkin..ja minä ne kahavit kuitenkin keitän, kun tuohon pihhaan osut..ja kerman kanssa. Kahvit voin juua, mutta kermalla sitä ei pilata. Mut jos sulla on Meukowia niin se käy.
Lainaus käyttäjältä: Sepeteus - 13.08.15 - klo:17:43Lainaus käyttäjältä: navettapiika - 13.08.15 - klo:17:40Lainaus käyttäjältä: Sepeteus - 13.08.15 - klo:17:12 Saati sit ydinvoimalaa. Tää kotimainen työllistävä vaikutus on täyttä harhaa. Jos se tehtäisiin kotimaisin voimin hintaa tulis 15 miljardia. Mutta se ettei edes aitaa osata Luin juuri tään netistä.Kyselin tuossa Fennovoimalta kuka ja ketkä rakentaa ns. turva-aitaa Hanhikivelle. Paikalla käytyäni ja tekijöitä jututettuani voin vain todeta, että tuo paikallinen Pyhäjoen murre on hankala ymmärtää. Heräsi epäilys, etteivät miehet olekaan suomalaisia. Siis kysyin Fv.ltä suomalaisten työntekijöiden prosentuaalista osuutta tekijöistä.Heli Fennosta vastaili kiitettävän nopeasti suurinpiirtein näin:" Aitaurakan voittanut VS Turva-aidat oy päättää itsenäisesti kenet palkkaavat. Työmaalla kuitenkin noudatetaan suomalaisia lakeja ja käytäntöä. "Outo vastaus sanoisin, emmekö olekaan Suomessa,kaipa koko Suomessa noudatetaan Suomen lakeja.Tästä voi hyvin taas päätellä, ettei Fv ole lainkaan kiinnostunut siitä kuka heille töitä tekee (kunhan saadaan halvalla). Se niiistä Pyhäjokisten työpaikoista vai mitä Soronen.Laitoin saman kyselyn nyt urakoitsijalle, odottelen vastausta.Lue vähemmän..käy kattomassa, onhan sulla aikaa.. ja samalla voit pistäytyä oikein kuuntelemassa sitä oikiaa murrettakkin..ja minä ne kahavit kuitenkin keitän, kun tuohon pihhaan osut..ja kerman kanssa. Kahvit voin juua, mutta kermalla sitä ei pilata. Mut jos sulla on Meukowia niin se käy. On sitäkin, vaniljalla ja ilman...
Lainaus käyttäjältä: navettapiika - 13.08.15 - klo:17:45Lainaus käyttäjältä: Sepeteus - 13.08.15 - klo:17:43Lainaus käyttäjältä: navettapiika - 13.08.15 - klo:17:40Lainaus käyttäjältä: Sepeteus - 13.08.15 - klo:17:12 Saati sit ydinvoimalaa. Tää kotimainen työllistävä vaikutus on täyttä harhaa. Jos se tehtäisiin kotimaisin voimin hintaa tulis 15 miljardia. Mutta se ettei edes aitaa osata Luin juuri tään netistä.Kyselin tuossa Fennovoimalta kuka ja ketkä rakentaa ns. turva-aitaa Hanhikivelle. Paikalla käytyäni ja tekijöitä jututettuani voin vain todeta, että tuo paikallinen Pyhäjoen murre on hankala ymmärtää. Heräsi epäilys, etteivät miehet olekaan suomalaisia. Siis kysyin Fv.ltä suomalaisten työntekijöiden prosentuaalista osuutta tekijöistä.Heli Fennosta vastaili kiitettävän nopeasti suurinpiirtein näin:" Aitaurakan voittanut VS Turva-aidat oy päättää itsenäisesti kenet palkkaavat. Työmaalla kuitenkin noudatetaan suomalaisia lakeja ja käytäntöä. "Outo vastaus sanoisin, emmekö olekaan Suomessa,kaipa koko Suomessa noudatetaan Suomen lakeja.Tästä voi hyvin taas päätellä, ettei Fv ole lainkaan kiinnostunut siitä kuka heille töitä tekee (kunhan saadaan halvalla). Se niiistä Pyhäjokisten työpaikoista vai mitä Soronen.Laitoin saman kyselyn nyt urakoitsijalle, odottelen vastausta.Lue vähemmän..käy kattomassa, onhan sulla aikaa.. ja samalla voit pistäytyä oikein kuuntelemassa sitä oikiaa murrettakkin..ja minä ne kahavit kuitenkin keitän, kun tuohon pihhaan osut..ja kerman kanssa. Kahvit voin juua, mutta kermalla sitä ei pilata. Mut jos sulla on Meukowia niin se käy. On sitäkin, vaniljalla ja ilman... iliman
Löytyy sitäkin..ja seurakin, mitä parhainta..